Sivut

sunnuntai 20. syyskuuta 2020

Syysviikko mökillä

 

Löysät ja luulot pois
Pari ensimmäistä Rouvan Syysloman päivää meni totutteluun mökkielämään. Käytännössä sauna kuumaksi, takkaan tulet ja oluet kylmiksi. Ensimmäinen ja jälkimmäinen onnistuivat hyvin mutta takka kiukutteli eli lykkäsi savut takkahuoneeseen. Toisella kertaa, seuraavana päivänä, takkakin veti moitteettomasti. Sama juttu joka kevät ja syksy koska hormit ovat kylmät ja kosteat niin vetoakaan ei synny.

9 kuutiometriä soraa
Aiemmin kesällä tilasimme soraa 0 - 15 mm:n raekoolla ison kuorman josta on tarkoitus tehdä esteettömiä reittejä mökkitontilla eri kohteisiin. Sekä tasata alkuperäisiä kulkureittejä sekä ns. parkkipaikkaa. Lätäkköjen kohdat tasaiseksi ja pehmeät kohdat korvattu soralla.

Vähintään metrin leveälti
Esteettömyys tarkoittaa että esimerkiksi pyörätuolilla tai kainosauvoilla pääsee vaivattomasti niihin kohteisiin joihin on tarve mennä. Ei jyrkkiä "mäkiä" eikä hankalia kohtia.

Esteetön, loiva väylä takapihalta etupihan kulmalle liki valmiina.
 
Materiaalin olemus
Kyseinen sora kovettuu ajan kanssa. Sen kovettumista voi nopeuttaa kastelemalla sitä kohtuullisesti mutta paras tulos tulee ajan kanssa. Luonnollinen sade hoitaa asian. Ei ihan asfaltin tai betonin tasoon kovuutta saa mutta niin kovaksi ajan mittaan että siihen ei kapeakaan rengas tai korko uppoa. 

Sorakerroksen vahvuus
Vaihtelee riippuen paikasta. Jossain kohdin piti ylittää maakivi joka ei normikonstein liiku jolloin sorakerros on melko paksu sen ympärillä. Noin 30 - 40 senttimetriä korkeintaan mutta vastaavasti on pitkiä matkoja noin kymmenen sentin kerrosta jota pidin tavoitteena. Soraa tarvitaan yllättävän paljon. Toisen kuorman hankinta harkinnassa.

Ei muovia alle
Minulle suositeltiin että sora pitäisi laittaa paksuhkon muovikelmun päälle ettei puiden ja muiden kasvien juuret pääse sorakerrokseen käsiksi helposti. En saanut sitä tehdyksi että varta vasten piilotan muovia maan alle vain mukavuussyistä. Voin kyllä harata soraa ettei siinä ole sellaisia kasveja jotka pilaavat sen ominaisuuksia. Joka tapauksessa sorakerrokseen kertyy luonnostaan kaikenlaista energiaa joka ajan kanssa aiheuttaa siinä kasvillisuutta. Riittää kunhan niittää isoimmat kulun esteet.

Lehdet, risut, kävyt ja neulaset
Vaikka kuinka haravoisi niin kariketta kertyy joka tapauksessa. Toki paksummat kerrostumat on helppo poistaa. Toisaalta väylä maastoutuu ympäristöön hiljalleen.
Lady of The House saanee haravoida polut kuntoon taas keväällä. Tavanomaista mökkipuuhastelua.
 
 
Polku alhaalta katsoen.
 
Mutkia matkassa
Sen lisäksi että reitillä oli epätasaisuuksia joita piti oikoa oli myös isohkoja kiviä jotka piti joko siirtää tai tehdä polkuun mutkia. Lisäksi kaikki kuntta ja muu kasvillisuus piti siirtää muualle. Osin hyödyksikin.
 
Lukuisasti maankoviaisia
Eli kiviä jotka olivat siirreltävissä eläkeläisvoimin siirtyi siitä mihin jääkausi viimeksi ne oli sopivaksi katsonut jättää. Kantamalla ja pyörittelemällä rantaan penkereeksi.
 
Parissa kohdassa
Sorastusta piti tukea muutamassa kohdassa. Pahimman kohdan tuin laudoilla jotka kiinnitin maahan lyötyihin vaajoihin. Kunhan sora asettuu paikoilleen tuen voi purkaa pois pilaamasta maisemaa. Muualla vähemmän hankalissa kohdissa riitti joidenkin nyrkkiä isompien kivien laittaminen soran tueksi. Niitä kyllä tontilla riittää jos vain koittaa maata kaivaa.

Pitää tehdä lana
Koska muuallekin tulee esteettömiä reittejä niin ainakin alkuun tarvitaan metrin levyinen lana. Sillä saa painumat ja mahdolliset routimiset tasattua. Toki hikeä se tuottaa. Onneksi järvi on rannassa.
 
Etupihan laatoituksen alkua.

Laattoja rutosti lisää
Aluksi laattoja oli yksi rivi ja muutama ylimääräinen niin että sai aikaiseksi pätkän riittävän leveää esteetöntä väylää ikäänkuin malliksi. Laattakoko on hieman kummallinen: ei ole tarkka neliö vaan toinen mitta hieman pidempi kuin toinen. Muuten kyllä "jiiriin" tehtyjä eli joka kulma 90 astetta ja suurimmalla osalla pohjapuolikin suht suora.

Laattatehdas pystyyn
Pitää siis valaa lisää näillä mitoilla. Se kyllä käy. Eikä edes tule kalliiksi. Tarvitaan vanerilevy johon tulee rimat kehikoiksi joiden väliin valan lisää määrämittaisia laattoja. Käytän myös hieman terästä rakenteen sisään etteivät vanhemmitenkaan murru käytössä saati asennusvaiheessa.

Silta kuistille
Koska väylä kiertää Mökin ympäri takakautta etupuolelle ja päätyyn asti niin se myös jää vajaan metrin kuistin alapuolelle. Siihen tarvitaan silta. Se on tilattu paikalliselta valmistajalta jo elokuuksi 2020. Ei ole vielä ilmestynyt.

Tilaus on peruttu
Siltaa ei teetetäkään sepällä vaan teen itse kevytrakenteisen puusillan kuistin päätyyn alkaen kuistin kulmalta ja siitä loivasti ylämäkeen ja tasanteen siihen kohtaan missä ei ole vaaleaa rivoitusta kuistin alla.

 Mökin "syysasu" ennen talvimuuttoa.

Takaportaiden muutostyö
Takaraput kuistilta ylös parkkipaikalle tuli aikanaan tehtyä hieman suurella askelkorkeudella materiaalipulan vuoksi. Nyt kun puutavaraa tarvitaan lisää niin samalla tulee tämäkin asia korjatuksi. Kun kerran on olemassa mökkiä kiertävä tasainen polku niin ei portaiden väliaikainen remontti haittaa kulkua kovasti.
Askelmia pitää tehdä kaksi tai kolme lisää niin että jako tulee tasan. Kahta alinta ja kahta ylintä porrasta ei tarvitse siirtää. Muita tarvitsee. Koottu ruostumattomilla ruuveilla niin on helppo purkaa ja käyttää samat ruuvit uudelleen.

Myöhemmät lisäykset:
Pihaan tein kevytrakenteisen ja melko laajan pation nimeltä Rötväri värinsä mukaan.
Takaportaat kunnostin alkukesästä -21 lisäämällä pari askelmaa niin että askelkorkeus on vain noin 13 senttimetriä. Samalla sain portaiden ja kuistin alle kertyneen karikkeen siivottua pois mädättämästä puurakenteita. Lisäksi vielä kyllästysainekäsittely. Kaikkiin portaikkoihin tulee myös kaiteet toiselle sivulle. Puukaiteet höylättynä.

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti