Sivut

lauantai 17. huhtikuuta 2021

Kevään ensiajelu porukassa

 

Yhdistetty kerhojen ajelu
Tänään oman Kerhoni eli LCR-mc:n mukana kutsuttuna Arctic-mc:n toimesta. Lähtö Pirkkalasta läheltä lentoasemaa puoliltapäivin suuntana pienempiä moninumeroisia teitä Valkeakoskelle ja sieltä Pälkäneelle jossa noin puolen tunnin tauko omien eväiden nauttimiseksi. Pälkäneeltä vanhaa tietä eli Onkkaalantietä Kangasalle jossa Roineen ja Längelmäveden jäiset rannat pitivät Kaivannon kohdalla ilman lämpötilan jääkaappilukemissa. Muualla oli noin 13 - 15 astetta jäähdytysilman lämpötila. Paluu Arctic-mc:n kerhotiloille pullakahvittelemaan. Siitä sitten muutama kilometri vielä kotitalliin. Reilu kolmen tunnin reissu.

Morjesteltavaa
Samalla asialla oli moni muukin kerho isoina letkoina sekä yksittäisiä motoristeja joten lapaa piti nostella tämän tästä.

Soraa ja pölyä
Kovin oli pölyistä varsinkin taajamissa ja pieninumeroisilla tieosuuksilla. Muut tiet mukavampia. Vain yksi pyörä kaatui tiellä olevan soran vuoksi. Vauriot lähinnä henkisiä ja pyörässä kromiosissa naarmuja.

Herra outopyörä
Olin ainoa Guzzilla liikenteessä. 1400 GTS oli monen ihmettelyn kohde. Noin 80% porukasta kuljetti amerikkalaisvalmistetta. Muutama japsi ja minä ainoalla italialaisella.

Viitaten edelliseen bloggaukseeni
Ei pienintä häiriötä. Toki en kaikkia toimintoja kokeillut. H-D-porukan matkassa pysyisi sadeasetuksellakin mutta ajelin kompromissisäädöllä touring/turismo. Asetus säästää myös polttoainetta. Sport eli veloce on liian hermostuttava. Voimaa minun makuuni liikaa jo alakierroksilla.

Uskossa eteenpäin
Vaikuttaa siis siltä että toistaiseksi mennään ilman harmittavia pysähdyksiä vikailmoitusten ja erityisesti vikasietotilaan menneestä järjestelmästä johtuen. Ei häiriöitä, ei harmeja. Korjaus ilmiöön oli todella helppo. Isoin kynnys oli tyhjentää tankki ja nostaa se pois rungon päältä. Kaasunasentopotentiometrien liittimien perusteellinen puhdistus oli hyvin helppo. Ainoa hankaluus oli saada liittimet auki sillä ulkoinen rapaantuminen oli hieman jumittanut. Paineilma ja liuotin auttoivat siinä asiassa. Muutama muukin niksi asiassa helpotti. Yllä olevassa linkissä kattava selvitys aiheesta. Neljä vuotta uutuudesta niin ensimmäinen häiriö ilmeni. Nyt sekin on poissa. Joka pyörä opettaa tavoilleen.

Ajoasu s-kokoa
Olen "menettänyt" 60 kilogrammaa elopainoani suunnitellusti neljän vuoden aikana. Läheiset eivät sitä juuri huomaa mutta ne jotka harvemmin minut tapaavat ovat hieman ihmeissään tai eivät tunne. Piti myös hankkia uusia ajovarusteita. Ainoastaan kypärä ja saappaiden koko kelpaavat vanhasta setistä. Nyt on tyköistuvaa nahkaa ja alla lämpöalusasu näillä kevätsäillä. Takki ja housut ovat erikseen. Lämpimille säille on ohuempi nahkasetti ja pitkille päiviä kestäville matkoille sekä sadesäille tekstiilipuku suojineen jossa housut ja kaksi erilaista takkia. Nahkavarusteiden yhteydessä mukana kulkee Rukka-muovihaalari 80-luvulta. Toimii edelleen ja mahtuu hyvin päälle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti