California 1400 GTS: takalokasuojan lasikuitujatkeen kanssa puuhailua

 

Tarina on pitkä
Jos löydän kyseisen aiemman artikkelin niin siinä mainitsin että on aika toimiin. Taisi olla toissavuonna tai aikaisemmin.

Toimet toteutuvat hiljalleen
Kyseessä on omavalmiste takalokasuojan jatkeeksi. Se korvaa alkuperäisen rekisterikilpitelineen. Uuteen teineeseen tarvittiin hieman lasikuitukangasta. Arvelisin että noin puoli neliömetriä. Toki hukkapalojakin jäi tekovaiheessa. Lasikuitu ja polyesterihartsi ovat edullisia materiaaleja. Mieluimin käytän lasikuitukangasta kuin katkokuitua. Toki molemmilla kangastyypeillä on puolensa. Hiilikuitu ja aramidikuitu ovat myös oikein hyviä rakennemateriaaleja ja olen niiden parissa työskennellyt paljon ilmailu-, avaruusalustekniikan ja sotilastarpeiden yhteydessä. Hiilikuitu on kevyttä ja aramidi melko köykäistä sekä erinomaisen lujaa ja molemmat varsin helppoja käsitellä. Hiilikuidun käsittely vaatii henkilösuojausta. Samoin moni hartsityyppi. Materiaaleja on yleisesti saatavilla alan liikkeissä. Tällä kertaa ostin hartsia ja hienokittiä Bilteman veneilyosastolta. Kohtuuhintaisia ja toimivia mömmöjä.

Työvälineet ja suojaus
Kun nyt käsittelen polyesterihartsia ja lasikuitukankaasta tehtyä rakennetta niin kerrottakoon että lasikuitua voi leikata tavallisilla Fiskarsin mustakahvaisilla saksilla. Mielellään pitkäteräinen versio. Muun väriset muovikahvat sulavat jos niihin pääsee liuottimia kuten asetonia jolla pestään likaantuneet työvälineet ennen kuin hartsi on kovettunut. Kumihansikkaat tarvitaan. Kertakäyttöhansikkaat eivät kestä tai suojaa kunnolla tässä hommassa. Muotti käsitellään irrotusaineella ja annetaan sen kuivua. Muutoin osaa ei saa irti muotista. Irrotusainekäsittely uusitaan joka valoksen irrotuksen jälkeen jos tehdään sarjatöitä. Irrotusaineen ohella, jos käytetään alipainevalua, tarvitaan repäisykangasta, reikäkalvoa ja imuhuopaa sekä säkitysmuovia ja sen tiivistämiseen keloina saatavaa tiivistenuhaa. Se on kertakäyttöistä. Huovan sijasta olen käyttänyt, pikkuhommissa vanhoja t-paitoja, tms. muutaman kerroksen vahvuudella. Kun hartsivalos on kovettunut ja irrotetaan muotistaan niin viimeistelyn voi suorittaa sahaamalla tai hiomalla. Riippuu tapauksesta ja sen rakenteesta. Hengityssuojain estää kuitupölyn pääsyn keuhkoihin. Erityisesti kevyt hiilikuidun hienojakeinen kuitu leijuu ilmassa pitkään. Toimitila kannattaa jättää rauhaan ja seuraavana päivänä imuroida kaikki tasopinnat. Pikkuhommissa riittää tavallinen imuri mutta isommissa projekteissa tarvitaan teollisuuspölynimuria. Jos laadukkaita ja hyvin keveitä rakenteita halutaan niin tarvitaan vakuumipumppu ja säkitysmuovia tiivisteineen. Alan liikkeestä saa kaiken tämän. Pumpun ja alipaineistettavan kohteen välisessä letkussa tarvitaan hartsinerotin. Muuten pumppu ei ole enää pumppu.

Muotin valmistus
Koska ilman muottia ei synny tuotetta niin ensin oli tehtävä muotti. Senkin tein lasikuidusta mutta katkokuitukankaasta koska se on halvempaa ja syntyy nopeasti edullista, painavaa ja tarpeeksi lujaa muottirakennetta. Polyesterihartsin hankin muotintekoon Biltemasta. Jos korkeampaa laatua haluaisi niin epoksihartsi tulisi kysymykseen mutta en arvellut kulutuosan valmistukseen sijoittaa huomattavasti kalliimpaan epoksiin.

Muotin teko
Käytännössä tuotteen negatiivi. Muotin tekoon tarvitaan myös muotti. Sellainen piti muotoilla. Muodossa noudatin pyörän alkuperäistä "muotokieltä".

Laminointityövälineet
Ensimmäinen homma on muotin irrotusainekäsittely nestemäisellä tai geelimäisellä irrotusaineella ja sen kovettuminen. Riippuu tapauksesta mutta hartsia voi levittää monella tapaa muottiin. Itse olen käyttänyt pienikokoisia maaliteloja ja lyheksi leikattuja maalipensseleitä. Kangaskerros kerrallaan. Teloja ei voi oikein hyviksi pestä, pensselit voi.

Komposiittikuvia
Laitan linkin muutamasta projektistani missä olen käyttänyt alipaineinjektoitua hiilikuitua ja lasikuitua moottoripyörärakenteisiin. Paljon muutakin on tullut duunattua omiinkin pyöriini.

Kuluneen kunnostus
Siihen joutuu hieman hartsin kanssa puuhaaman sillä yläkiinnityskohdassa on kulumista havaittavissa. Kohta ei näy ulospäin. Muutoin ei lokasuojan jatkeella ole keskilinjalla kulumaa kuten olisi jos takarenkaana moottoripyörän rengas joka "tykittää" keskilinjalle liki jatkuvaa hiekkasuihkua. Tässä sellaista ei ole juurikaan havaittavissa. 

Pikku kierros Puuilossa ja Biltemassa
Hankin materiaalia pikku korjauksiin sekä tarpeelliset maalit. Jälkimmäiset Puuilosta. En ole tyytyväinen Bilteman maaleihin. Biltemasta hain hartsin ja hienokitin. Molemmat firman ovat kotimatkallani kätevästi. 

Valmistamani rekisterikilven telinerungon etummainen rakenne asennuspaikassaan. Kuvassa myös uusi takarengas.

Takarenkaan kesto

Alkuperäinen takarengas ei kestänyt kuin vajaan kesän. Hintaa yli kolmesataa vanteelle laitettuna. Itse laitoin paikoilleen. Uusi rengas loppukaudeksi. Seuraavana suvena piti jo juhannuksen alla ostaa uusi takarengas. Hinta ei ollut halvennut. Se oli syynä käyttää auton rengasta, joka maksaa noin viisikymppiä vanteelle laitettuna ja kestää kolminkertaisesti sen mitä kallis alkuperäisrengas.

 

Yllä kuvassa vasemmalla

Takasumuvalo. Leditoiminen. Kyseista mallia ei löydy Suomesta. Keväisin ja, varsinkin, syksyisin on aamu- tai iltahämärissä, alavilla mailla, sumua tai usvaa. Itsestä tuntuu hieman turvallisemalta kun napsautan takasumuvalon päälle. Edessä on vakiovalojen lisäksi sumuvalot ja lisäpitkät kahta puolen keulaa.

 

Puikkorautaa, lattarautaa ja ohutta peltiä

Taivuttelin verstaallani haluamaani muotoon ja hieman hitsausta. Otin myös huomioon että tärinä voi murtaa, ajan kanssa, hentoisen rakenteen. Vältin sen tekemällä eräänlaisen kolmiorakenteen eli mikään rekisterikilven telineen kolmesta pääosasta ei ole yhdensuuntainen minkään muun rakenteen kanssa. Lentokonehommissa opittua.

 

Jäänyt tekemättä

Kaksi asiaa: ensisijaisesti lisävilkut kaatumarautojen ulkokulmiin. Toinen puuha on harkinnassa.

Muka kromia

Takakaatumarautaa kiertää "kromislista" eli yli viisi vuotta sitten marketista hankittu, teipillä varustettu lista jonka tarkoituksena on suojella, jos pikkuvahinkoja käy, kaatumarautojen polttomaalattua pintaa. Samaa listaa on muuallakin pyörässä.

 

Rekisterikilven tukilevy. ohutta lasikuitua. Ei jää näkyviin. Toimii myös kuraläppänä.

 

Rekisterikilven valo

Jostain tarvikemarketin hyllystä löysin muutaman euron arvoisen ja sirokokoisen rekisterikilven valon. Ostin siihen uuden polttimon kun edellisen vastus oli kasvanut äärimmäisyyteen. Alkuperäinen, mielestäni, oli kömpelön näköinen iso möllikkä. Lieneekö jossain hyllynperällä. En, ainakaan, ole hukkaan heittänyt. Ehkä joku voisi tarvita. Suomessa on tätä Guzzimallia enemmän kuin kahden käden sormia. Pieni tutantosarja.

 

Viimeinen Guzzin "isolohko"

Guzzi laajentaan tehdastaan ja tuottaa ketteriä pienempikuutiotilavuuksisia pyöriä joissa on, osalla niistä, vesijäähdytys. Kuusikymmenluvun alussa tämä moottoriratkaisu tuli esiin alle puolet pienemmällä sylinteritilavuudella. Tämä on siis sarjan viimeinen moottori ja "turvonnut" yli kaksinkertaiseksi kuutiotilavuudeltaan. Kuussatasesta tonninelisataseksi. Toki muitakin muutoksia on. Osassa malleja ei ole työntötankoja venttiileitä liikuttamassa vaan nokka-akselit ovat sylinterikansissa. Mallista riippuen joko ketju- tai remmivetoisina. Halusin, välttämättä, tämän, sarjansa viimeisen mallin, oman takamukseni alle. Pyörä on täyttänyt tarpeeni ja tekniikka on osin tuttua kuten avoimen lähdekoodin sallima mahdollisuus että voin itse ohjelmoida moottoriohjausta. "Malmikasan" kuten eräs kerhokaveri sitä kutsui, huippunopeus on yli kaksisataa mutta sitä vauhtia ajessa kulutuslukema hipoo kymmentä litraa sadalle.

  Rekisterikilven telineen maalin kuivumista odotellessa kiinnitin vasemman sivulaukun. Lisäksi muuta pikkupuuhaa.

Alkuperäinen sivulaukkujen kiinnitys
Se on suunniteltu oikein mutta toteutus ei. Huomasin että laukkujen sisäsivun rakenne antoi periksi. Tein kiinnityskohtiin asianmukaiset tukilevyt alumiinista pelkkien ruuvien kantojen sijasta. Nyt laukut eivät roiku yläosastaan sillä niiden kiinnityskohdat eivät pääse muuttamaan muotoaan.

Toinen havainto laukuista
Koska kiinnitysruuveissa ei ollut kunnon aluslevyjä niin niiden kierreosa ulottui melko pitkälle ulos laukkutelineen sisäpuolelle. Kyseessä, molemmin puolin, etu-yläruuvin kierreosa hiersi takajoustintukien painesäiliöiden punosletkua. Jos se puhkeaa niin jousitusta saati vaimennusta ei juurikaan ole. Tilanne voi olla vaarallinen vaikka vain toisella puolen sattuisi vahinko. Se lisäksi että laitoin paksuhkot, alumiiniset tukilevyt niin em. ruuvien kierreosat ulottuivat, edelleen, punosletkuihin. Huonoa asennusta tai suunnittelua. Mainittakoon että kaikissa 1400-sarjan malleissa ei ole kyseisenlaisia iskunvaimetimia painesäiliöineen, säätöineen ja letkuineen.

Kaatumaraudat ja oikean puolen laukkuteline sekä mahdollinen vikakohde.

Kuvassa näkyy hyvin
Oikean puolen iskunvaimentimen paineletku kulkee juuri laukun etummaisen, ylemmän kiinnitysruuvin kohdalta. Aivan sama vasemmalla peilikuvana. Letkut voisi linjata uudelleen mutta jos letkun liittimen löysää pääsee vaimennusneste paineella pois iskunvaimentajasta. Näitä kutsutaan kaasuiskareiksi" Osan joustosta ottaa vastaan jousi ja neste vaimmentaa. Lisäksi on kaasua pitämässä vaimmenninnesteen paineellisena.

Kaatumaraudat
Suunnittelin ja valmistin ne itse ja käytin polttomaalaamossa. Paksuseinäistä, saumatonta teräsputkea. Yksiosainen. Kiinni pyörän rungossa kuudesta kohtaa. (Kuvassa yllä näkyy takakiinnityskohdat.) Kestävät paikaltaan kaatumisen ja myös pienestä nopeudesta kippaamisen. Putken maalipinnan suojana kuvassa näkyvä Bilteman muovinen "kromilista". Myös edessä on kaatumaraudat. Kaksi erillistä ja kiinni kolmes takohtaa kahtapuolen astinlautojen edessä. Jos kaatumrautoja ei olisi ja pyörä kaatuisia vaikka pailkaltaan niin laukut ja pyörän keulaosat kärsisivät merkittäviä vahinkoa. Pelkkä pleksi maksaa yli viisisataa euroa. Lyhyen tuotantosarjan rasitteita kuten muutkin lisävarusteet.

Lokasuojan jatke pohjamaalissa. Kulumakohta on, vielä, korjaamatta. Rekisterivalon virtajohtimen liitin on teipattu.

Jatke noudattelee alkuperäismuotoa
Alkuperäinen mutta lyhyehkö takalokari vaikutti siihen että ryhdyin jatkoksen tekoon. Eikä lokasuojaan tarvinnut porata kiinnitysreikiä. Kuten jo aiemmin mainitsin niin alkuperäinen kilpiteline oli niin karmean näköinen että piti tehdä oma versio.

Joustomatkan mittaus
Takalokasuoja on juuri sen mittainen että se ei, isossakaan töyssyssä tai suurella kuormalla, ota kiinni tiehen vaan käy vain erittäin lähellä. Vaati pientä 
kolmiomittausta.

Alustava pohjamaalaus
Vielä on pientä pakkeloitavaa maalipinnan suhteen. Sitten kulumakohdan korjaus, uusi pohjamaalaus, kevyt hionta ja maali, eli pohjamaali ja kiiltävä musta, pintaan. Lokasuojan jatkeesta ei jää näkymään kuin yläosa sillä rekisterikilpi ja kilven valaisin peittävät suurimman osan.

Puhkikulunut kohta
Sen korjasin polyesterihartsilla ja katkokuituslasikankaalla ja peitin valoksen irrotuskankaalla. Siisti korjaus. Ei enää kulu puhki minun aikanani. Alkuperäinen vahvuus oli alle puoli milliä. Nyt on kolminkertainen vahvuus. 

Ei likaista takalaukkua ja -lokaria
Koska lokasuoja on nyt pitkä, alkuperäiseen verrattuna, ei pyörän taakse synny pyörrettä joka nostaa kostealla säällä maantiekuraa taka- ja sivulaukkujen takaosiin sekä muuallekin. Nyt se asia on minimoitu.

Rekisterikilven valon johdin
Sen suojasukka on kovettunut niin että se murenee. Johtimet ovat kunnossa. Pujottelen uuden suojasukan paikoilleen ja puhdistan liittimet. Toinen liittimistä pitää purkaa että uuden suojasukan saa paikalleen. Mutta onhan tässä aikaa kun ajoissa aloittaa...  

Takarenkaasta saan palautetta sillointällöin
Moni vain ihmettelee, joku arvelee että saan sakot ja kilpi otetaan pois ja kolmas kertoo minulle että on, varmaan, vaikea ajella mutkatietä. Mikään näistä arvioista ei ole toteutunut ja pyörän "papereissa" eli Traficomin tiedostossa kyseinen rengas on mainittu hyväksyttynä rengastyyppinä. Silti joudun, onneksi harvakseltaan, kinaamaan aiheesta uteliaiden tai liikenteen valvojien kanssa. Sakkoja en siis saa. En edes siloisiksi ajetuista kumeista sillä vaihdan renkaat hyvissä ajoin. Kuluneella renkaalla turvallisuus kärsii. Erityisesti sateella. Pyörä painaa, reissutarpeilla lastattuna yli kolmesataa kiloa.

Osin taloussyistä
Auton rengas, korkeintaan, noin satasen hintaan vanteelle asennettuna, on jo laaturenkaan hinta. Halvimmillaan uuden renkaan saa noin neljälläkymmenellä eurolla. Alkuperäisrengas, joka myös on merkitty pyöräni tietoihin, maksaa yli kolmesataa euroa eikä kestä edes yhtä kesää. Auton kumi on riittänyt noin kolmen kesän pöristelyihin.

Parempi pito
Sitä itsekin ihmettelin mutta osoittautui, kun itseäni fiksummalta kumialan ammaittilaiselta kysyin, niin ilmeni että auton rengas on pehmeämpää kumiseosta kuin tavallinen matkamoottoripyörän rengas. On osoittautunut että autonrenkaissa on eroja hintaluokan ja, tietenkin, käyttötarkoituksen mukaan.

Kuluminen
Koska olen ajellut sekä halpisrenkailla että hieman kalliimmilla, kuten nyt, eivät erot ajettavuudessa olleet kovin suuria. Rengaspaineella on merkitystä. Eräät renkaat tarvitsevat korkeamman paineen kuin toiset. Käyttöpaineet ovat vaihdelleet 2,5 baarista hieman yli kolmeen baariin. Ihan riippuen renkaan ajettavuudesta. Alhainen paine aiheuttaa kaarreajossa vaappumista varsinkin jos joutuu tekemään äkkinäisiä ajoliikkeitä. Renkaan sisäinen rakenne ja tukevuus on erilainen eri valmistajien autonrenkaissa. Toki kaikki ovat olleet vyörenkaita ja kaarevia reunoiltaan. Tässä tallenne katsastuksesta. Seitsemän suvea tällä pyörällä auton kumilla asfalttia kulutellut olen. Kahdeksatta odotellessa.

Takaisku, kai
En tiedä mistä johtuu mutta pohjamaalatessa osa aiotusta alueesta, maalia ruiskutellessa, se alkoi halkeilla. Itselleni outo asia. Valitan, ei ollut kamera mukana. Kohtsiltään taas, otan osaa, kun matkustan parikymmentä kilometriä Verstaalleni, jonka isäntä on tarjonnut, kyseessä eräs MC-järjestö. Mielelläni myyn, juuri heille, pääosan laitteistani, kun nyt luovun. Toki, sopimuksen mukaan, saan käyttää monia laitteita ja opettaa niiden käyttöäosan tarpeistani. Menee hyvään tarkoitukseen ja osaajille, kunhan hieman koulutan lisää. Oudohko tunnelma: omaisuus siirtyy mutta itselläni on siihen kaikki käyttöoikeudet. Jotain saatan lahjoittaa omalle kerholleniken. Jos kelpaa. Nykymotoristit, näkemykseni mukaan eivät ole kiinnostuneet pyörien huollosta, saati korjaillusta, vaan merkkihuolto hoitaa homman. Käy vauraaksi. Vähemmistömerkit kärsivät. Etupäässä japanialaiset mp-merkit.

En ole ainoa
Tuttavapiirissä, muidenkin, isokokoisten matkamoottoripyörien omistajilla, on autonrenkaita takakumeina. Heiltä sain ohjeita. (Kerrottakoon että auton renkaan käyttö on laillista kuhan käy sen hyväksyttämässä katsatuskonttorilla.) Yksi syy lienee edullin hinta mutta pääsyy pitkä kesto ja hyvä pito. Itse olen ajanut noin kymmenen - viisitoistatuhatta kilometriä suvessa autonkumilla. Suunta on laskeva. Ei siksi etteikö ajattaisi vaan on tulluta vastuullisia hommia eteen. Saa nähdä nyt kuinka pitkiä taipaleita tämä eläkeläinen tulevana suvena tuuppaa menemään kun on mökkiasiat, muut menot, ja monet "mielenkiintoiset" eläkeläiselle kertyneet rasitteet kuten sukulaiset sekä eukko joka keksii muutakin tekemistä. Kuten mökilla puuhailu. Monet ovat pyytäneet, kuten minäkin, katsastusasemalla käydessä, että vaihtoehtoinen rengastyyppi on merkittävä rekisteröintitodistukseen. Maksaa muutaman kympin. Ei pääse, ratsian kohdalle sattuessa, konstaapeli niskanpäälle vaikka alla on leveähkö auton kumi. Joihinkin kokoontumisajoihin pitää osallistua suvella  jos kunto pysyy nykyisellään. Seitkytsynttäripäivä häämöttää jo hiljalleen...

Uusiksi meni lokarin jatkeen kunnostus
Epätasaisuudet, kuten kiveniskemät ja matkan aikana tulleet naarmut, pakkeloin piiloon ja kovettumisen jälkeen hioin pinnan tasaiseksi. Kaikki vaikutti hyvältä. Suihkuttelin pohjamaalin pintaan. Siihen asti kaikki hyvin. Sitten tapahtui jotain mitä minulle ei ole ennen tapahtunut: maalin kuivumisen aikana sen pinta alkoi lohkeilla eli maali hylki alustaansa tai muutoin "vierasti" lokasuojan jatketta. Pidän muutaman päivän paussin ja hion vikaantuneen maalipinnan pois ja aloitan, uudelleen, pohjamaalin levityksen. Vaan eipä hätää: kesään on vielä aikaa.

Tilanne yleisesti
Kunnostin sivulaukut muutaman naarmun ja kiveniskemien osalta menneenä talvena ja vahasin laukut. Kansiin asentamani "krominauhat" saavat jatkaa tehtävissään vaikka osa niistä on saanut hiertymiä eli häiritsee täydellisyyteen pyrkivän silmää. Todennäköisesti ison tiipii-teltan kuljetuksen takaistuimella poikkipäin on hieman "muokannut" suojalistoja. Muutoin kaikki on kokolailla kunnossa. Akussakin näkyi olevan jännitettä 13,3 Volttia. Kysessä litiumakku. Suosittelen, Hinnatkin ovat tulleet alaspäin sitten ostokseni. Ostin Storm Motorsilta. Käynnistys on äreää.

Satula
Kaksivärinen eli sivut valkoiset mutta muuten musta. Lievästi nuhjaantunut käytössä mutta ehyt ja varsin takamuksenmukainen. Muistan, melkein aina, kun pysäköin pidemmäksi aikaa niin peitän satulan, kuten kokoontumisajoissa, mikäli aurinko paistaa. Usein ajotakilla tai muulla rievulla. Satulan pinta on "kerninnahkainen" eli herkkä auringolle. Olen suunnitellut teettää satulaan aidon nahkapäällisen. Se vähentää hikoilua mutta vaatii enemmän ylläpitoa.

 

Työnhaku, työnteko ja niistä eroonpääsy

Ennen
Maalaispoika. Kansakoulu, keskikoulu ja ammattikoulu autonasentajaksi. Kutsunta siirsi Ilmavoimiin. Teknilliseen Aliupseerikouluun pääsin tuurilla. En siis ollut jättänyt hakemusta. Siinä opinnot siihen mennessä. Kielitaito: englanti tyydyttävä, ruotsi välttävä. Lisäksi muutama sana saamea. Venäjääkin opiskelin reissuillani Neuvostoliittoon mutta sitten se mimmi, jonka olin jo pari kertaa tavannut, jäi rajan taa ja minä puutteeseen. Hänellä oli erittäin miellyttävä perhe ja isänsä ajellutti meitä Moskvitsillä pitkin Leningradin katuja. Mimmin kanssa lähettelimme kirjeitä. Yhteen laitoin kuvan itsestäni ja moottoripyörästäni. Se kirje palautettiin "Osoite tuntematon." Samoin seuraavatkin kirjeet. Neuvostoliitostakaan ei tullut kirjeitä. Pietarissa kävin myöhemmin. Ei tuloksia. No, en ihan tosissani etsinyt. 

Maatalouskoneasennusta
Ylö-Tehtaat oy tarjosi töitä maatalouskoneasennuspuolella. Kesäisin kiertelin korjaamassa ja säätämässä isäntien maatalouskoneita siltä osin että olivat työnantajani valmistamia. Ihan leppoista hommaa ja nuorena jaksoi tehdä pitkiäkin työtaipaleita. Jopa Lappiin asti. Talvisin tehtaalla asennushommaa ja työnopastusta uusille duunareille. Rivitalokämppä ostettu velaksi ja omakotitalon rakennus tuli valmiiksi. Se ilo loppui lyhyeen: Ylö-Tehtaat teki konkurssin, itse työttömäksi ja asuinkumppani otti pitkät ja piti keksiä muuta hommaa lainanlyhennykseksi. Loppujen lopuksi sain asunnot myytyä. Ei jäänyt velkaa.

Sakari Pinomäki ky
Siellä olin vain kuukausia. Tein metsäkonehuoltoja siellä missä koneet olivat eli metsässä. Toki tehtaallakin oli hommaa. Sakarin kanssa ei oikein mennyt hyvin kun pyrin tekemään parannuksia rakenteisiin ja esitin muutoksia. Se ei käynyt päinsä lainkaan. Persoonamme eivät sopineet yhteen. Lähdin muualle. Mikä oli hyväksi. Sakarin kunniaksi sanottakoon että hän oli keksinyt ja rakentanut monitoimimetsäkoneen.

Ilmailu- ja avaruusjuttuja
Olin siis myynyt omakotitaloni pois koska talous jakaantui kahdeksi ja pidin sen jälkeen koko suven vapaata. Moottoripyöräilin paljon. Koti- ja ulkomaissa. Hain hommia  syksymmällä. Ensin olin erään naisen matkassa Rautavaaralla metsäkonehommissa asentajana reilun vuoden verran mutta sitten palasin tuttuun kylään Kuorevedelle. Olin palvellut siellä varusmiesajan alkupuolen Ilmavoimien Teknillisessä Aliupseerikoulussa. Sittemmin palveluksessa Lapin Lennostossa. Hyvä pohja siviilihommiin eikä maksanut mitään. Jopa päivärahaa maksoivat. Aliupseerikoulu oli ihan parasta. Opin paljon ilmailusta. Porukka oli yhtenäistä ja kouluttajat varsin päteviä. Loppupalvelu tapahtui Rovaniemellä.

Aina, uudelleen, Kuorevesi
Siellä, samassa kylässä vuosia myöhemmin, olin puuhaamassa Lentokonehommissa kuten Redigo ja Hornet sekä  niittaamassa Esalle avaruusalusten runkoja ja Nasalle pikkuhommia. Jotain siellä tehtiin Saabillekin. Avaruusosaston puhdastyötilat olivat puhtaita. Sinne ei menty kuin tarkoituksella. Asuin hyvin halvalla samalla kylällä ja vuokrasin kaksion toisen huoneen eräälle Hornet-asentajalle eli, siinä suhteessa, ei asumiseen paljon kulunut. Avaruusosaston palkat eivät ihmeitä olleet mutta riittävät siinä suhteessa että pärjäsin oikein hyvin eikä tarvinnut reuhtoa. Ulkomaankeikoista maksettiin paremmin ja mielellänihän minä, joutomies, kerkesin reissussa olemaan. Paino pyrki nousemaan. Hankin isomman moottoripyörän. Vanhan pyöräni myin eräälle tunnetulle hesalaiselle muusikolle. Sittemmin se on tainnut vaihtaa omistajaa.

Vimpy
Vilppulan mootoripyöräilijät. Johonkin sitä pitää kuulua että on samanhenkistä meinikiä ja porukassa tekemistä. Terveiset Patelle ja Latelle. Sekä muillekin Vimpyläisille. Nyttemmin ei ole porukka koossa. Järjestämämme syyskesäiset kokoontumisajot, Vimpyilyt, muistaa moni alan harrastaja.

ReDiGo
Ihan parasta hommaa. Ikävä asia että Elisabeth Rehn lopetti ReDiGo-tuotannon kesken Hornetkiimansa vuoksi. Olisi ollut varsin etevä harjoituskone. Myi maailmallakin mutta kun homma loppui niin se loppui. Kaasuturbiinipotkurikone. Kevyt ja tehokas. Koelentäjät tykkäsivät. Oli ruokatunnilla mukava katsella platan reunalla kun osaaja teki vaakakierteitä, tynnyreitä ja muita kuvioita. Olenpa nähnyt kun potkurikoneella tehdään lasku ilman laskukiitoa. Eräs tunnettu koelentäjä teki niin. Siis ylhäältä alas kohtisuoraan maata kohden. Kyseisiä koneita ehdittiin myymään joihinkin maihin. Suomeen jäi muutama. Nykyisin lienee yksi museossa. Muista ei minulla ole hajuakaan missä ovat. Tämän projektin aikana muutin Mänttään ja vuokrasin työtilan itselleni ja värkkäilin moottoripyörien parissa vapaa-ajalla.

Lähdin reissuun kun työnantaja salli
Italia houkutti ja siellä selvisi että olisi mahdollisuus lähteä Aasiaan pidemmälle kierrokselle moottoripyörillä. Asia hieman viivästyi ja aikaikkunani meni umpeen. Kiinalaiset eivät halunneet tämän sortin reissaajia mutta Mongolian lähetystön väki oli innoissaan. Venäjällä oltiin varautuneita ja kun Kiina ei, neuvottelujenkin jälkeenkään, sallinut muutoin kuin että moottoripyörät siirretään Valtion toimesta Mongolian rajalle ja porukka kulkisi junalla vartioituina. Siinä meni se. Ei siis sen pidempää reissua mutta Italiasta jäi ystäviä. Trieste on kiva kaupunki. Toki muissakin kirkonkylissä kävin.

Työvoimatoimistossa työttömänä Tampereella. 
Tuskin sain itseni esiteltyä kun laitettiin kouraan kaavake johon piti kirjoittaa edelliset työpaikat ja ammatti. Olihan noita ammatteja. Jotkut työsuhteet lyhyitä, joissain jopa yli vuoden, jopa kaksi. Parhaimmillaan useampi. Vein sen työvoimavirkailijalle ja käänsin myös takapuolen arkista näkyviin että täällä on lisää. Hän sitä tarkasteli ja sanoi että tällä ei oikein työtä voi hakea. Mainitsin että nyt työttömänä en ole kyennyt, aiemmin, töissä olleena, pitämään lukua näistä työnantajista koska siihen aikaan Valtion systeemeitä muutettiin ja tein töitä muuallakin firman lähettämänä. Yksi työpaikka, samalta ajalta, oli kokolailla samalla tontilla koko ajan. Firman nimi vain vaihteli vuosien mittaan. Valmet, Valmet Lentokoneteollisuus, Patria Aviaton, Patria ja jokin muukin sillä välillä. Aikanaan Tampereella, myöhemmin Kuorevedellä.

Virkailija:
Valitettavasti työhistoriasi ei tue ammatillista osaamistasi sillä olet vaihtanut työnantajaa liian usein. Työpaikka laitettiin hakuun. Kerroin että olen valmis ensisijaisesti avaruusalustöihin ja hävittäjälentokonehommiin. Mimmi katsoi oudosti. Niitä olin hoidellut vuosikausia mutta nyt olin muuttanut kauemmaksi. On minulla muitakin ammatteja ollut mutta voin kertoa niistä myöhemmin. Osasta ammattejani on tutkinnot takana ja osa on niitä joita vain tehdään. Kuten, aikanaan, maatalouskoneasennusta. Nyt kun olen eläkkeellä niin papereilla ei ole enää arvoa. 

Seuraava aste
Toki tein valituksen virkailijan toimista. Siitä ei kuulunut mitään. Eikä töistäkään. No, aiemmat toimet olivat suht vauraita niin pidin, jälleen, koko kesän vapaa-aikaa Työttömyydestä rahaa tuli tilille enemmän kuin kerkisin törsäämään omien, aiemmin tienattujen ja tulevan vaimoni varoja. Kävin monet kokoontumisajot ja -ajelut. Siis moottoripyöräilin ja vietin leppoisaa ja aika kosteaa vapaa-aikaa Tampereen hyvässä kaupungissa siinä ohella keskellä viikkoakin. Viikonloput kokoontumisajoissa. Kadulla joku moikkaa sillointällöin jos keskustaan vaivaudun.

Pyynikillä syyskesässä
Siihen aikaan, tiistaisin, seudun motoristit poikkesivat tunniksi, pariksi Pyynikin näkötornille. Siellä tapasin erään, minulle oudon, motoristin syyskuun alun tietämin joka sanoi: taidat olla Matti. Vastasin myöntävästi. Hän kertoi että olisin tarpeellinen heidän firmaansa. Sanoin että koska, missä ja mikä palkka. Sopimus syntyi. Sen kummenpaa sopparia ei tehty mutta huomasin olevani töissä eräässä puolustusvälineyhtiössä. M. Saarikankaan konsernin firma. Sieltä lähdin eläkkeelle eli oli viimeinen työpaikkani. Mainittakoon että kyseinen työnantajan edustaja, joka minut töihin värväsi, menehtyi yhtäkkisesti nuorena. Yleisesti ottaen en juuri ole hakenut töitä vaan työ on hakenut minut. En ole sen kummemmin rikastunut mutta Ylöjärven Osuuspankin tarjoamilla lainoilla olen ostanut kiinteistöjä ja rakennuttanut omakotitalon. Sittemmin olen ne myynyt. Asun vuokralla huoletta nykyään hyvin tilavassa asunnossa laitakaupungilla. Toki, vanhuuden varalle, on, vaimoni toimesta, hankittuna mukava omistuskaksio. Nyt, tätä kirjoitettaessa, se on vuokrattuna eli tuottaa kulunsa.

Muutama vuosi meni
Eräällä syyskauden aamulla, ennen kuutta, töihin mennessä, ajoin hirveä päin Nokian Rounionkadulla. Moottoripyörä rikki ja itseltä kolme selkänkamaa murtuivat kiertyessään ja hirveltä kaksi takajalkaa irtipoikki. Tosin, ensin, paikalle tulleet Nokian poliisit olivat kovin tylyjä ja vaativat minun nousevan ja tunnustavan että olin jarruttanut itseni nurin märällä asfaltilla. Taas piti kiistää. Sanoin että ajoin hirveä päin. Heitä se huvitti. Että kaupungin kadulla? Puhalluttivat. Nollalukema. Komentivat ylös. Sanoin että en pääse. Nostivat jo kainaloista ja sattui helkkaristi juuri kun ambulanssi tuli paikalle ja sen miehistö toi paarit pelastivat minut ambulanssiin. Poliisit kerkesivät kysyä että missä se hirvi on? Sanoin että läheisessä lammessa. Olivat huuli pyöreänä että miten niin. Mihinkäs vaivainen menisi kuin veteen? Ilman molempia takajalkoja. Hirven etuveto toimi. Maantietoni oli parempi kuin poliisin. Jaa miksi? Siksi että olen ollut hereillä ja maalaispoika ja käynyt hirvimetsällä ja kuljen mielelläni puistoissa ja oikeissa metsissä. Nyt asun laitakylällä ja tiedän kokolailla missä mitäkin on. Maastossa. Lähellä on oikein mukava ja korkea paikka vaan näköala on huono, nykyään, koska vuoren laellekin on kasvanut männikköä. Ennen sieltä näkyi Tampereen, osin Pirkkalankin, eteläpuoli. Nokia, Pyhäjärvi, Tahmela ja osa Pispalaa ja Pyynikkiä. Olen harrastanut suunnistusta nuorempana ja armeijassa. Kompassikin kulkee aina matkassa.

Hirvikolarin jälkimainingit
Monta tutkimusta ja kuntoutusta on käyty läpi vakuutusten piikkiin. Selkä oli aika muusina ja korsettia pidin useamman vuoden mutta kyllä selkä luutui ja vakuutukset olivat kunnossa. Olen nyt hyvin suoraselkäinen enkä kiero lainkaan. Varsinaisesti selkä ei haittaa enää ihmeemmin eikä, lepotilassa, aiheuta kipua. Mutta raskaampaan työntekoon se ei kovin sovellu. Vatsa- ja muita lihaksia treenaan ja olen laihtunut yli kolmekymmentä kiloa. Nyt jo pitkään laillisessa eläkeiässä. Seitsemänkymppiset häämöttävät. Saa nähdä pidänkö bileet. Moottoripyöräilyä jatkoin heti kun sairaalasta pääsin. Rakensin triken. Sellaisen joka kallistelee sisäkaarteeseen.

Pari vuotta kuntoutusta 
Eläkkeelle. Toki palkka juoksi pari vuotta ennen oikeuslaitoksen eläköitymispäätöstä. Vaan ei ylityökorvauksia joita olin halukas hankkimaan terveenä. Nyt juoksee vain eläke. Pitää kiirettä että saa kaikki kulumaan ennen kuunvaihdetta. Kaveri sanoi että säästä. Mihin? Perikunnalleko?

Jälkeenpäin
Töihin on kyselty. Joitain pikkuttuja olen ottanut vastaan mutta vain sillä ehdolla että minulle maksetaan rahalla eikä siitä anneta tietoja muualle. Se rajoittaa joitain hommia. Nyttemmin ajan omaa harrasteverstastani alas. On osia ja koneita. Osan pikku-koneista pidän itselläni mökkihommia varten ja muu saa mennä... Joka kuussa jää paljon enemmän virvokerahastoa kuin ennen. Ja, vallankin, kun pääsen tilavuokrasta eroon. Jäljelle ei jää kuin ison kerrostalon kolmion ja autotallin vuokra Tampereella ja Kerhotilan parin pyörän paikkavuokra Ylöjärvellä ynnä jäsenmaksu. Kesämökki ja omistusasunto odottavat toisaalla. Toki erääseen merkkikerhoon kuulun sekä olen Mp69:n jäsen.

Kerholla
Pääosa pyöristäni on Kerholla: California 1400 GTS ja California 1000 Adamant Trike. Muut harvinaisuudet saavat mennä keräilijöille siinä kunnossa kuin ovat. Kiinnostaako ketään Honda 350CL? Siisti pikkuenduro. Seitkytluvun alusta.

Kerhoni
Perustettu viime vuosituhannella (1988) hyvissä ajoin. Olin eka puheenjohtaja. Nautimme edelleen muiden moottoripyöräkerhojen ja -järjestöjen kunnioitusta. Tilaa on pyörille, ravintolatilat laajat sekä ajanvietetilat pelivälineineen kuten biljardi ja muutama muu kisailuviettiä tyydyttävä asia sekä moottoripyörien huoltomahdollisuus ja talvisäilytys. Työkaluja on. Ja sauna. Ja porukka melkoisen ikääntynyttä. Onneksi muutama nuorempikin on löytänyt harrastuksen. Enimmäkseen Harrikoita, joitakin japsikustomeita, muutama Guzzi ja sekalaista kalustoa kuten yksi BMW. Lisäksi muutamia hyvinkin harvinaisia pyörämerkkejä ja -malleja.

Verstas
Se katoaa sitä myöden kun saan kamat myytyä tai muuten kadotettua. On koneita, osa jo myyty, mutta silti muita perustyökaluja ja, jopa, tarkkuustyökaluja sekä tarkkuusmittalaitteita on jaossa kohtuuhinnoin. Jakopöytä, mikrometrejä kokoelma, muita mittavälineitä sekä pikkutavaraa.

Muuta sivutointa
Smoton jäsen ja sen pitkäaikainen hallituksen jäsen ja puheenjohtaja. Brysselissä asti piti käydä kokoustamassa. Aikoinaan. Myös muissa alan järjestöissä joissa on tarvittu johtamista tai hallitusosaajaa. Gruppo Moto Guzzi Finlandian jäsen. Työsuojeluvaltuutettuna eräässä työpaikassa. Murikan kurssit on käyty mutta vasemmistolaista ei minusta ole saatu. Eikä oikein oikeistolaistakaan. En kuulu mihinkään muihin aatteellisiin ryhmiin lukuunottamatta eräitä moottoripyöräjärjestöjä. En halunnut olla minkään poliittisen aatteen ohjaamana.

Mökkeily
Vaimon suvulla on kesämökki joka käsittää kolme rakennusta ja kompostorin. Siellä on aina jotain laittamista tai, jopa, korjaamista. Aika kuluu mukavasti. Ohessa kalastusta, kaljoittelua, kävelyä kallioilla, soutelua tai sähköperämoottoriajelua järvellä. Motoristikavereita poikkeilee silointällöin. Muuten on luonnonrauhaa. Sekä aina tekemistä. Jos viitsii. Yleensä viitsin tai vaimon pyynnöstä. Hän laittaa ruuat.

 

Ikävä ajelumuistelma

 

Kymmeniä vuosia sitten edellisellä tuhannella
Olin tulossa Smoton kokouksesta Turusta Tampereelle sunnuntai-iltapäivällä. Ajelin 750 Benelli Seillä hiljokseen eli rajoitusten mukaan ja Lempäälän kohdalla käännyin sen keskustaan vanhalle tielle joka myös vie Tampereelle. Siltä tieltä käännyin Peltolammin kohdalta Rukkamäkeen mennäkseni kaveria moikkaamaan Härmälän kaupunginosaan. (Silloin ei, vielä, ollut Läntistä kehätietä.)

Vauhdikas ohitus
Ajelin rajoituksen mukaan Peltolammin koulun kohdalla missä tie kääntyy oikealle loivasti alamäkeen kun kypärätön kuski ajoi Gagiva Mitolla suurella nopeudella ohitseni. Mäen alla on rautatien alikulku ja sitä ennen pitää kääntää jyrkähkösti vasemmalle.

En nähnyt
Enkä kuullutkaan mutta mäen alle päädyttyäni näin että kevymoottoripyörä oli muusina ja kuljettajansa makasi tiellä alikulussa. Hän oli törmännyt rautatien alikulun oikean puolen muuriin kokolailla kohtisuoraan.

Tutkimukseni
Oma pyörä jalalle keskelle kaistaa ja sitten tutkimaan mitkä ovat pojan voinnit. Niitä ei ollut eikä ollut vuotanut verta kuin vain hieman oikeasta ohimosta josta näkyi pala rikkinäistä pääkalloa ja aivokudosta. Muitakin vammoja saattoi olla mutta näkösällä ollut vamma oli aivan riittävä edesmenoon. Muuta liikennettä ei ollut.

Soitto viranomaisille
Kerroin että eloton nuori henkilö on tiellä makuullaan eli on täysin hengetön. Silti tuli ambulanssi paikalle ja kohta poliisitkin. Totesivat tilanteen ja puhalluttivat minut. Ei lukemia. Pyöräni paperit ja henkilötiedot ottivat talteen. Ryhtyivät poliisipakettiautonsa takatilassa puhuttamaan minua. Otaksuivat että olisin ajanut kilpaa vainajan kanssa. Kiistin. Kerroin mitä asiasta tiesin. Heille jäi kuitenkin epäilys ja pyysivät saapumaan Tampereen Poliisiasemalle myöhemmin ilmoitettavana ajankohtana. Palauttivat ajokorttini. Pyöräni paperit pitivät. (Niihin aikoihin ei ollut vielä tietokoneista poliisiautossa tietoakaan. ("Kännykkänikin" oli iso kolho jota piti pitää sivulaukussa ja käyttää laturia tämän tästä. Siitä en maininnut mitään eivätkä poliisit kysyneet että mistä olin soittanut viranomaiset paikalle sillä läheistöllä on vain teollisuutta ja koulu sekä sunnnuntai ja pyhäpäivä. Yhteydenpitovälineeni oli "firman puolesta".)

En känyt kaverilla vaikka piti
Ajelin asuntooni Ylöjärvelle enkä mennyt, edes, kulman takana olevaan pubiin. Yökin oli hieman hankala. Ei juuri nukuttanut. Viikko meni jotenkin haikeissa merkeissä. Töissä olo helpotti.

Asia hieman valkeni
Taisi olla toista viikkoa edellisestä kun kävin "Sorilla" eli Tampereen pääpoliisiasemalla ilmoitettuun aikaan. Eivät juurikaan kyselleet eivätkä kertoneet olivatko saaneet jotain muutakin asiaan liittyvää esille kun tarkensivat tietämiäni yksityiskohtia ja arviotani uhrin ajonopeudesta. Kokolailla varma että siinä satasen pinnassa tai päälle oli nopeutensa kun ohitus kävi niin äkkiä ja itse ajoin viittäkymppiä eli rajoituksen mukaan. Peltolammin koulun kohdalla on, edelleen, sama rajoitus. (Paikallisilta kuulin että neljäkymppiä nykyään.) Tietä on jonkin verran paranneltu sittemmin. Helsingin radan alikulku jyrkän mutkan kohdalla on ennallaan. Alamäki kyseisestä suunnasta ajettaessa. (Muistan autokouluajoistani että silloin Rukkamäessä oli tasoristeys eikä puomeja lainkaan. Vain Stop-merkit ja rata viisi metriä alempana.)

Poliisi valisti
Edesmennyt henkilö oli hiljattain täyttänyt 16v. eikä omannut ajokorttia. Lisäksi hänellä oli jonkinverran rikoshistoriaa takanaan kuten näpistyksiä ja ilkivaltaa sekä jonkinlaista häirintää. Mitä jälkimmäinen oli, ei minulle selvinnyt. Mutta se selvisi että oli tapahtunut ajoneuvon käyttövarkaus ja pakeneminen rikospaikalta. Syytteitä ei tapahtumasta nostettu. Edesmenneen pojan vanhemmille oli asiasta tiedotettu. Ajoneuvon omistajasta ei poliisi kertonut. Mitäpä se minulle kuuluisikaan. (Poliisit palauttivat pyöräni paperit. Kysyin että miksi ottivat talteen ne. Kertoivat että epäilivät pyörän laillisuutta. Ehkäpä heille Benelli oli outo merkki. Sekin, ehkä, vaikutti että pyöräni näytti täysin uudelta sillä olin sen entisöinyt millintarkasti.)

Toisinaan ahdistaa
Olen nyt asunut Tampereella kolmisenkymmentä vuotta josta suurimman osan Peltolammin kaupunginosassa jonka lähellä edellä kerrottu onnettomuuspaikka on. Se on, kuitenkin, lyhin reitti useille kauppa-asioille. Toinen vaihtoehto on käyttää Tampereen Läntistä Kehätietä. Sen valmistuminen vähensi Rukkamäen liikennettä merkittävästi. Yksi kaupunginautolinja kulkee kyseistä reittiä keskustasta Lempäälän suuntaan ja takaisin.

Varusmieshistoriaa ja sen jälkeisiä puuhia

 

Varusmiespalvelun aloitus
Sitä en tiennyt mitä tulee eteen kun kutsunnoissa kävin eikä sielläkään tiedetty sillä en ole koskaan pyrkinyt aliupseerikouluun. Yllättäen tuli kutsu astumaan palvelukseen Ilmavoimiin. Huomasin että olen niinsanotussa halonheitinkomppaniassa eli siinä osastossa jossa varusmiehiä käytetään moniin ylläpitotoimintoihin kuten vartiointiin, keittiöhommiin, siivoukseen, lumenpoistoon, tiskaamaan, jne. Siinä ei ollut oikein muuta tulevaisuutta kuin se että pääsee aikaisemmin reserviin kuin sen toisen puolikomppanian alokkaat jotka olivat käyneet aliupseerikoulun pääsykokeissa ja muissa syyneissä. Olin ookoo tämän asian kanssa. Tämä kaikki tapahtui seitsemänkymmentäluvulla.

Yllättäen aliupseerikouluun
Eräänä päivänä komppanian päällikkö komensi meidät riviin heti aamiaisen jälkeen ja ilmoitti että on erikoisempi juttu josta hän, henkilökohtaisesti, ei edes pidä. Oli saanut tiedon että eräs, jo Hennalassa aloittanut, alokas, haluaisikin Ilmavoimien aliupseerikouluun. Hänen isänsä sattui olemaan kyseisessä Hennalan varuskunnassa korkeassa asemassa oleva upseeri ja poikansa oli vedonnut siihen että hän haluaa muualle kuin heppahommiin. Tavoitteensa oli päästä Ilmavoimien Teknilliseen Kouluun. Tätä, toki, ei kerrottu etukäteen meille morteille. Arvattiin kyllä.

Pääsykoe pakollinen
Sellainen järjestettiin yksinomaan häntä varten. Haluttiin vapaaehtoisia ettei kyseinen "varuskunnanvaihtaja" luulisi että häntä varten olisi jokin eri käytäntö. Koska siihen tarvittiin lukuisa joukko varusmiehiä hämäännykseksi kahdeksi päivää. Arvelin että se olisi oikein mukava lepojakso normipalvelun, äkseerauksen tai muun humpan, sijasta ja ilmoittauduin vapaaehtoiseksi. Kysyin komppanian kapteenilta, että mitäs, jos kokeissa pärjäisi niin että läpäisee? Koko puolikomppania räjähti nauruun. En siitä hämmentynyt ja kapteeni sanoi että jos niin ihmeellisesti käy että läpäisisin kyseisen kokeen niin hän takaisi että aliupseerikouluun pääsy on, hänen puolestaan, mahdollista.

Pääsykoepäivät
Heti aamuselta olimme koulutustiloissa. Eli minä ja kymmenkunta muuta vapaaehtoista alokasta. Sekä yksi harmaissa. (Silloin Ilmavoimissa kuljettiin sinisessä kuosissa mantteli ja verikauha mukaan luettuina.) Koe aloitettiin ja totesin sen tavanomaiseksi oivaltavaa ajattelua vaativaksi palikkatestiksi. Myös psykofyysisiä osuuksia oli sekä näppäryyteen liittyviä kokeita. Myös kirjoittaa ja piirtää piti. Mielestäni se oli helppohkoa. Luulin.

Salasin diabeteksen
Toisaalta; sitä ei koskaan testattukaan. Olin jo teini-iässä oppinut tulemaan toimeen kyseisen vaivan suhteen. Joskus jo keski- ja ammattikouluaikoina havaitsin että vointi ei ollut normaali. Opin syömään sopivasti enkä käyttänyt minkäänlaisia lääkkeitä alkoholia lukuunottamatta jolla saa verensokerit laskemaan. Vasta eläköidyttyäni annoin luvan tehdä asianomaisen testin. Kakkostyypin sokeritauti.

Peruskoulutuskausi jatkui
Sen päätyttyä, samainen kapteeni, jälleen aamusella, yllättäin, ennen ruokailuun lähtöä laittoi meidät riviin ja kertoi että alokas T. peruskoulutuksen päätyttyä, siirtyy aliupseerikoulun riveihin. Lisäksi sain pidennetyn viikonloppuvapaan ja ivallisia katseita. Astuin jälleen rivistä ja kysyin herra kapteenilta että miten niille muille kokeissa olleille kävi. Kapteeni totesi että olin ainoa joka kokeen läpäisi ja hän lupasi pitää sanansa. Naamasta näki että häntä asia huvitti. Se paksu jätkä aikoo olla, vapaaehtoisesti, pidempään kuin muut.

Aliupseerikoulu alkoi
Erilainen meininki ja eri rakennus. Kahden hengen tuvat ja muitakin mukavuuksia oli. Koulutus oli, mielestäni, varsin tiivistä, selkeää ja helppoa omaksua jo, hieman, tekniikkaa tuntevalle. Meitä oli noin neljäkymmentä sälliä joista suurin osa läpäisi kurssin. Korpraalin kaulusmerkit tuli opintojen päätteeksi. Paremmin pärjänneet saivat jo puolikurssin kohdalla korpin "jämät" ja alikersantin väkäset palvelus- ja lomapukuihin koulun päätteeksi. Mainittakoon että kalushilkkeet piti ostaa sotilaskodista itse. Toki vasempaan rintapieleen oli kertynyt jo erilaisia "suoritusmerkkejä".

Jatkopalveluskohde
Siitä oli jo kovasti keskustelua au-kurssin aikana ja ilmoitin heti ja selkeästi että haluan Rovaniemelle silloiseen Hämeeen Lennostoon. (Sittemmin Lapin Lennosto ja ilveksen kuvat poistettiin lentokoneiden sivuvakaajista.) Sijoituskinasta tuli pientä kärhämää mutta ei fyysisiä vammoja koska onnistuin väistämään erään varusmiesaliupseerin biljardikepin paksumman pään huitaisun. Nykyään hän on saman moottoripyöräkerhon jäsen kuin itsekin. Kavereita ollaan.

Rovaniemellä
Suuresssa varuskunnassa oli paikallinen maavoimien tykistö, soittokunta ja vähemmistönä ilmavoimien komppania jossa ei kauheasti väkeä ollut. Varsin rauhassa saimme olla kunhan, vuorollamme kukin, teki Lapin Lennostossa tehtävänsä. Kuten itsekin koska koin sen mielenkiintoisena ja suhteellisen kiireettömänä. Ruokakin oli hyvää ja sitä oli riittävästi. Mitään vartiointia tai muuta ylimääräistä ei juuri ollut kuin laivuepalvelu erilaisten lentokoneiden parissa. (Saab Drakenin eri versiot, Migit ja ranskalaiset Fouga Magister harjoitussuihkukoneet.) Migien kanssa en ollut juurikaan tekemisissä. Onneksi. Aamusella pääsi Drakenien ohjaamoon laittamaan sovitut asetukset päälle ja tekemään lentoonlähtöä edeltävä tarkistuksen. Ennen lentäjien saapumista ohjaamossa valvomassa kun koneita paikoitettiin platalle tai vietiin halleihin tai niistä ulos. Lisäksi aamutarkastus kiertämällä koneen tarkistettavat kohteet ja vielä pikainen tarkastus juuri ennen lentoonlähtöä jotka piti kirjata logiin omalla puumerkillä. Lentokoneita siirrettiin etulaskutelineeseen kiinnitetyllä pitkällä puomilla ja isokoisilla, amerikkalaisilla, neliveto-avolava-maastureilla joissa vetokoukku oli myös keulassa.

Apumeisseli
Se oli laivuepalveluksessa oleville tekniikkapuolen varusmiehille "virkanimike" joka tuli apumekaanikon ja tärkeimmän työkalun yhdistelmästä sillä isokokoinen ruuvimeisseli oli sekä väline lentokoneen saavuttua platalle jossa apumekaanikko vastaanotti lennolta tulleen koneen ja näytti, käsi pystyssä, meisseliä eri suuntiin kääntämällä mihin koneen tuli rullata. Ruuvarilla oli myös toinen tarkoitus: sillä sai auki ja kiinni lentokoneiden huoltoluukkuja ja muita tarkastuskohteita joista piti tarkastaa ennen lennolle lähtöä erinäisiä asioita. Itse keskityin myös ohjaamotarkastuksiin eli asettelin ohjaamon eri toiminnot perusasetuksiinsa. Sen oppimiseen menikin jonkin verran aikaa vaan sitähän varusmiehellä on.

Muuta puuhaa laivueessa
Pelastusvälineet ja niistä tärkein eli laskuvarjo. Niiden kanssa toimiminen rutinoitui eikä siinn kestänyt kauaa kun korjattu tai pesty laskuvarjo pakattiin pakkaukseensa. Laivueessa piti, harvakseltaan, olla myös kiertovartiossa. Se oli ijan okoo mutta komppaniassa päivystäjän homma ei ollut kovin innostava. Kohdalle osui vain kerran. 

Rovaniemen kaupunki
Siellä tulee käytyä mopottelemassa melkein joka kesä. Hieno mesta. Tietyt ravintolat ja baarit sekä monet nähtävyydet ja kahden joen jokiristeily. Motoristituttaviakin siellä on. Yleensä olen yöpynyt Pohjanhovissa mutta myös tuttavien luona. Moottoripyörän pysäköinti oli viimekäynnillä ilmainen. Jos pubiin tulee tarve niin se on Pub Pisto. Siellä näkee paikallisia vaan ei kovin turisteja. Poronkäristys on ookoo. Toki varusmiesaikana piti käydä, iltalomilla, tutkimassa paikkoja. Ennen palvelusta en ollut käynyt Jyväskylää pohjoisemmassa. Kun suvi tulee voin ottaa 1400 Guzzin jalkoväliin ja karauttaa päivässä Rovaniemelle. (Mieluimmin kahdessa.) Voi ajaa lännen kautta hieman tylsiä teitä ja muun liikenteen seassa mutta myös keskeltä Suomea pääsee sekä itäistä reittiä mikä on hieman pidempi. Vaan maisemat parempia. Matka voi, toisaalta, kestää sillä tunnen paljon motoristejä pitkin maatamme. Poikkean moikkaamassa.

Intin lomat silloin joskus
Useimmiten varuslomille etelään lähdin laivueesta eli DC-kolmosen vakailla siivillä. Se kiersi, matkalla etelään, eräitä varuskuntapaikkoja jossa meillä "matkustajilla" oli tehtävänä purkaa ja lastata konetta. Rovaniemi - Oulu - Kajaani - Kuopio - Tikkakoski - joskus Kuorevesi - Tampere ja siitä Vantaalle että stadilaisetkin pääsivät lomille. Toki junareissujakin tuli tehtyä mennen tullen. Valtion laskuun. Niistäkin olisi tarinaa. Lentäen lomamatka oli vain kolmannes siitä mitä junalla. Silloin oli vielä dieselveturit ja Rovaniemi - Kemi välillä keinuttavat kiskot. Etelämpänä oli tasaisempi kyyti. Takaisinpäin yöjunalla eli ei tarvinnut käyttää loma-aikaa matkustamiseen. Kunhan oli aamulla rivissä. Toisinaan unet jäivät lyhyiksi. Saattoi johtua muista pohjoiseen matkustajista ja heidän juomistaan. Toisinaan oli älämölöä.

Alikessuksi
Hieman ennen kotiuttamista sain alikessun jämät. Tarkoittaa että vedin palvelusajan ikäänkuin minimiosallistumisella. Osa sen aikaisista, jotka ovat vielä hengissä, olen satunnaisesti tavannut. Mitään erityistä "aliupseeriliittoa" emme ole kehitelleet.

Kersantiksi 
Pari kuukautta myöhemmin tuli kutsu kertaamaan. Pari päivää teoriaa Pirkkalassa lentokenttään, konekantaan ja sen linnoituksiin tutustumassa. Samalla ylenin kessuksi. 

Muutama vuosi myöhemmin ylikersantiksi
Jälleen Rovaniemellä. Ylikersantin hakaset sain kaulukseen. Se oli viimeinen kertausharjoitukseni. Syy lienee siinä että työpaikkani oli jo pitkään ollut sotilailmailualalla, siviilinä toki, ja myöhemmin tehtävissä joista ei olisi voinut irtautua lyhyeksikään ajaksi. Paitsi vuosilomat.

Eläkeukko
Asevelvollisuuden katkeamisesta on jo kymmenet vuodet. En ihmeemmin ole seurannut millaista varusmieshomma on nykyään. Työni on ollut puolustusvälineteollisuuden palveluksessa sekä hävittäjälentokoneiden ja ESA:lle avaruusalusten sekä sotilaspuolen merenkulkuvälineiden parissa. Myös NASA:lle pikkuhommia. Sai matkustaa paljon. Turvaluokitukseni oli korkea. Se lienee syynä ettei ole kertauskutsuja tullut sen kummemmin. Nasan sakki myös koulutti avaruuspuolen asentajia. (Kolme henkilöä.) Puhtausasioihin ja joihinkin muihin työtehtäviin.

Extra
Lentokonetehtaan portti Kuorevedellä liki lentokenttä. Kaverin kanssa olimme tekemisissä avaruusalusten parissa ja tapanamme oli käydä syömässä kylällä paikallisessa linja-autoaseman ravintolassa. Hyvät ruuat ja mukava emäntä. Tehdasalueella oli sataprosenttinen alkoholinkäyttökielto. Siksipä lähdimme työkaverin kanssa portin tuolle puolelle lounastaaksemme em. baarissa. Otimme, toki ruokailun yhteydessä, isot oluet. Sitten takaisin työmaalle portin kerberosten edestä. Niillä oli tapana puhalluttaa portista sisään kulkijoita ja tarkistaa kulkukorttien pätevyys. Mutta ei koskaan tsekattu, monen vuoden aikana, meitä kahta. Teimme asiasta omat päätelmämme. Sain myös, luvan kulkea moottoripyörälläni, teollisuusalueen sisäpuolella. Syyksi ilmoitin jos pitäisi jalan kulkea niin parkkipaikalle pitää perustaa minua varten lämmin pukukoppi johon voisin jättää ajokamppeet ettei tarvitsisi niiden kanssa kävellä pitkähköä, yli puoli kilometriä, matkaa työpisteelle jyrkähköön ylämäkeen ja hikoilla. Kuljin töihin moottoripyörälläni kesät talvet. Guzzin pikkuenduro 650 Tutto Terrano on kätevä talvipyörä. Myöhemmin laitoin siihen Velorex-sivuvaunun ja se ostettiin minulta melkein väkisin. Vaan monta reissua tuli tehdyksi. Varsinaisina pyörinäni olivat entisöimäni poliisipyörä eli satunnaisessa ajossa Guzzi GT 850 ja suviaikaan Quota Mille jolle näytin puoli Eurooppaa. Huolettomia pyöriä ja helppo huoltaa. Quota oli digitaalinen moottoriohjaukseltaan ja helppo ohjelmoida.

Tyypillistä siihen aikaan
Kun tuli kahvitauko tai ruokatunti niin, viimestään, ruokatunnilla narahti Jallu- tai Kossupullon korkki. Silloin, vielä, oli sota-ajan veteraaneja töissä ja, samoin kuin muuallakin teollisuudessa ja käytäntö oli yleinen. Pikku pierussa hommat sujuivat. 

Vapaa-ajalla
Johto- tai muissa hallinnollisissa tehtävissä vapaa-aikanani puuhastelin moottoripyöräjärjestöjen parissa vuosikymmenet. Suomessa ja Brysselissä. Hyvin viihdyttävää mutta myös vaativaa aikaa. Onneksi keskikouluaikainen, en muista oliko opettajatar rouva vai neiti Tyrkkö, mutta hän sai päähäni englannin kielen alkeet. Kansakoulussa ei opetettu kieliä. Keskikouluosaamisen jälkeen kielitaitoni on kehittynyt käytännön syistä. Myös rantaruotsia osaan kohtuudella sillä eräissä työsuhteissani sitä vaadittin. Vaan matematiikka, mutta vasta keskikoulun kolmannella, sopi tajuntaani. Kiitos siitä kuuluu sekä neiti Leppälahdelle että joukko-opille. Se osui ja upposi.

Eläkkeellä
Jo jokusia vuosia. Varsin leppoista vaikka olenkin, välillä, ottanut pikku hommia vastaan niin että eläkerahat säästyvät. Nyt olen, lopultakin, ajamassa Verstastani alas ja siirtyämään aktiivisemmin kohtalotovereiden pariin eli lähiöbaariin sillä olenhan sosiaalinen henkilö. Mutta, säiden salliessa, ajelen tuomittavalla tavalla, isokulutuksellisella ja saastuttavalla moottoripyörällä pitkin ja poikin ilman sen kummempaa tarkoitusta. Olen rajannut toimialueeni, moottoripyörällä, Pohjoismaiden alueelle. Muuten lennellään etelään jonnekin kivaan mestaan ja tullaan parin viikon päästä kotiinpäin.

Koulu- ja työhistoriani lyhyesti

 

Oppien alku maalla
Kotona opittu: karjanhoidosta en ollut kiinnostunut vaikka siihenkin joutui osallistumaan. Traktorilla opin ajamaan noin kymmenkesäisenä kun ulotuin polkimille ja vipuhin sekä ohjauspyörään. Toki perushommat tulivat tutuksi kuten peltotyöt, metsätyöt, monenlaiset kuljetustavat. Myöhemmin urakoin leikkuupuimurilla naapureidenkin viljanpuinnin. Pikkuraha ei ollut mopopojalle haitaksi.

Kansakoulua neljä vuotta
Niistä ensimmäinen vuosi naapurikylän kansakoulussa. Koulumatka pari kilometriä metsän poikki. Kahtena päivänä viikossa oli opetusta minulle. Koulu lakkautettiin vähäisen opiskelijamäärän vuoksi ja koulumatka piteni seitsemänkilometriseksi josta pari ensimmäistä kävellen koulubussin pysäkille. Tätä koulua käytiin kuutena päivänä viikossa. Tyypillinen koulupäivän pituus kuusi tuntia. 

Pulpettia kuluttamaan 
Paikkakunnan keskikoulu oli yksityiskoulu yli kahdenkymmenen kilometrin päässä niin lähimmälle pysäkille tuli matkaa mennessä kaksi kilometriä ja palatessa noin seitsemän kilometriä joka piti suorittaa itse jos ei halunnut odottaa reilua kahta tuntia jouten. Seitsemän kilometriä sujui noin tunnissa jalan.

Keskikoulunkäynti
Olen syntynyt loppuvuodesta niin silloin, hiukan toisellakymmenellä elinvuodella olin hieman "jälkeenjäänyt" niin tuplasin ensimmäisen kouluvuoden. Siitä oli etu: jotain jo olin oppinut ja vuotta vanhempana olin jo valmiimpi ottamaan tietoa vastaan. Keskikoulua oli itselläni, em. syystä vuosi enemmän kuin muilla. Päästötodistuksessa oli hyviä numeroita. Koska kyseessä oli yksityiskoulu niin kunnallinen koulukyyti ei koskenut minua. Seitsemän kilometriä oli matkaa pussipysäkille ja takaisin. Viistoistakesäisenä sain mopon ja matka helpottui sekä, erityisesti, matematiikan numero nousi kuutosesta ysiin. Anna-Liisa Leppälahti kertoi että olisi antanut kympin mutta kun edellisen luokan päästötodistuksessa oli kuutonen niin ei voinut. Joukko-oppi toi minut matematiikan oheen.

Ammattioppiin
Ammattikoulun aikana kävin autokoulun ja sain kuormurikuskin ajoluvan. Sitä ennen olin opiskellut, kesäkursseilla, sorvaamaan, jyrsimään sekä hitsaamaan eri hitsauslaitetyypeillä. Myös kotipaikalle ostettiin puikkohitsauskone. Yllättävän paljon sille oli käyttöä. Monta puikkoa olen polttanut. Ammattikoulu, keskikoulupohjaisella autonasentajalinjalla, meni varsin mukavasti läpi ja sai asua, kolmantena ja neljäntenä lukukautena, koulun lähellä opiskelija-asuntolassa. Sain hankittua myös henkilöauton sekä moottoripyörän ajoneuvoikseni. Kummallakahan tuli enemmän kilometrejä? Auto oli Datsun Bluebird, jonka kunnostin ja katsastutin. Pyörä oli vähän ajettu Honda 450. Varsinainen vikasinko. Tuli allergia japsipyöriin. Kai niissäkin hyviä on mutta ei ole osunut sellaista kohdalle.

Varusmieheksi
Jatkokoulutusta sain osaamiseeni varusmiespalvelun aikana Ilmavoimien Teknillisessä koulussa ja laivuepalveluksessa Rovaniemellä lähinnä Draken-laivueessa niin tuli hävittäjälentsikan tekniikka ja aseet jossain määrin tutuiksi. Erikoistuin ohjaamolaitteisiin. Paljon nuppeja, painikkeita, vipuja ja näyttöjä. Reserviin saavuttuani pari vuotta maatalouskoneiden huoltoa kiertävänä asentajana. Sai ajaa pakettiautolla Pohjolaa ristiin rastiin. (Myös Pohjois-Ruotsi ja pohjoinen Norja. (Kielitaito oli jo hankittu keskikoulussa.) Jossain vaiheessa kokeilin ajaa kuorma-autoa ihan työkseni. Kesällä se menetteli mutta talviajo ei ollut minun juttuni. Rekkamiestä ei tullut.

Kertausta 
Kertausharjoituksissa riisuttiin siviilikamppeet ja laitettiin Ilmavoimien siniset päälle ja tutustuttiin eri kohteisiin Lapin Lennoston alueella. Mitään fyysistä puuhaa ei ollut. Tekniikkaa ja kohteita tarkasteltiin. Mukavia rientoja ja runsaasti olutta. Sotavaltio tarjosi. Osa pääsi lentokoneilla kotiin mutta minä tulin junalla Rovaniemeltä Tampereelle. Mielenkiintoinen ja vaiherikas matka valtion laskuun. Ravintolavaunussa oli hyvä meininki linjalla Rovaniemi - Tampere. Muut vielä jatkoivat etelämpään päin hyvässä kumarassa.

Sekalaisia duuneja siviili- ja sotilastekniikan parissa
Sen jälkeen muutamassa muussa duunipaikassa kunnes sain kutsun Kuoreveden Lentokonetehtaalle asentajaksi. Ensin potkurikoneita mutta myöhemmin amerikkalaisten kanssa Hornet-kokoonpanoon asentajaksi, työnopastajaksi sekä tulkiksi amerikkalaisille ja siitä reilun vuoden päästä avaruusalusosastolle (ESA) asentajaksi. Ohessa koulutin alihankkijoiden henkilöstöä tarkkuustyöhön pitkin Eurooppaa. Jopa Sveitsissä. Aikani olin Kuorevedellä töissä tutkien, lentokoneiden ja avaruusalusten parissa. Mutta irtisanouduin muutaman vuoden jälkeen ja ryhdyin, jälleen, maatalous- ja metsäkoneasentajaksi joksikin aikaa. 

Jälleen sotavehkeiden pariin
Sittemmin pyydettiin töihin, muutamaksi vuodeksi, hyshys-firmaan joka tuottaa koneita ja laitteita Puolustuslaitokselle sekä valmisti tutkasuojattuja aluksia Merivoimille. Lisäksi paljon muutakin kuten luotiliivejä ja komposiittikypäriä. Jälkimmäisten parissa en juurikaan työskennellyt. Työt loppuivat kun jouduin hirvikolariin työmatkalla ja vammauduin selkärankani osalta. Pääsin eläkkeelle. Eläke on oikein hyvää vaan saisihan sitä olla enemmän. Noin viisi vuotta jäi duuniaikaa tekemättä onnettomuuden vuoksi ja jäin ennenaikaiselle eläkkeelle. Onneksi oli muutoin liki täysi työhistoria niin eläkkeelläkin pärjää. Muutamia pikkujobeja olen ottanut vastaan mutta nyt ajan alas harrasteverstastanikin. Osa laitteista ja koneista on jo myyty ja osan pidätän itselläni. (Mökillä voi tarvita erinäisiä työvälineitä kuten hitsauskonetta, hiomakoneita, moottorisahaa ja sekä kirvestä. Myös ruuvit ja mutterit löytänevät kohteensa ajan kanssa.) Isohko moottoripyörien varaosakokoelma taitaa mennä metalliromikseen. Kiinnostuneita ei juuri ole ollut. Lähinnä Guzzi-osia eri malleihin sekä jotain pikkusälää Benelliin ja Ducatiin. Osa uusia ja lisäksi käytettyjä mutta ehyitä osia. Sekä yksi keskeneräinen projekti mekaanisesti ahdetulla ja digitoidulla uudella moottorilla. (MegaSquirt ja Ignitec)

Tulevaisuudensuunnitelmat
Ei mitään ilhmeempää. Kesällä aikaa, bensaa ja rahaa menee moottoripyöräilyyn. Jätän kolme pyörää talouteen eli 1400 Californian, 950cc Guzzi-triken jossa erikoisuutena kallistus sisäkaarteeseen. Seitkytluvun alun Honda CL350 saattaa mennä myyntiin. Vaan on se näppärä kaupunkiajoneuvo. Keskeneräiset projektit myyn keskeneräisinä, halvalla. Tekniikka uutta vastaavaa. Yksi, hyväkuntoinen, pyöreäsylinterinen, käytetty Guzzin 850cc - moottori lähtee edullisesti kunhan vain joku tarvitsisi. Muitakin osia on hyllyissäni.

Kunhan Rouva eläköityy
Saatamme muuttaa Pirkanmaalta pois. Toistaiseksi on vain alustava suunnitelma

 

Talouden pakettiauto jousiremontissa

 

Vanha Dacia pakettiauto
Hiukan on kulahtanut. Etuiskunvaimentimet ja etujouset vaihdettiin huoltoliikkeessä tällä päivämäärällä. Jousikupit olivat ruostuneet ja sen myötä toinen pettänyt eli auto kulki vasen etunurkka alhaalla ja oikea takanurkka ylhäällä. Etutuennan rakenne on tavanomainen jossa iskunvaimennin on kierrejousen sisäpuolella. Tyypillinen MacPherson tuenta.

Huoltokorjaamo
Olen käyttänyt jo pitkään Lempäälän Sääksjärvellä sijaitsevan bensiksen palveluja kun on tarkoitus huollattaa tai korjauttaa ajoneuvoja. Samalla voi kahvitella ja vaihtaa päivän kuulumisia.

Odotettavissa muutakin
Kun ajoneuvolla on ikää jo pitkälti toistakymmentä vuotta ei sillä lie kuin romumetallin arvo. Pidän kuitenkin pääni ja ajan kunnes katsastushenkilö tai itse ymmärrän lopettaa tämän ajoneuvon käytön. Suurta tappiota ei tule koska tämän ajoneuvon hankintahinta upiuutena oli tasan 10000€ kahdella rengassarjalla. Tilava ja jousitukseltaan sekä maavaraltaan riittävä huonoimmillekin mökkiteille. Kuten mökillemme toukokuussa. Talvella paku seisoo lämpimässä tallissa. Talvikäyttö on satunnaista. Kilometrit tulevat kesäaikaan.

Turbodiesel
Iloisehko ja pienikulutuksinen kulkija. Moottori on Renaultin turbodieselmallistosta Moottorin olen huoltanut itse. Minkäänlaisia vaivoja tai vikoja ei ole ennen ilmennyt. Nyttemmin reilut viisi vuotta vanha akku mennee vaihtoon ja siitä tulee sähköperämoottorin akku. Veneessä on myös airot, mela ja ankkuri. (Auton eliniän aikana toinen akku.)

Ajettavuus parani
Koska iskunvaimennus ja kierrejouset ovat nyt uusia ja muutoin etutuenta kunnossa niin ajettavuus jämäköityi selvästi. Aiemmin olen vaihtanut oikean puolen alapallonivelen ja siihen liittyvän tukivarren. Muita remontteja ei ole vielä tarvinnut tehdä. Osat Motonetistä.

Pääkäyttökohde
Mökille sillä on viety ja viedään, tulevaisuudessakin, työvälineet, eväät, rakennustarpeet ja muuta tarpeellista. (Mökille on matkaa noin 500 kilometriä eli sinne lähdetään tosissaan ja aina hieman pidemmäksi aikaa. Viikko on minimi.) Rouva tekee etätöitä. Itse teen mökkihommia. Aina on jotain laitettavaa. Mökki ja huussi- liiteri- vajarakennus tarvitsee uuden katon lähivuosina. Kompostori tarvitsee pikku sekoittelua talven jäljiltä ja räystäskourut tyhjentämistä lehdistä, kävyistä ja risuista. Uudet palotikkaat pitää käydä ostamassa ja tehdä uusi lapetikas katolle savupiipun kupeeseen.

Huollot omasta takaa autoon ja mökille
Aina on jotain puuhasteltavaa. Jos ei muuta niin räystäskourujen tyhjennystä ja kompostorin ylläpitoa. Järvi on ihan rannassa ja järvessä kaloja, vesilintuja sekä majavia. Talven aikana mäntyisellä etelärinteellä kertyy kariketta ja muutakin pois siivottavaa kevään ensimmäisellä käynnillä. Saunaa, tietenkin, lämmitetään talven jäljiltä hiljakseen ja varaavaa takkaa pikkuvalkeilla aluksi. Monella on unohtunut että talven ajan kylmillään ollut rakennus on kerännyt kosteutta myös tiilirakenteisiin. Alku aina varovasti ettei muuri halkea. Muu lämpö, tarvittaessa, tulee sähkölämmityksellä. Autoa siis tarvitaan, tavallisten ruokakauppareissujen ohella, kaikenlaisen tekniikan ja rakennustarpeiden kuljettamiseen. Kun nuo mökkeilyn perusasiat ovat kunnossa niin vaihtelen öljyt ja suodattimet autoon.

Lainaajat ja ruinaajat
Kun on pakettiauton omistaja niin asiasta tulee kyselyitä. Oudoille, tai edes naapureille, en anna käyttöön mutta lähisukulaisille ja kerhokavereille saatan antaa päiväksi, pariksi lainaan. Pientä korvausta vastaan saatan auttaa tuttaviakin jos muita kiireitä ei eläkeläisellä ilmene. Muuttoja, isompien ostosten noutoja ja muuta tarpeellista on pakettiauton omistajalla ihan tehtäväksi asti.

Myös matkailuun
Tavaratila on riittävän pitkä eli sinne mahtuu pidempääkin tavaraa ja voi vaikka yöpyä tarvittaessa. Pari ilmapatjaa ja makuupussia ei vie paljoa tilaa eivätkä paina juuri mitään.

Vakiokamat
Taka-akselin kohdalle tavaratilaan olen sijoittanut muovisen muuttolaatikon sidottuna hihnoilla tavaratilan lattian lenkkeihin. Laatikko sisältää autotarvikkeita, krokotiilitunkin, ynnä muita ajoneuvon huoltotarpeita. Lisäksi perustarpeita kuten kirveen, sahan, rautasahan, voimapihdit, hinausköyden, valaisimen, strasselia, paperipyyherullan, sekä lukuisan määrän tavaroita sekä välineitä joita voi kuvailla sanoilla: "joskus voi tarvita". Jauhesammutin matkassa myös. Toistaiseksi olen sammutinta tarvinnut vai kerran ja sekin tyhjeni eräässä riennossa kun oli päässyt nuotio hieman karkaamaan. Olen miettinyt että miten saisi pienen sammuttimen prätkän matkaan. 

Vanhat etujouset
Otin talteen. Niillä voi, mökillä tai muualla, olla käyttöä. Moni on varmaan nähnyt tuolin jossa on yksi auton kierrejousi jalkana. Siihen kun kiinnittää vanhan, käsi- ja selkänojallisen tuolin, saa aikaiseksi istuimen joka kallistuu aina siihen suuntaan kuin sillä istuja haluaa. Jousen voi kiinnittää, esimerkiksi vajaan neliömetrin suuruiselle vanerilevylle tai muuhun vastaavaan rakenteeseen. Myös kallioon tai isoon kiveen porattuun reikään voi jousen tuoleineen kiinnittää. Voisi olla mukava ihan rannassakin. Eräänlainen heittoistuin. Mutta ei ylöspäin.

Nyt kun ajelee
Koska etupään jousitus ja iskunvaimennus oli hiljalleen kulunut ja hieman vaurioitunutkin niin muutosta ajokäytökseen en ollut havainnut. Nyt kun etutuennassa on uudet osat niin ajettavuus on jämäkkää ja tarkkaa. Ero vanhaan on merkittävä.

Pakettiauto
Omatoimisille mökkiläisille miltei välttämätön. Milloin haetaan sahalta puutavaraa, kuljetetaan Mökille huonekaluja, kompostorin ja palotikkaiden hankinta ja monta muuta asiaa jotka eivät pikkuautoon sovi. Lisäksi, vakiotavarana, kulkee mukana erilaisia työkaluja ja tarvikkeita joilla on käyttöä harrastuksissa, kotona ja mökillä. Joskus sukulaisiakin on pitänyt jeesata.

 

Etanolia tankkiin

 

Käytännön ominaisuuksista
Maamme bensiksillä myytävä etanoli on, pääosin, kotimaista tuotantoa. Eli sen siirtokulut, tislauksen jälkeen, ovat varsin edulliset. Taitaapa olla myös turvallisempaa muihin polttoaineisiin verrattuna mutta ei henkilökohtaiseen käyttöön koska se sisältää lisäaineistusta joka ei ole ruoansulatukselle eikä aivotoiminnoille hyväksi.

Vähäisempi tehosisältö
Etanolia kuluu hieman enemmän. Omien ajokokemuksieni perusteella kymmenestä prosentista yli viiteentoista prosenttia enemmän kuin perusbensaa kuluisi samalla 
matkalla. Toisaalta etanoli on, bensiiniin verrattuna, halvempaa. Käytännössä menee kokolailla päikseen. Merkittävin haitta on että pitää pysähtyä tankkaamaan useimmin.

Yksi ohjausyksikkö
Sytytysjärjestelmä, omassa pyörässäni eli Guzzi California 1400:ssa, on samassa boksissa kuin ruiskutuksen ohjausjärjestelmä vaan en tiedä mikä on niiden kyky keskustella toistensa kanssa. Toki moottorinohjausta voi muokata sillä siihen on oma, ilmainen, ohjelmistonsa jonka kaverin kanssa suomensimme. Löytyy Gruppon sivuilta. Ehkä sitä tutkimalla tarkemmin ja muokkaamalla voi sytytystä ja ruiskutusta ohjelmoida halutulle polttoainetyypille tai niiden seokselle optimaaliseksi. Vaan, epäilen, ettei siihen riitä kykyni enään mutta aiemmin tein sitä tilauksesta. Useampi pyörä sai uuden "sielun". (Sitä ihmettelen että nykykykoulutuksen digitaalipuoleen saaneet henkilöt eivät, jostain, minulle oudosta syystä, eivät säädä pyöriään optimaalisiksi. Ei bittien kanssa pelaaminen ole hankalaa. Toki pitää tietää myös miten analogia moottoripyörässä toimii. Se ei ole vaikeaa.) Asiaan on selkeät ohjeet: https://www.von-der-salierburg.de/download/GuzziDiag/ Gruppon sivuilla ovat ohjeet.

Etanoli modernin bensakoneen polttoaineena
Palamistapahtuma on hieman erilainen ja tehoa tulee jonkin verran enemmän, moottorin koosta riippumatta, noin kymmenen, ehkä viisitoistakin, prosenttia parempi tehontuotto. Etanolin palaminen tapahtuu alemmassa lämpötilassa kuin bensiinin. Mistäkö tiedän: laitoin pyörääni, kiinteästi, moottoriöljyn lämpöanturin kohteeseen mistä koneesta tuleva öljy lähtee jäähdytinkennoon. Anturin aistinkärki on öljyn sisällä. Toinen mittari, väliaikainen, oli äänenvaimentimen etuosassa josta sain tiedon mikä on pakokaasun lämpötila kulloisellakin polttoaineella ja niiden seoksella. Useinhan on niin että tankin pohjalle on jäänyt jompaa kumpaa menolientä ja tulee niiden seos. (Johtuu siitä että reissua tehdessä ei löydy aina etanolin ostopaikkaa. Onko muilla bensiksillä kuin St1:llä etanolin jakelua? Ei ole ollut tarve juurikaan poiketa muilla mittareilla kun on St1:sen luottokortti lompuukissa ja tankkauspaikkoja varsin taajassa.)

Etanolin ja bensiinin seos
Ostaapa mistä bensamittarista mitä bensiiniä tahansa saa aina osan "petäjäistä" sillä kaikissa tavallisissa bensiineissä on etanolia joukossa. Monesti olen kuulut lauseen että etanoli rikkoo moottorin. Enpä ole moista havainnut kuin siten että kyllä se moottori hajoaa enemmin tai myöhemmin ajoi millä liemellä vaan.

Sytytyksen säätö
Sitä en ole California 1400:seen tehnyt. En tunne kovin hyvin sytytysjärjestelmän kykyä seurata mikä polttoaine on kulloinkin käytössä. Jää kaksi vaihtoehtoa: joko moottorinohjaus, monilla anturoinneillaan, kykenee sen tekemään automaattisesti. Tai sitten ei. Joka tapauksessa: etanolilla syntyi selkeästi kovempi vääntömomentti ja parempi kiihtyvyys. Saatan tutkia asiaa jatkossa. Veikkaan että sytytysennakko ei juuri muutu, vaikka varma en voi olla, vaan silti tehonlisäys on selvä etanolin eduksi. Toisaalta: tarvitseeko liki satahevosvoimainen moottori lisäpotkua? Custommallissa. (Lisäksi pyöräni on varusteltu melkein kaikilla markkinoilla tarjolla olevilla touring-varusteilla.)

Omat kokemukset
Useimmiten etanolilla keskikesän helteillä sillä Guzzin ilma-öljyjäähdytteinen moottori pyrkii käymään viileillä ilmoilla liiankin kylmänä ja etanolin käyttö vielä laskisi moottorin käyntilämpötilaa mikä, pitkän päälle, aiheuttaisi kulumista koska moottoriöljy ei saavuta optimaalista voitelulämpötilaansa. Siksi olen tukkinut jäähdyttimen ilmansaannin säädettävän venttiilin avulla että saan käyntilämpötilan riittävän korkeaksi. Jos asia kiinnostaa niin tarvikkeita on alan liikkeistä saatavista. Itse ostin Storm Motorista öljynlämpömittarin ja sen asennussarjan. Vain moottorin oikealla puolella olevaan letkuliitokseen piti tehdä kiinnityskierre anturille. Asiasta on ollut erinomaista hyötyä sillä vasta sen asennuksella sain selville ja hallintakykyä siihen mikä on sopiva käyntilämpötila. Sanoisin että jäähdytysöljykierron, em. liitoksen kautta ymmärsin että moottori käy ilmastossamme tarpeettoman viileänä.

Kylmänäkäynnin ongelmat
Kylmänä moottoriöljy ei toimi optimaalisesti. Toki se voitelee mutta ei sillä kyvyllä mikä sille on, oikeassa lämpötilassa, ominaista. Toinen on on se että kylmänä käyvä moottori antaa digitaaliselle moottorinohjaukselle viestin seoksen rikastamiseen eli bensaa ruiskutetaan hieman enemmän mitä todellinen tarve olisi. Ikäänkuin ajaisi ryyppy lievästi päällä. Itse asiassa polttoaine - lämpötilasuhde olisi edullisempi jos, ryypytyksen sijasta, voisikin laihentaa seosta hieman. Kun seos on laiha se palaa kuumemmalla liekillä. Toki ei heti ajoon lähdettäessä mutta jonkin matkan päässä. (Kerrottakoon että laiha seos tuottaa typen oksideja ja sellainen on tuhmaa EU-pykälien suhteen.)

Milloin moottori kuormittuu ja lämpenee
Sanoisin että helteellä ja mittarissa sellaiset 150 - 180 kilometriä tunnissa, vakiokuntoisella koneella, ryhtyy olemaan optimaalinen öljynlämpö eli siinä 110 - 120 asteen tietämissä. Muutenkin, muussa ajossa, öljyn lämpötila pyrkii olemaan liiankin alhainen moottoriöljyn kannalta sekä taloudellisuuden suhteen. Pyörässä on automaattisesti käynnistyvä jäähdytinpuhallin öljynjäähdyttimen yhteydessä. Se ei ole käynnistynyt, ajossani kuin muutaman kerran: silloinkin kaupunkiruuhkissa hellesäillä. Sekin johtui siitä että liikenne seisoi pitkiä aikoja ja muutenkin eteni etanaisesti. Lyhyet "kuumat aallot" eivät öljyä ehdi juurikaan pilata. Ymmärtääkseni tavanomaiset, synteettiset, moottoriöljyt sallivat yli 130 asteenkin lämpötilan jos se ei ole jatkuvaa. Pyörän ö-vaihtoväli on lyhyehkö 10000km. Erikseen on olemassa erikoisöljyjä mutta ei niitä kannata hankkia täkäläiseen ilmastoon matkamoottoripyörän vakiokoneeseen. Kylmänä käyvä kone on meilläpäin suurempi rasite moottorille.

Etanolin yksi ominaisuus
Koska etanolissa on aina muutama prosentti vettä niin se pesee varsin tehokkaasti karstaa palotiloista ja pakoputkistosta. Kun ottaa tulpat irti niin puhtaudensa puolesta sytytystulpat, kaksi per sylinteri, ovat erittäin puhtaat. Samoin männänlaki josta voi päätellä ettei sylinterikansikaan ole karstainen. 

Kylmällä säällä ajaminen
Keväällä sitä mielellään lähtee vaikka kymmen asteen lämmössä ajelemaan vaikka ei muutoin kuin naapurikylän "konditoriaan" päiväkahveille lämmittelemään. Kuka mitenkin. Silloin on varmaa että moottorin lämpötila jää alhaiseksi. Viileys tuottaa jo aiemmin mainittua runsasta polttoaineen kulutusta ja öljyn teho, voitelun osalta, jää alhaiseksi. Toki, siihenkin, auttaa että laittaa öljynjäähdyttimen umpeen. Itsellä on lasikuitulevyn pala jonka kiinnitän jäädyttimeen neljällä nippusiteellä. Kulutuksen väheneminen tuntuu tankissa litroina, rahapussissa euroina ja moottorin kestävyydessä. 

Ristiriita on syntynyt
Jos ajan bensiinillä niin kone käy ihan nätisti mutta kuluttaa, viileänä käynnin vuoksi, tarpeettoman paljon ja tuottaa päästöjä bensiinin ominaisuuksien vuoksi. Kun ajan viileällä säällä etanolilla asia vain heikkenee sillä etanoli palaa huomattavasti viileämpänä kuin bensiini eli ruiskutusjärjestelmä lisää polttoaineen syöttöä. Vaan päästöt minimoituvat. Mutta helteellä on asiantila parempi. Molemmilla polttoaineilla mutta lämpötilamuutos on suurempi etanolin osalta. Kulutus saattaa ylittää etanolilla reilusti yli viisi litraa sadalle.

Saattaa tulla jatkoa... 

Paten kuoppajaisiin pitänee ryhtyä

Täällä ollaan, vielä
Hienoisessa laskuhumalassa
Paulin, Paten, Iki-Ikurilaisen edesmenosta, ohessa omaa juttua, on tässä sekä omia fiiliksiä alusta ja jne. En halua tehdä eri juttua. Samassa on omia juttuja ja Pateen liittyviä juttuja. On niitä muitakin mutta tässä jotain. Kuitenkin, enimmäkseen sitä jota itse koen tärkeäksi, välttämättömäksi tai, jopa pakolliseksi. Jälkimmäinen ei ole, vielä, toteutunut omalle kohdalle... 

Manserock
Kölliaikana kävin, mihin tili riitti, opiskeluaikana ja viimeiset lantit keikoille eli silloin muinaisella seitkytluvulla Tampereen Tekulle jossa oltiin siististi katsomossa eikä saanut nousta seisomaan. Ensin oli perusrockia eikä muusta tiedettykään. Kuten manserockiin osaaottaneet, kimpassa ja erikseen samassa sakissa. Virtanen ja Moog kimpassa ja erikseen. Sitten tuli myös proge joka avarsi sointuja ja ilmaisua. Laulajallekin mukavanpaa. Toki perusveivaus kolmisoinnuilla päti. Bändejä oli monia. Osa ei edennyt mutta monesta tuli tunnettuja. Ramoneskin tuli poikkemamaan Manseen. On siinä energiaa. Vaikka vinyylilläkin. Siitä sain idean käyttää piukkoja farkkuja. Se ei kerro bändin osaamisesta eikä perseen koosta vaan julkisuudenhakuisuudesta ja, silloisista, omista perversioista. 

Varhaisuudesta 
Yksi, brittiläinen The Renegades. Se oli silloin tunnettu brittibändinä vaikka olikin juuttunut Lahteen. Yksi alusta oli, muutaman muun ohella, oppineenpien Unohda Eila, noin esimerkiksi. Tässä toinen Eila: Reagan. Bändissä soitti koulukaverini  isoveli. Pitkä setti seurasi, siihen, yhteiskunnallisesti arvelluttavasta ja osallistuvasta musiikista. Rock, blues ja monet muutkin musiikinlajit selitettiin yhteiskunnallisesti haitalliseksi taantumuksellisissa piireissä. Oikealla että vasemmalla. Teemasta riippuen. Koulussakin asiasta tivattiin että ettehän te sellaista saata kuunnella. Saatoimme. (Muutamia vuosia aiemmin kävin yksityistä keskikoulua ja siellä ei saanut käyttää farkkuja. Ankeaa aikaa. Vaan tytöillä oli micro-shortsit ja minihameet. Mikä oli, sinällään, kiinnostavaa.)

Rigonda Bolshoi
Sellaisen sain ostaa kun se ei maksanut paljoa. Kaikki muu oli hyvää paitsi levysoitin. On tallessa edelleen mutta ei mahdu pieniin tiloihin. Äänentoistoltaan erinomainen ja teho riitti. Julman kokoinen  laitos. Toiston osalta voitti Tekniikan Maailman vertailun japsikamoja vastaan. Paitsi levysoitin. Putkiradio-  ja vahvistinyhdistelmä on erinomainen. Sellainen olisi, vintillä. Kotipaikassa oli tilaa, maalaistalossa, mutta käytäppä neliön verran tilaa pelkälle äänentoistolle.

Punk ei tehonnut mutta muuten...
Hyllyssä metritolkulla vinyyleitä. Perkele, kun ei kerrostalossa voi jyrätä kunnolla desibelejäkajareista ulos. Luureilla vaan. Vaan on mulla kesämökillä vehkeet. Niin että vesistö raikuu. Muitakin bändejä oli, joiden keikoilla kävin. Kuten yks Wilko Scotlannista, jonka perässä piti mennä pitkin Eurooppaa keikoille kuten, paljon myöhemmin, halusi vaimonikin. Kävimme myös  Wilkon jäähyväiskeikalla Edinburghissa. Hieno ja vaatimaton tilaisuus. Pitkän keikan veti. Kerrottakoon että kun tuli Edinburghiin niin liki sama kuin olisi tullut Tampereelle. Muutaman kuukauden päästä oli Wikon kuoppajaiset. 

Suosittelen
Leppoista ja kansa ystävällistä. Päästiin juttelemaan paikallisten kanssa useamman kerran. Yksi eläköitynyt professori, paikallisessa pubissa, kertoi että kirjailija Tolkien oli hänen yliopistokaverinsa ja he olivat paljon porukoissa myöhemminkin. Valitteli vain että hän itse joutuu elämään paljon vanhemmaksi mutta paikallinen brandy asiaa helpottaa. Oli oikein mukavat keskustelut kirjallisuudesta. Tarjosin muutaman näkäräisen. Se on helppo keino saada juttukaveri. Kysyin että miksi hän on Scotlannissa. Sanoi että edullisempaa asua ja elää kuin valloittajamaassa.

Vanhat ja tulevat
Mainittu Renegades, yksi varhaisista, kuten muutama suomibändikin ja, eritoten eräät veljekset. Eeron jatsahtavaakin laulua kuuntelin. Jussia enemmän. Siinä välissä monta muuta. Martti ja Pantse olivat koulukavereita kuten kovasti kaipaamani Mikko joka istui tuplapulpetissa vasemmalla puolellani kansakoulussa. Oli, vuosia myöhemmin, Eppujen basisti mutta myös mukana tuotannossa ja myöhemmin hänen omat bändinsa saivat suosiota. Sitä ennen Hurriganes, sekä moni muu oli tarpeen mutta muitakin oli mistä aiemmin ja alempana viitteitä. Toki c-kasetilta kuunneltiin kaverien kanssa Hullujussia mutta se taisi olla vain sen ajan suojatumiskeino ammattiimuusikoille jotka eivät onnistuneet "uuden aaallon" rientoon koska se teki tuloaan pikkuhiljaa ja tappoi monta bändiä. Mutta ei kaikkia suomi-iskelmän ja rock-osaston rollausta. Siitä on kuutisenkymmentä vuotta nyt ja Mansessa rokataan, silloin, taas, jälleen, ja aina. Toivoakseni.

Syystä että
Uutinen on se että Pate, jota suuresti arvostin rock- ja iskelmätulkitsijanakin. Se on tainnut, ainakin osalle jäädä tietämättä että Pate oli myös iskelmän taitaja. Hän on nyt hieman pidemmällä keikalla. Muutaman konsertin hänelle kerkisin järkkäämään mp-tapahtumiin. Toki kerhoni avustamana jonka kassasta rahat, mutta en tätä viimeista matkaa voi hoitaa. Eräissä mp-kokoontumisissa oli erinomainen fiilis kun Pate tuli stagelle. Melkoinen hahmo halutessaan. Otti porukan hellästi huomaansa. Isolla hanskalla. Mutta ei yhtään leuhka vaikka sellaista näytteli. Ikurimeininkiä!

Humppaa ja jytää 
Niihin manserockin rientohin, joita olen kokenut, niin tämä kuuluu siihen samaan ryhmään kuin Veltto V, Mauri, A.T., Kaseva, Nolo & Rähjä, sekin hieman pohjoisemmasta ja monta muuta kuten naapurikuntien, hieman kelkasta jälkeenjääneet kuten Eput ja koukkauksen kautta, yksi Nokialainen Peitsamo, jämäkkä, kolmen ukon bändi ja muut vierailevat tähdet kuten silloin jo matkasta pudonnut Juice, kuten jossain päin kirjoitetaan, täällä päin vain Juise, ainakin keikailmoituksessa aikanaan. Hänen sanoituksensa uppoavat meikäläiseen mutta ei kovin bändin sävellykset kun oli tottunut, siihenastiseen, muiden tamperelaisbändien vatkaukseen. 

Kumikylä rokkaa
Nokian kaupunki on usean kehittyvän rytmimusiikkipoppoon yhdistävä rengas. Myös räp, josta olen kiinnostunut vaan en, erinomaisesti, innostunut. Asiaa kyllä on. Tampereen ja muiden ympäryskuntien musiikintekijöiden ohella. Tuttavistani löytyy kirkkomusiikin ja gospelin taitajia. Valitettavasti en voi kaikkia bändejä ja solisteja tähän laittaa, tai muistaa, kun tulisi huiman mittainen lista, Pahoittelen. Vaan onhan niitä monia: parhaasta päästä kuten monitaitaja Dave. Kertoisikohan se että hän on hyvin hallinnassa sillä Googlehaussa heti kakkosena jos hakee suomirokkareita. Dave lie vähän käytetty konsonantti näissä piireissä. Voin kertoa että hän on hyvää juttuseuraa olutterassilla vaan pysyy kuosissa ja vaihtaa baaria jos tilanne niin vaatii. Hieno ihminen ja hienoa lyriikkaa. Vaan ei leuhka. Sellainen ei Mansessa menesty. Kyky pitää näyttää, ei kertoa.

Just aloitin tämän
Tulee kokemuksia edesmenneeseen. Pate, sekä edesmenostaan, mutta myös muistoja häneen liittyvistä tapahtumista on tallessa. Eräskin Popedan keikkapaikka, yhden mc-kerhon järkkäämä, jonka jäsen olin, oli ongelma: sinne sallittiin vain kuusisataa henkilöä kerralla mutta lipun maksaneita oli tuplasti. Piti miettiä hetki...  Miettikääpä miten sellainen asia hoidetaan? Pikku riski eikä rikottu lakia. Laki koski sitä että kerralla ei sisätiloissa saanut olla kuin laillinen määrä kuulijoita. Paloturvallisuussyistä.  Kierrätys kunniaan sillä tarjoilumme oli ravintolahintaista mutta takaovesta pääsi alueen parkkipaikalle eli saattoi käydä kävelyllä eli pikku drinksulla auton takaluukulla ja samalla pääsylipulla takaisin sisäänkäynnin kautta. Moottoripyöräkerhomme teki erinomaisen tilin. Kerhon jäsenmaksu oli pari vuotta ns. nimellinen. Omalle kohdalleni sattui, ovivuoron aikana, varsin ikävä sälli. Homman hoitamiseen men hitosti aikaa ja koin vain osan bändin toisesta setistä. Kerrottakoon että em. sällillä oli lämmin yöpyminen Mäntän putkassa vaan minulla mustelmia ja vekki huulessa. Vaa järjestysmies ei saa olla väkivaltainen. Kerrottakoon että sama herra laittoi häntä hakmaan tulleen poliisiauton sisuskalut uuteen kuosiin.

Ei huvikseen 
Juuri edesmenneeseen Pateen, Ikurin Turbiiniin, tutustuin ihan vain keikkajärjestelyissä ja eräässä mp-näyttelyssä joka ei ollut kovin innostava sillä herralla oli päällä ns. haikea huomen. Sen kummenpaa lähikontaktia ei ole siltä kertaa. Olin myös, myöhemmin, Paten kera, perustamani kerhoni, LCR mc:n, prätkänäyttelyjärjestelyssä mukana Pirkkahallissa ja Pate poseerasi minun Centauroni satulalla. Se auttoi lisänä lipputuloissa silloin. Vaan olen ymmärtänyt että hän oli luonteeltaan varsin leppeä. Kuuluuhan se jo laulujensa sanoista!

Pate muutoin
Ei pahaa sanottavaa mutta oli aikakausi jolloin vientiä oli mutta oli myös muita hankaluuksia. Mielestäni ne ovat Paten henkilökohtaisia enkä puutu niihin. Ne muutamat kerrat, puhuttiin prätkistä ja muuta, varsin kevyttä keskustelua ajankuluksi. En voi sanoa että olisin kaveri hänelle ollut mutta se mitä arvostan: manserockin yksi taitajista siinä kuin Veltto, Mauri, kymmenkunta manserockbändiä ja kaikki jotka, vieläkin, täytätte keikkapaikat. Vaan ei Paulista tullut bikeria jota toivoin. Toki konepyöriä hänellä oli. Työ saattoi viedä ajantilan harrastukselta. Itselleni moottoripyöräily on ollut aina etusijalla ja työ vain välttämätön tarve. Toisaalta, kiva kun firmat ovat palkanneet minun tekemään lentokoneita, muita koneita ja avaruusaluksia. Valmet Lentokoneteollisuus, ESA, NASA ja pari muuta. Ohessa poikkeilin Brysselissä ja muisssa paikoissa moottoripyöräjärjestöjen kokouksissa. Se toimi tasoitti maiden välisiä, moottoripyöräilyyn liittyviä, lainsäädännön ongelmakohtia samansuuntaisiksi.

Koulutukseni
Peruskoulua en ole käynyt enkä lukiota mutta autopuolen, parin vuoden, amiksen tunnustan. Autokoulu lie ollut tärkein läpäistävä. Ilmavoimissa kävin au-koulun ja palvelin Lapin Lennostossa apumekaanikkona. Ylikersantti. Siinä meriitit jos ei kuorma-autokorttia lasketa. Sekin meni mennävuonna umpeen. Prätkäkortti on voimassa vielä pari vuotta tätä kirjoitettaessa. Että ei hätäpäivää!

Aika on ikuista, sanotaan
Se kuluu, joistain näkökohdista syynäten se etenee tai, jopa, tuottaa. Vaan oletteko nähneet kulunutta aikaa muualla kuin kuvissa tai muistoissa? Jos olette, olette väärässsä sillä jos muistatte niin se on jo kadonnutta, pois kulunutta tai muulla tavalla hävinnyttä ja vain jotain osia on jäänyt harvaan aivosolukkoon ja valokuviin, ainakin näin vanhemmiten. Vain lyhyt muisto jää. Erityisen hienoa on jos saa rahasta luopua jo ennen kuun alkua vaikka ei ole asunut sekuntiakaan siinä ajassa. Kuten vuokra-asukas. Näkemysjuttuja. Joka tapauksessa aikaa lasketaan nollasta isompiin summiin päin. Eli aikaa kasaantuu. Se lie, se kertymä, nykyisessä kuviossa, kertoo että kun tuntee olevansa fiksu ja tietäväinen niin muutaman vuoden päästä se lie vain hiekan rapinaa arkun kannella. Kukapa ne on laskemassa? Mielestäni aika on ikuista. Ei se lopu. Vaan mitä aikaan sisältyy? Se on meidän puuhaamme sen kuin joudamme siihen ryhtymään. Vaan ajan alku on katveessa. Kuten matematiikan opettajani sanoi niin aika on vain sovittu suure eikä sillä ole alkua eikä loppua.

