Mökillä rantakalassa

Kalastus
Oma kalastukseni on hyvin vaatimatonta verrattuna edesmenneen appeni suhteen. Itse asiassa hän koki edesmenon jo ennen appeuttaan. Hän oli Kalamies. Palkittu monin tavoin. Sain sentään olla hänen soutajanaan ja silloin selvisi joitain eroja länsisuomalaisuuteni ja itäsavolaisuuden kalastuksen välillä. Savossa kalastus on perinne. Lännessä harrastus.

Talvikalastus ja kesäkalastus
Kyllä, omaan pilkkivehkeet vaikka ei joka viikonloppu ehdi, halua tai viitsi lähteä jäälle säätä uhmaamaan. Talvirysähommiin tai verkoille en enää lähde enkä ainakaan nuottaamaan. Pilkkikisoihin olen osallistunut harvakseltaan. Rannalta kalastaminen suvella on ollut huvini ja ajankuluni jo siitä lähtien kun sain madon koukkuun itse. Matojen löytäminen ei ollut vaikeaa. Sittemmin innosti heitto-onkiminen kun sain kummisedältä lahjaksi Abumatic 10-mallisen heitto-ongen eli virvelin. Vavan merkkiä en muista. Kyseinen kela on tallessa ja kunnossa kumiosaa lukuun ottamatta. Nyttemmin olen perinyt Abumatic 20-kelan. Siinä on kumiosa kunnossa mutta liipaisin poikki. Taidan tehdä ristisiitoksen mallien välillä. Heitto-ongen ohella pihlajaisella onkivavalla sai pikkukalaa ja joskus lahnoja. Siinä henk-koht onkistoriaa 60-luvulta.

Perintöä
Kahdesta suunnasta: naapurissa Tampereella asui nyttemmin kuollut kalamies. Ennen sitä hän sattumoin kysyi kalastanko. Sanoin että vain harrastukseksi. Ilmeisesti se riitti hänelle. Seuraavana päivänä oli iso pahvilaatikko ilmestynyt ovelle ja sen seuraksi keloja ja pilkkivälineitä sekä, erityisesti, monenlaista ns. mato-ongintaan liittyvää viehettä, koukkua kohoja ja erilaisia vapoja. Vanhaa ja varsin uuttakin. Toinen laatikko sisälsi pelkkiä pilkkivehkeitä. Mutta ei kairaa, jakkaraa, reppua eikä sohjokauhaa. Varmaan joku muu sai ne. Ne olivatkin jo itselläni ennestään.

Toinen perintösuunta: Appiukolta perin, ainakin näennäisesti, vapoja, joitain uistimia ja satunnaisia kalastusvälineitä. Ei merkittävästi. Anoppi leskeydyttyään myi verkot ja pääosan muistakin kalastusvälineistä. Nämä perinnöt, mitä niistä on jäljellä yhdistettyinä, huomasin omaavani kaiken sään kalastusvermeitä yli oman tarpeen. Merkittävä osa kilpailuhenkisiä. Koskikalastusvälineitä ei lainkaan. Apen kolme tytärtä eivät kalasta mutta ainakin yksi osaa soutaa. Loiskimatta ja meluamatta. Tottelee puheohjausta kohtuullisesti.

Perämoottori
Vaihtoehtoisena voimalähteenä on halpamarketin halvin sähköperämoottori. Sen ykkös- ja kakkosnopeus sopivat uisteluun eikä ole melua. Olen kiinnittänyt moottorin venee vasempaan laitaan peräpeilin sijasta. Siinä sitä on helpompi käsitellä ja oikea puoli on vapaana uisteluun. Voi tehdä jyrkkiäkin mutkia pelkäämättä että siima sekaantuu potkuriin.

 

Lämpötila illansuussa rannassa.

 

Noin viisikymmentä vuotta vanhat uistelukelat.

Samat kelat päältäpäin. Ylempi kitkajarrulla ja alla räikkäjarrulla varustettu.

 

Vapoja viisi

Yksi on vain venekäyttöön sopiva hyvin lyhyt lasikuituvapa. Yksi siimarenkaiden sidenaruista pitää lakata paikoilleen. Muissakin on hieman huollettavaa. Parhain kunto on kitkajarrullisen kelan omaavassa vavassa. Sillä sain jutun hauetkin. 

Avokelakin on

Samaa merkkiä kuin muutkin. Ei ole erityisesti mieleeni. En saa sillä tarkkoja heittoja ja vasemmalla kädellä kelaaminenkaan ei ole aivan sujuvaa. Mutta voinen käyttää sitä veneuistelussa jossa heittojen tarkkuudella ei ole niin nuukaa.

Lipat ja uistimet laatikoissaan.

Marttiini on mökillä pyhitetty kalapuukoksi.

Mökillä huvikalassa
Toukokuun puoliväli ja uudet nykyajan siimat virveleissä. Kaksi vireessä. Molemmat merkkiä Shakespeare. Eri vuosikymmeniltä.  Toinen metallia kun uudempi on muovia. Vavat erittäin perusmallia. Sillä ei liene uistellessa ollut suurta merkitystä sillä soutaja hoitaa liikkeen. Ei tarvitse viskoa. Vapakokoelmasta löysin hieman paremman vavan jossa on puhtia hieman isommankin kalan väsyttämiseen. Tosin rantakalassa joutuu viskaamaan haukiviehettä ihan olan takaa. Mutta yllättävän tarkasti. Ei kertaakaan rantakoivussa tai lepässä. Siis sivuilta viskontaa vain. Ylempänä on männyn oksia.

Laiturilta ja maastosta
Päiväseltään yritin laiturilta, nimeltään Tyynelä, viskoa lippaa. Tyyni sää ja heitot kahdenkymmenen - kolmenkymmenen metrin luokkaa parhaimmillaan. Siimassa kun on värierot matkan mukaan. Tulos nolla. Pikkukalaakaan ei ole näkynyt Tyynelän alla eikä sivuillakaan. Edes liki. Vaihdoin em. jämäkämmän vavan pariin illansuussa ja siirryin läheiselle hyvin matalalle ja kivipohjaiselle lahdelle. Vaihdoin lipan kevyeen yksikoukkuiseen, ruohosuojattuun, varsin pinnassa uivaan uistimeen. Kuva alempana. Sen muut ominaisuudet, lyhyesti, hopea-sini-harmaa, silmät ja vilkas liikkeissään. Järvessä on tumma vesi johtuen soisesta laskeuma-alueesta. Siksi kirkas väri uistimeen oletuksena. Vieheen valmistajasta ei tietoa mutta kunnosta päätellen aivan käyttämätön. Yksi niitä Tampereen perintöjä. Nokian huopakumisaappaat jalassa laittauduin rantapuiden oksien alle mättäälle joka nyt korkean veden aikana on kolmekymmentä senttiä alle vedenpinnan. Siitä viskoin. Veden syvyys noin 0,3 - 1 metriä heittoalueella. Sinne vain rantakivien väliin. Kolmannella nykäisi, neljännellä ei mutta seuraava tempaisi oikein kunnolla. Tein vastavedon ja pitoa tuntui löytyvän. Selvää oli jo kalan iskiessä että pieni haukikala oli koukussa.

Väsytystä ei tarvittu
Vapa mutkalla veivasin Shakespearen kitkajarrun luistaessa ajoittain. Hauki ui lähes kohtisuoraan jo mutta ennen rantaa intoutui tekemään mutkia mutta haavi ylettyi. Totesin että riittävän iso paistettavaksi ja nostin "kuivumaan" antamalla napautuksen niskaan ja päästin vähät veret pois. 

Pieni ruokahauki haavissa uistin suussa.

Toinen pikkuhauki
Koska ensimmäisestä hauesta ei kahdelle isolle ihmiselle ole elannoksi niin jatkoin. Yksi tyhjä heitto ja kelaus mutta seuraavalla nykäisi kunnolla. Erityisiä vaikeuksia ei ollut saada saalis rantamättäiden väliin ja siitä haaviin. Samaa kokoluokkaa kuin ensimmäinen. Klapia otsaan ja uistin irti. Vaimokulta suolisti ja fileoi molemmat rantaan saadut hauet. Lounas on taattu. Leivitettyä, voissa ruskeaksi paistettua haukea huomisen lounaalla. 

 

Vielä halutti viskoa
Lahden pohjukan matalassa vedessä pyöri pikkukalaparvia jotka hyppäsivät porukassa ilmaan kun uistin tai petokala ne ohitti. Hauskan näköistä mutta valokuvaaminen ei onnistunut. Kymmenkunta heittoa mutta ei varmaa "kontaktia". Ehkä vain nykäyksen aiheuttavaa pohjakasvillisuutta tai kivien reunoja. Mutta aivan rantavedessä uistimen perässä ui hauki. Vedin vavalla uistinta toiseen suuntaan ja kala tarttui koukkuun ihan ruohikossa. Haavia alle. Saman kokoinen kuin edellisetkin, otin kuvan ja päästin pois. Ei vakavia vammoja. Alaleuan sidekudoksesta puolestavälistä oli koukku lävistänyt mutta ei repeytymiä. Periaatteessa en suosi muodiksi tullutta pyydystä ja päästä-metodia. Nyt kuitenkin tein sen. Sillon lahden pohjukan toisella puolella noin 30 metrin päässä kävi melkoinen pyörre ja pikkukalat loikkivat ilmaan. Kalastusvietti oli hetkellisesti voittanut ja heitin uistimen, edes tarkistamatta onko se heittokunnossa.

 

"Viimeinen heitto"
En varmaankaan ajatellut muuta kuin että viskaanpa sinne missä kala molskahti. Kävi päinvastoin kuin edellisellä pikkuhauella joka vasta "sammalikossa" tarttui. Kerrasta kiinni. Nyt joutui 70-luvun vapa töihin. Myös kitkajarru antoi periksi ja kala etääntyi ja siimaa juoksi kelalta. Veivasin, koska mitään ei ollut hävittävänä, näin vietti ihmistä vie. Hiljalleen vavan mutka lieveni ja kelaaminen onnistui ja sain, hauki tämäkin, rantamättäille. Edellisiä pikkuhaukia isompi. Ei mikään jätti mutta kunnon kala. Ei niin iso että liha olisi kovin kuivaa vaikka nälissäänhän nämä keväthauet ovat. Otin haaviin ja valokuvasin.

 

Olisipa tämä tullut ensin. Ei olisi toista tarvinnut.

Hauki rannassa

Vaikka toimin valokuvauksen ja palautuksen kanssa vilkkaasti huolestuin kun kala vähistä vammoistaan huolimatta jäi rantaveteen kyljelleen. Kiduskannet liikkuivat hiljalleen. Käänsin kalan pystyyn ja pitelin siinä puolisen minuuttia. Sitten se lähti kuin hauki rannasta. Jäi keskinkertainen mieli.

 

Hauki lepää.
 

Heitot näiden kivien väleihin. 

 

Seuraavan kerran

Lopetan kalastuksen kun on tullut suunniteltu määrä saalista. Turha luontokappaleita on kiusata kiskomalla niitä rannalle vain "kesytysmielessä". Voin myös lopettaa kalastuksen jos en ole saanut mitään suunniteltuun aikaan mennessä.