Tämän ikäisellä
Piakkoin seitenkymppinen niin onko erityistä kehitystä odotettavissa. Kyllä on. Ikä on kasvava arvo mutta vain numero. Jos on annettavaa kavereille, saati, muille jälkipolvilisille tai muille ukoille ja eukoille, tai niiden muksuille joita asiani eivät juuri kiinnosta koska heillä on oma aikansa jolloin on katsottava eteenpäin eikä kuulostella jonkun käppänän kuluneita juttuja. 

Ajantieto 
Informaatiossa, viime aikoina, on tapahtunut muutos. Ennen informaatiota himoittiin. Nyt sitä tulee, tulvimalla joka tuutista, halusit tai et. Sen laatukin on kiinni enemmän lukijasta kuin kun tuottajasta. Se voi olla ongelma jo pelkän tietomäärän vuoksi vaan en ole sitä pätevä määrittelemään eikä edes tarvitse. Enää. Muutama leveä hymyni tavoittanee mielentilani niille jotka sen pystyvät vastaanottamaan. Se väli on vain, korkeintaan, metri, tai vähemmän, ihokosketuksena, parhaimmillaan. Haluan tässä mainita että se kaukainen ihalun kohde voi olla oikein mukava mutta onko hän läsnä? Toki tietokin voi olla hyvää mutta se ei aina täytä inhimillisiä tarpeita. Tartu käteen kuten eräässä spirituaalissa lauletaan.

Miksi tapahtuu se kun tulee
Aika loppuu. Joskus lääkärit sen arvioivat ja olen tyytyväinen jos osuvat liki oikeaa. Muutoinhan sitä riittää. Tämän kirjoitan Paten, eli Ikurin Turbiinin, ja parinkymmenen muun kaverin, muistoiksi. Itsestäni en tiedä. Ehkä Tohtori on ajan tasalla. Jos käy, kuin suvullani yleensä, niin ei kerkiä edes huomaamaan oman ajan loppumista. Vaan aika käy ja se on, ehkä, helpottavin asia mitä voi olla.

Muita
Mauri on elävienkirjoissa kuin Syrjätkin sekä Nolo& Rähjä-osastolla ainakin eräät ja ikieläjäksi ryhtynyt solisti, Dave. Siinähän ne tutut mutta ulkomaaneläjistä, yks skotti, lähti kiertoradalle ilman lupaani eli Wilko. On, toki, monta muutakin rokkaria joita olen kuullut kymmeniä kertoja ja tahdon kuulla. Toki osa vinyyliltä tai muulta tallenteelta mutta keikka on aina keikka! Renegadesien taannoisella keikalla myös. Bändi vatkasi hienosti mutta vain rumpali oli ainut alkuperäinen.

Maailman vatkaamo
Näin, jälkeenpäin vilkuillen, olen nähnyt maailman huippubändien keikkoja täällä tai tuolla mutta ei kaikista ole jäänyt kunnon muistoa. Vaan on niitä. Aikanaan, kun olin vielä amiksen ekaluokalla seitkytluvulla niin kävin Dead end five-bändin stadion-keikalla Tampereen jäähallissa. Solisti, Annika, teki vaikutuksen. Teki keikkaa myös Ruotsissa iskelmällisemmissä kuvioissa mutta sittemmin olen kadottanut. Tiedot löytyvät netistä. Vaan jos kunnon bändin solistia kysytään niin se on Alex Harvey. Rip. Mestari visuaalisuudessa saati äännenmuodostuksessa, lauleskellut monessa bändissä vaan eniten Sensationalissa. Olin alaikäinen enkä saanut vanhemmiltani lupaa lähteä Tunturi Sportilla Yyteriin Alexin juhannuskeikalle vaikka ei ollut ikärajaa. Vuotta vanhemmat kaverit lähtivät, autolla, syletti! Toki, ei ainoa, pettymyksistäni. Olavi Virran, äidin käsivarella istuen olen nähnyt, vai pitäiskö sanoa, kuullut laulaessaan istuviltaan tuolilla Mutalan Seurojentalolla ja osan Malmsteneista samassa paikassa mutta eri kerroilla. Vaan jos Marjo Leinonen kipuaa lavalle Tampereella tai lähipitäjissä tai mp-kokoontumisessa niin siellä olen minäkin. Marjo ja bändinsä käy miellellään moottoripyörätapahtumissa ja kerhoilla esiintymässä. Toivoakseni vieläkin. Edellisestä keikastaan lasketaan, omalta kohdaltani, vain viikkoja.

Kirjoitusvihreitä
Mikäli niitä on niin ilmoitan että postauksen viimeinen kolmas on kirjotettu varsin myöhään ja rauhoittuneena hyvillä aineilla Tampereen hyvässä kaupungissa. 

 

Mistä moottoripyöräoppini

Mopedista se alkoi 
Oli, ennen laillista mopoikääkin, pienikuutioisia, eurooppalaisia moottoripyöriä ja skootterikin, joilla harjoittelin remonttia enemmän kuin ajamista. Sitten kun sain kuorma-autokortin, 18v,  siirryin välittömästi isompikuutioisiin pyöriin. Ensin kaksitahtisiin mutta kohta nelitahtivehkeitäkin oli pihamaalla parkissa. Myöhemmin erään Hondan maalasin vuokrakämpässäni uusiin väreihin Linnavuoressa. Linnavuoren tunneliin pääsin töihin siksi että palvelin varusmiehenä (Ylik.) Ilmavoimien Teknillisessä koulussa mutta en halunnut jäädä vakiväkeen. Säälistä antoivat duunin. Yleensäkään en ole koskaan hakenut töitä vaan päässyt tai pyydetty töihin. (Jäin, pahus vieköön, pari vuotta jälkeen siitä että ei ollut moottoripyörien kuutiotilavuusrajaan maassamme ajo-oikeutta eli 16v oli aiemmin saanut ajaa vaikka tonnista Laverdaa.) Ketutti kun naapurin poika, kuusitoista v. ajeli vuotta vanhemmalla seiskapuolikkaalla Hondalla ja itse piti tyytyä mopediin jos aikoi julkisen liikenteen sekaan. Ai että syletti. Mopo kulki likimain neljääkymppiä niin naapurinpoika veti ohi tuuttihondalla yli kolminkertaisella nopeudella. Silloin ei vielä tunnettu rivoja sormimerkkejä. Onneksi. Isot pojat kertoivat että Kawasakin kaksitahtiviissatanen kulkee pitkästi yli kaksisataa ja Hondan fourikin liki samoja numeroita. Voi että nuoruus voi olla yhtä kärsimystä. Vuosi, varsinkin "syyspoikoisella" voi olla pitkä piina.

Naapurissa
Noin puolentoista kilometrin ja kahden melko pitkän ylämäen jälkeen oli maatila jossa asui sukulaisiani, toinen pojista, vain hieman vanhempi kuin itse. Kotitilaani nähden tila on pienempi jossa maataloutta harjoitettiin mutta leipää piti hakea  myös muualta. Siksi hankkivat pojat hankkivat koneita. Ei uusia vaan viisaasti varsin käytettyjä vaan niistä, talouden osaajat, tekivät kunnollisia tuotantovälineitä. (Siellä minäkin hitsauksen opin.) Paljon olin niissä kuvioissa mukana kiinnostuneena kölli-ikäisenä. Oletettavasti haitaksi asti. Vaarillani oli kolme veljeä joista yksi laittoi Kangasalle puutarhan ja muut sijoittuivat kotikylille. Tämä on yksi niitä. Joka tapauksessa, juurikin näillä kävelimisillä, kiinnostuin kaksipyöräisistä moottorikäyttöisistä ajoneuvoista. Kuten oli se aika, kuusikymmenluku, maamme ylösrakentamista menneiden vaivojen jälkeen, olivat ajoneuvoina kaksipyöräiset kuten polkupyörät joilla yhdellä Jaguarilla tuleva isäni pyöräili Mutalan Kuljun Taivalpohjasta iltasella tyttärissä Virtojen Vaskiveden kylälle lisääntymistarpeissa. Ehkä tämä perimä on pääsyy tulos-minustakin tehnyt kulkumiehen. Matka on tavoite. ltalypsyn jälkeen tuleva isäni nousi Jaguar-polkupyörän satulaan ja aamulypsylle takaisin. Vaan kyllä se teini-iässä kävi kevyesti. Mainittakoon että ei ollut nykyistä tietä vaan se meni Näsijärven länsipuolen rantoja myötäillen suuren osan matkasta kylästä kylään. Vähintäänkin neljänneksen pidempi taival nykytiehen verrattuna ja mäkisempi. (Sperma ei silloin ollut hinnoiteltu matkan, painon tai tarpeen mukaan. Kyseisen tie  varressa on muistomerkki eräällä mäentönnäällä aiheesta. Tie ja muistomerkki liittyvät, osittain, myös minuun.)

Japsipyörät
Minulle uskoteltiin että nää ne on vehkeitä. On ollut kaikki merkit. Vaan en päässyt niiden kanssa sopuun. Vaurioita, tavanomaisia vikoja, nopeahkoa kulumista ja muutakin vaivaa ja huollot kalliita. Tapanani on ollut ajaa kolmekymmetätuhatta kilometriä kaudessa. Joskus, myös, ympäri vuoden. Eivät pysyneet tallissa itäpyörät. Siirryin Italialaisiin. Morini, Ducati ja, eritoten, Guzzi, Benellin ohella, tekivät vaikutukset. Ei ole tarvinnut viedä merkkihuoltoon. Kaikki huollot voi tehdä itse ja on yksinkertaista. Kulut minimaaliset. Jos ajaa kolmenkymmenentuhannen reissun ajokaudessa niin isommat huollot voi tehdä vasta talvella eikä suvella kun on hyvähköt ajokelit. (Paitsi öljynvaihto taajemmin.) Sen kun pörrää ja pitkä talvi puuhata muuta. Vuodessa olen ajanut, vähimmillään, kaksikymmetätuhatta kilometriä  mutta parhaimmillaan yli kaksinkertaisesti. (Pyöräni, erityisesti laihaseosmoottorinen Quota Mille, on nähnyt Eurooppaa päästä päähän useasti. Vahinko että sen valmistus kiellettiin. Jäljelle jääneet säädettin päästörajojen mukaan uudelleen ja kulutus kasvoi ja teho väheni. Vaan maailma pelastuu kun ei tule typen oksideja.)

Amis
Keskikoulupohjaista autoasentajalinjaa kahlasin. Pääosin tylsää. Oli oppia jo sen verran tiedossa, maatalouskoneiden osalta, että osa tekniikasta oli tuttua. Asuntola, jossa vietin viikot, oli vilkas opiskelukavereineen ja muiden oppilinjojen tyttöikäisten opiskelijattarien täyttämänä viihtyisää. Tuttavia jäi mutta yhteyttä en ole pitänyt mutta moikataan kun nähdään. Virroilta yksi siro mimmi jätti vaikutuksen. Missäpä lienee. Ei ole ollut kontaktia.

Kiinnostus
Joskus sitä kysytään. Olen ollut parissa eri moottoripyörähuollossa töissä. Duuninteossa ei isompaa ongelmaa mutta se palkkaus oli perin huonoa. Hakeuduin muualle. Enimmäkseen ilmailun pariin. Vaikka itse puuhailen moottoripyörien ja joskus, autojenkin parissa, mutta ohjattu ja ajoitettu työ ei ole minun hommiani. Jos hyvin tekee niin se ottaa aikansa. Perushuollossa, moottoripyörä- ja muissa koneasioissa, oli aina kiire, muutamassa eri firmassa sen koin. Kiireessä ei tule parasta mutta edes hyvää piti yrittää. Teknisesti olen ollut hifisti.

Opiskelin lisää ja siirryin ilmailualalle
Siellä ei ole samanlaista aikataulutusta että tulisi kiire työnteossa. Lentokoneiden kokoonpano, tai huolto, on ala jossa laatu ja luotettavuus menevät edelle tuotantomäärän suhteen. Toki jokin raja siinäkin mutta muistaisin ettei koskaan kehoitettu kiirehtimään. Sama koski, myöhemmin, avaruuslustekniikkaa. Tehtiin niin hyvin kuin osattiin ja käytössä olevilla työkaluilla sen mitä sai aikaan ja tarkastajat seurasivat tarkasti mitä tehtiin, millä tavalla ja tarkkuudella. Sellainen homma sopi minun luonteelleni hyvin. Tarkastajistakin tuli kavereita. Palkkakin oli parempi ja asuminen maaseudulla tai pikkukylissä edullista Vilppula - Mänttä - Jämsä - Kuorevesi - Orivesi - osastolla. Näillä seuduilla tehdään edelleen tämän ajan varsin tarpeellisia kilkkeitä. (Kirjoitettu alkuvuonna 2026. Nykyisin asun, eläkeläisenä, tilavassa kolmiossa Tampereella vaimoni kera laitakaupungilla. Rouva käy töissä. Onneksi.) 

Ilmailusta avaruusaluksiin sekä hankaluus
Muutama vuosi sitä. Teknisesti mielenkiintoista. NASA ja jotkin muutkin tahot edistivät tietojani heidän koulutuksessaan. Olen ollut oppivainen. Kuten European Space Agensy minulle tarjosi. On jossain määrin, mielenkiintoista lähteä manselaiseen pubiin ja istua johonkin pöytään niin, yllättävän usein, kysytään että mitä jobia teet, sanon että eläkkeellä mutta utelialaista se jos ei tyydytä vaan totuus kannattaa jättää jonnekin muualle. Kun kysytään lisää niin kerron että tavallisia asennushommia paperikoneiden ja sellutehtaiden huollossa. Joita puuhia olen, nuorena tehnyt, kesälomillani. Pirun hyvät kuukausi- ja tuntiliksat on sillä alalla. Vaan totuus tamperelaisille baarihanuille ei kelpaa. Tasapäistä pitää olla. Ja Vappuna Työväentalolle. Melkoisen railakkaat kemut siellä. Eikä Alkon tarkastaja ole silloin töissä. Siis omat eväät kainalossa.

Asuinpaikkani muualla
Melkomoinen lista olisi vaan jos katsotaan että enemmän kuin muutama kuukausi on asumista niin siitäkin tulee listaa: Ylöjärvi, useissa eri osoitteissa. Vuokralla useamman kerran, muutamassa omistusasunnossa ja jonkun mukavan ystävän luonakin. Sittemmin turha osoitteita luetella: Tampereella ja useissa eri Euroopan maissa, useimmiten työnantajan tarjoamana mutta myös yksityisesti. Tein ilmailu- ja avarusalusasioiden kanssa jobia. Pitkiä, useamman kuukauden, reissuja erään järjestön toimesta. Toki työnantajan luvalla, erään merkittävän mp-kerhon edustajana moottoripyöräillessä satunnaisissa osoitteessa. Mutta pisimpään Brysselissä töissä, jos liikennepoliitiikkaa voi niin nimittää. Vaan lyhyita jaksoja kerrallaan. (Suosittelen, iästä tai sukupuolesta riippumatta, lähteä prätkäreissulle tai ihan vain junallakin kaukomatkalle. Lupaan että tilanteita syntyy. Pääosin positiivisia. Toki pientä harmia pitää sietää. Kaikki ei tapahdu kuin on ajatellut ja pyöräkin voi renata.) Myöhemmin työnantajani tarjoamana työssä vain muutamia viikkoja kerrallaan. Liittyi ESAn erään avaruusaluksen viimeistelyyn johon osaamistani tarvittiin. Sitten, tietenkin, Bryssel eli Euroopan napaan. Siellä myös, lainsäädännön osalta, moottoripyöräasiossa moneen otteeseen. Ehkä mielenkiintoisinta oli itä- ja länsieurooppalaisien moottoripyöräjärjestöjen yhteenajamisessa sen jälkeen kun Itä-Saksa kaatui ja monet itäläiset muualtakin pyrkivät samaan organisaatioon. Useissa maamme maakunnissa olen asunut enemmän tai vähemmän aikaa. Jossain vuosia, toisissa vain viikkoja. Ylöjärvellä oli omakotitalokin mutta kun en sitä tarvinnut niin myin ex-työkaverin perheelle. Toki kielitaito on aa ja oo sillä ilman sitä tuskin kunnollisia hommia saa ulkomaista. Vaan Peruskoulun käyneille se ei lie ongelma koska siellä lienee paras mahdollisuus oppia haluamaansa ainetta. Itse opiskelin kieliä yksityiskoulussa ja amiksessa ja sen jälkeen Ilmavoimien Teknillisessä koulussa. Sittemmin käytännössä puuhailin pari vuotta kiertävänä maatalouskoneasentajana myös ruotsinkielisellä alueella. Tuli vuodessa hirmuinen määrä kilometrejä autoon ja pyörään. (Toki pyrin ajamaan omalla autolla useimmat työreissut niin saattoi nostaa kulut työnantajalta.)

Kun ei muista kaikkea 
Vaikea laskea varman päälle mutta jos noin vuoden asuminen yhdessä osoitteessa lasketaan yhdeksi niin, silti, taitaa olla tällä ukolla kolmisenkymmentä osoitetta ollut. Vaikka ei ole ollut kielitaitoa kaikkeen niin aina on mennyt lähes hyvin. Vähän italiaa, kohtuudella suomea, saamea (Jos Peḱka Hermanni Kyröltä kysytään, vain kirosanoja, savvoo, hieman karjalaa ja, jossain määrin ja pohjanmaalaisia murteita.) Englanti on ollut työkieleni useasti, ruotsia puhun jos on pakko. Saksa ei baaritiskiä pidemmälle suju, eikä ranska lainkaan. Vaikka se on, ranskalaisten mielestä, maailman tärkein kieli. Venättä osaan sen verran että ei tule puute. Nykyinen maailmantilanne, tätä kirjoittaessani, on harmillinen. Voisiko sanoa: puutteellinen. Onneksi en ole siinä remmissä enää josta olisi voinut joutua asialle. Asuinpaikoista Rautavaara ja Vilppula ovat olleet, ylivoimaisimmat ja viihtyisimmät. Touhua ja toimintaa. Niissä koko porukka toimi yhdessä. Isoissa mestoissa on kaikenlaista säätöä.

Kielitaito
Valitettavasti, kun on ollut eläkkeellä, on hieman oppi kavennut. Toki, perusasiat ovat ookoo mutta enpä, enää, lähtisin puheita pitämään. Toisaalta, kun juttukaverit on liki eikä mitään ristiriitaa ole niin tavallinen keskustelu lähtee varsin ketterästi kulkemaan. Käyn mielelläni Tampereen baareissa vain siksi että voin keskustella oppimieni kielien välityksellä turisteille. Toisaalta: Hämeenkadun Vanha Monttu on suosikkini. Tosin, ei turisti sinne osu.

Arvaten, erehtyen ja kantapään kautta
Pikkupoikana särjin ehyitä laitteita osin siksi että taloudessa ei ollut juuri muuta kuin sepän työkaluja ja karkeita rakenteita. Oppiakseni mitä niissä on ja ovat maatalousvälineitä mutta etupäässä uteliaisuuttani. Kaikki koneet kiinnostivat mutta lehmät ja muut elikot kovin vähän. Joka tapauksessa tuli hiljalleen oppia teknisistä laitteista. Myös virtaava vesi kiinnosti ja vaari, kun olin pikkupoika, teki pienen vesimyllyn läheiseen puroon. Harmitti kun heinäkuussa puro kuivui. Muutoin vedestä ei puutetta ollut kun Näsijärvi on ihan rannassa. Opin uimaan. Niihin aikoihin sen vesi oli ruskeaa. Nyttemmin taas kirkasta. Järven yläjuoksun sahat, sellu- ja paperitehtaat taisivat olla silloin asialla. Merkittävä vaikutus ympäristöasioihin. Vaan, silloin, rakennettiin Suomea voimalla ja kaikki oli luvallista. Kysykää vaikka V. Vennamon hautapaadelta.

Tekemällä oppii
Ajan mittaan, niistäkin jotka ovat aluksi olleet hankalia hommia, oppii pitämään juuri sen hankaluuden hallinnan kautta. Vaikea homma joka voi ulkopuolisesta näyttää vain helpolle pikku puuhalle. Maatalous, mopot, moottoripyörät, autot, traktorit, muut maatalouskoneet, (Ylöjärven Yhteiskoulu, Suomen Ilmavoimat, Ylö-tehtaat, Pinomäki ky, Rautavaaran Korjaus oy, Suomen Lentokoneteollisuus oy, Patria, Masa Yards ja muutama muukin työnantaja, joiden nimiä en voi vielä kertoa, ovat halunneet, ihan rahaa vastaan, haluta osaamistani.) Jos työ ei ole haastavaa niin en minäkään. Perusduuni on ikävää. Olen kokeillut.

Ei oppisuunta
Maassamme, en ainakaan tiedä, että olisi yleistä oppisuuntaa, eli keskitettyä koulutusta, jossa opetettaisiin moottoripyörien tekniikkaa, korjausta ja ajoneuvonhallinnnan, säätämisen sekä moottorinohjauksen ohjelmointeja. Ei, kuulemma, erään henkilön mukaan, silloisen liikenneministerin, kanssa asiasta keskustelin ja hän sanoi: moottoripyörä on niin yksinkertainen verrattuna autoon että autonasentajan koulutus on varmasti pätevä siihenkin. Kaksi vuotta itsekin autopuolen ammattikoulua kahlasin niin tiedän eri ajoneuvojen käytöstä ja kunnossapidosta moottoripyörien kanssa on hieman eri. No. Tällä mennään. Esivaltaa on on kunnioitettava, eikö vaan? Digin, sen ohessa ohjelmoinnin, olen opiskellut sittemmin. Töissä en sitä, juuri koskaan tarvinnut, vaikka olin rakentamassa lentokoneita ja avaruusaluksia. Vaan pyöräni ohjelmiston olen säätänyt mieleisekseni. Siitä on paljon ohjeistusta Gruppo Moto Guzzi Finlandia ry:n nettisivuilla. Vanhemmissa laitteisssa on avoin ohjelmointivaatimus mutta uudemmissa salattu. Vaan sinnekin on pääsy... Osaajilla. Jos digi ei suju niin analogiaa voi aina muokata. Pitää muistaa että, ainakin tosistaiseksi, on elämä analoginen. Digi ei. Pitäkää analogianne kovassa kunnossa ja jäykkänä!

Varusmiehenä mielenkiintoisessa opissa
Sitten, teini-iässä, tuurilla (En tehnyt hakemusta.) Ilmavoimien Teknilliseeen Kouluun. (Keskikoulussa keskiarvo hiukan yli kuusi mutta matikka ysi. (Anna-Liisalle kiitokset.)) Toki, kuten amiksessakin niin Ilmavoimissakin käytiin mäntäkoneita läpi mutta kaasuturbiinit kiinnostivat enemmän. Motivaatiotakin, yllättäen, oli. Vaan en jäänyt vakituiseksi armeijaan pyynnöistä huolimatta. Kertauksissa muutaman kerran. Ylik. (Jos olisin jäänyt vakipalvelukseen ja Päällystöopistoon niin olisin myös päässyt varsin nuorena eläkkeelle mutta ei taida olla että sotilasmestarin arvolla isoja eläkkeitä saisi. Tai olisi pitänyt armeijan leivissä opiskella alaa lisää. Vaikka kapteeniksi.) (Kerrottakoon että vanhempani tai kukaan muukaan olisi ollut asian takana vaan helketinmoinen tuuri ja oma hölpötykseni.) Se, pitkälti, on työhistorianikin perusta. Toinen se että en osaa kunnioittaa korkeampia voimia. Tavan kuolevaisia olen ja haudalla voi käydä jos ikävä tulee. Olen huomannut että, tietämättäni, kykenen johtamaan muita. Värisyttävää... Brysselissä jne.

Enimmäkseen itsekseni puuhailin
Vanhoja japseja ja paljon vanhempia italialaisia. Jälkimmäisiin innostuin kun sellainen sattui kouraan. Ajoin yhden suven puutteinensa, Honda sai olla levossa. Ostotilanteen koeajon tein kun kysyin että voinko tehdä viikonloppuna koeajon. Tuli reilut parituhatta kilometriä sillä reissulla. Sanoin että ostan. Markka-ajan tonnit vaihtoivat omistajaa. Kyse oli entisestä poliisimoottoripyörästä. Pääni sisällä oleva ongelma on minulle hyödyllinen. Pystyn olemaan aktiivinen yli vuorokauden ajan putkeen. Siksi ajaminen yöllä, keskikesällä ja vähän muulloinkin, on ollut nautintoni. Sitten pitkä lepo. 

Yksi Honda olisi
Se on myynnissä. Vähän ajettu, erittäin harvinainen, Scambler 350 seitkytkaksimalli. Siisti. Pakoputket yläkautta. Tyylikäs, hyvässä alkuperäisvärissä, vähän ajettu ja itseänsä isomman näköinen. Tuutko hakee: setelirahalla selviää. 

EU-puuhaakin oli niihin aikoihin
Politiikassa kokoustamisen jaksoin myös hyvin. Koti- ja ulkomailla. Vaan myöhemmin piti vetää pitkät sikeät. Usein jo lentokoneessa palatessa palavereistä. Maamme järjestäytyneet moottoripyöräkerhot, Smoto, MMAF, suurelta osin, rahoittivat kokousreissujen majoituksen ruuat ja matkat. Tosin a-juomat piti ostaa omaan piikkiin.

Ajelin sen suven
Pyörä, Moto Guzzi 850 GT, seitkytluvulta, oli poliisilaitoksen väreissä ja paljon puutteita sekä karun näköinen. Toki kaikki tarpeelliset osat löytyivät. Useista osoitteissa myöhemmin, Hämeenkyrössä ja Piikkiössä, oli innokkaita jeesaajia. Niillä kylillä oli silloin paras Guzzitieto. Mahtaako Rainer olla vielä hengissä? Mennäkesänä oli. Tulee sata vuotta kohta täyteen. Hän oli, aikanaan, esimieheni kun tein maatalouskoneiden korjailua pitkin Pohjolaa. GT tuli olohuoneeseen kuten, silloin, korillinen kaljaakin. Asuin kaupan takana ja kauppias vanha tuttu. Toimitti tarvittavan voitelun pihavajaan aina ennen kuin entinen setti loppui. Samassa asunnossa suunniteltiin myös erään, edelleen toimivan, mc-kerhon tulevaisuutta. Seuraavan talven (-88) aikana purin kaverin autotallissa pyörän ja kunnostin, moottorin hiljaksiin ja vaihteiston ja perävaihteen silloisessa omistamassani yksiössä Ylöjärven Kaiharilla. Laitoin vehkeen ihan pieniksi paloiksi ja pienemmät osat kirjahyllyyn pestyinä ja kunnostettuina. Alumiiniosat lasikuulapuhallutin siisteiksi ja teräsosat hiekkapuhallutin. Maali rungon, tankin ja joidenkin pikkuosien päälle laatumaalaamossa. Muutoin mekaniikassa oli hieman sanomista mutta osavaihdoilla ja korjaamalla homma hoitui. Ohessa myös kardaanin remontti. Yllättävän hyvässä kuosissa vaikka yli satatuhatta lasissa. Ristikot löytyivät kohtuuhintaan Mänttäläis-Jämsäläisestä laakeriliikkeestä. Jäljiltäni laitoin ensiluokkaiseen kuntoon ja alkuperäisiin väreihin. Pääosin musta lakkapinta valkoisilla raidoilla. Oli kuin uusi. Ajopyörä, kuten vielä tänä päivänäkin. Vaan en tiedä nykyistä omistajaa. Joitakin kuvia olen em. pyörästä nähnyt. Näytti, edelleen, siistiltä.

Paranteluvaihe
Koska monet osat olivat pinnoitettua muulla tekniikalla kuin maalilla, saanneet pientä korroosiota ja muuta vaivaa. Kunnostin mitä itse kykenin ja vein Kuoreveden Lentokonetehtaalle osat pinnoitettaviksi erilaisissa kylvyissä. Samoissa pinnoituskylvyissä missä lentokoneidenkin osia pinnoitetaan. Ei maksanut mitään paisi, että, työn suorittajille, tai joillekin heistä, pidin baari-illan. Pomot katselivat muualle.

Myin pois
Ostin tonnisen Quotan ja samoihin aikoihin, kaverini, tunnettu rock-muusikko, tarjosi GT:stä niin ison rahan että en kärsinyt kieltäytyä. Artsiksi kutsuttiin mutta taitelijanimenä hän käyttää hieman monimutkaisempaa nimimerkkiä.

Kovaa käyttöä 
Ennen 850 GT:tä oli V75 enduro kolmisen vuotta. Keskinkertainen tuote mutta edullinen. Pari vuotta, kesät talvet ajelin sillä. Myydessäni sen ja vaihtaessani liki uuteen 906 Paso Ducatiin ja heivasin pikkuenduron vaihdossa. Kone savutti sinistä mutta muutoin kaikki pelasi. Oli mennyt kaupaksi. Muuta en tiedä. Kuulin, kyllä, mutkan kautta, että uusi omistaja ei tykännyt. Laitoin terveisiä että vaihda männänrenkaat. Niin oli tehnyt. Senkin jälkeen oli vikaa sillä takaiskarit ja kardaanin nivelet olivat jo tiensä päässä. Painesäiliöiden kalvot puhki, jne. Luonnollista kulumaa.

906 Paso
Hieno laite. Sillä ajoin pari kesää ja mittariin tuli hieman yli 60000 kilometriä. Sen osti minulta eräs nainen josta tuli pitkäaikainen tyttöystäväni. Teimme kokoontumisiin ja muihin tapahtumiin yhteisiä telttareissuja. Italiaa myöden Rokabanda mc:n luo. Nyttemmin hän on yhtiökumppanini vaimona. Tosin Ducati on hänellä vaihtunut pienempään.

Varsinainen himoni
Laittelin kuntoon omia ja muiden 750 ja 900 Benelleitä. Seiskapuolikkaalla tuli ajettua melkoisesti. Ysisatasilla en juurikaan sillä kunnostuksen jälkeen ne menivät kuin kuumille kiville. Vakiokoneessa on vain kolme kaasutinta. Yksi, erittäin harvinainen, täyskatettu ysisatku, lähinnä radalle tarkoitettu ja jotkin komponentitkin vakiomallien suhteen erilaisia, mutta kilvissä, lähti hyvällä rahalla uudelle omistajalleen. Siinäpä on säädettävää kun on kuusi kaasutinta rinnan. Sytytys oli elektroninen. Olisi ollut kiva pitää mutta tallissani ja verstaassani alkoi olemaan tilanpuutetta. Parhaimmillaan minulla oli kuusi pyörää rekisterissä yhtäaikaa. Nyt vain neljä, enää.  Kahdesta voisi luopua. Kiinnoistaisiko digitalisoitu ja mekaanisesti ahdettu 950cc T3? Lievästi kesken. Erittäin siistissä kunnossa. Kerrottakoon että olen sairastunut eikä verstashommat ole, enää, mahdollisia. Ja sitten liki kaikki työkalut työkalut lähtevät tarvitseville. Mittalaitteita on useita kuten myös perus- ja erikoistyökaluja nimenomaan Guzzeihin. Tosin, sorvin olen jo myynyt. Vielä on prässi, jyrsinkone, pylväsporakone, hiekkapuhalluskaappi, lasikuulapuhalluskaappi, pesupöytä ruostumattomine altaineen, jne...

Väärää tietoa 
Mallista liikkuu, kuten nelisylinterisistä pikkubenelleistäkin väitettiin, että olisivat Honda-kopioita. Ei ole vaan Soichiro Honda kävi Benellillä tekemässsä kaupat moottorityyppilisenssistä, sittemmin nimeltään Honda Foureista kuten 350 ja 500cc -malleista. Tuskin enempää tarvitsee selittää. Benellillä oli Quattroja jo kuusikymmenluvun alussa. Four = Quattro. Soichirolle kunniaksi mainittakoon että 750 Four oli jo Hondan oma tuote. Hyvä käyttöpyörä mutta isohko ja painava. Ei passannut minulle. Ajelin Benelleillä, Guzzeilla ja Ducateilla. Ymmärrän niiden tekniikkaa eli kaikki huollot tein itse. Kuitenkin Ducatia käytin, toisinaan, huollossa. Väitetään että Benellillä olisi olemassa myös 250 Quattro mutta en ole nähnyt. En, tosin, ole käynyt Benellin museossa. Guzzin todella isossa museossa olen käynyt ja siellä on monia erikoisiakin laitteita. Benellilläkin pitäisi käydä. Valitettavasti, viime Italianreisullamme huomasin että italiantaitoni on taantunut. Tosin ei tullut nälkä eikä jano kielipuutosten vuoksi.

Tässäkin hommassa
Voi edetä. Reservin ylikersantti tuskin kauheasti säväyttää mutta ryhdyin, kuitenkin, kun oli perustanut mc-kerhon Ylöjärvelle, ja sitä johdin jokusen vuoden jälkeen ja yllätyin, että Brysselissähän tässä ollaan. Silloin itäinen Eurooppa alkoi liittymään läntiseen. Sekin onnistui. Vaan kokoustamista sekin vaati. Mielenkiintoista aikaa eri paikkakunnilla Euroopassa. Kiitän kovasti sitä motoristiporukkaa jotka "seikkailuni" kustansivat. Vaan viinat maksoin itse. Erinomainen neuvotteluaine. Kerrottakoon että olin Suomen Valtion töissä noihin aikoihin niin palkka juoksi jos oli perusteltu syy. Kiitos veronmaksajille. Niihin aikoihin tein Patrialla Hornethommia. (Silloinen Suomen Lentokoneteollisuus. Myöhemmin vaativampia avaruusaluksiin liittyviä juttuja.) Muutoin olen ollut valtakunnan moottoripyöräilijöiden puuhissa ja, sittemmin, EU-tasolla.

Kerrottakoon
Teen, edelleen, itse, moottoripyörieni ja autojeni huollot. Vaan olen luopumassa toimitiloistani. Sorvi on jo myyty mutta muuta kivaa kalustoa on tarjolla. Halvalla. Useita soittoja tullut mutta joudun tuottamaan pettymyksen sillä ei ole tarjolla japsipyörien kilkkeitä mutta italialaisiin on, lähinnä Mandellon kamoja.

Juopottelupäivä
Vaimon kanssa. Kaksi kolmen litran pääläriä viiniä kahta ei väriä. Illan riento. Tulee rento olo ja muutenkin mukavaa. Aamulla on tietää moten on mennyt ja fokus lähitulevaisuuteen liki selkeä. Kirjoitushetkellä vasta puoli seitsemän. Ilta on vielä nuori.

Tämä sekalainen sepustus voi saada jatkoa...