Sivut

keskiviikko 23. kesäkuuta 2021

Mökille esteetön patio


Vajaa viikko aikaa
Suunnittelu tosin oli kestänyt jo pari vuotta mutta kesäkuussa -21 pääsin asiaan. Pari päivää oli aikaa. Parinkymmenen kilometrin päässä Mökiltä on puutavaraliike. Sinne piti tehdä kaksi reissua sillä koko materiaalimäärää ei talouden pikkupaku jaksanut kerralla kuskata.

Neljä metriä kertaa kolme ja puoli
Siinä mittakaava metreissä. Kyseessä kun on rinnetontti niin toisesta päästä piti kaivaa maata ja männyn juuria pois käsipelissä lapiolla, rautakangella ja kirveellä. Toiseen päähän piti tehdä korotus. Onneksi tontilla on paljon kiviä. Valitettavasti jouduin satuttamaan myös joitakin pienempiä, noin ranteen paksuisia, mäntyjen juuria eli katkaista ne ja ottaa pois kaivettavilta niskapuiden linjoilta. Mutta ei toki kaikkea juuristoa.

"Kakkosnelosta" ja vajaakanttista raakalautaa
Koska pation valittu laudoitus on tavanomaista lautaa eli halvinta mitä kaupasta saa, piti alle laittaa 100 x 50 millistä niskoitusta noin 75 cm välein yhteensä 14 metriä sekä joitain apuniskoja. Ihan nelikulmainen ei patiosta tullut koska puiden juuria ei kaikkia voinut katkoa eikä patio tullut samansuuntainen piha-alueen aiemman laatoituksen suhteen. Maalaus suoritettiin laudat vielä irrallaan.

Kivistä ei pulaa

Paikallisia kiviä käytin kivijalkoina eli jokaisen niskan alla on kolme kiveä vajaan kolmen ja puolen metrin matkalla. Kiviä tarvittiin myös laatoitukseen että patiolle pääsee portaita myöden rannan suunnalta. Käytin eri lähteista haalittuja laattakiviä. Valmislaastia kului kaksi säkillistä niiden kiinnittämiseen. 

Pilvinen sää mökkirannasta länsi-luoteeseen katsoen iltamyöhällä. Lämpötila päivän mittaan 32 - 38 astetta. Yöllä vain 26. Leppoista.

Työskentelylämpötila pilvisellä säällä.

Pation ylemmän puoleinen reuna ja kivillä tuettu uusi nurmikontekele.
 
Nurmikon tarkoitus
Nurmikko, kunhan kasvaa, on pääosin valkoapilaa. Se kestää hyvin leikkausta mutta erityisesti on hyvä sitomaan maalajikkeita eli estää irtomaan valumisen pation alle. Tulee silti olemaan liki jokavuotinen homma haravoida pation alta mäntyjen käpyjä, neulasia ja kaarnanpaloja sekä koivujen edellisvuotisia lehtiä. Em. materiaalit kun mätänevät herkästi ja siinä ohessa mädättävät puutakin maalauksesta huolimatta. Alapuolelta voi teollisuusimurilla imuroida irtomaan ja karikkeen pois. Kunhan nurmikko on kasvanut poistan kivet, korjaan sateen tekemät mahdolliset vauriot ja siloittelen kivien kohdat laittamalla lisää multaa.

Pation puhtaanapito
Terassipesuaineella, harjalla ja painepesurilla kevyellä suihkulla. Mahdolliset maalivauriot korjaan maalamalla. Erityisesti oksankohdista pihka voi työntää maalia irti. Sekin selviää pestessä. Laudoitus on kiinni ruostumattomilla ruuveilla. Tarpeen tullen voi purkaa parin, kolmen laudan verran pois niin pääsee siivoamaan tai tukemaan rakenteita sillä sadevesi ja routa voi perustuksiaan liikutella.

Esteetön luiska patiolle suoraan pihalaatoituksen jatkeena.
 
Esteettömyys
Mökin käyttäjiä on muitakin kuin minä vaimoineni. Hänen toiseksi vanhempi siskonsa kulkee pyörätuolilla ja siksi esteetön pääsy on tarpeen. Mahdollisesti, jos joskus tulevaisuudessa mökkiä tullaan vuokraamaan ulkopuolisille, on esteettömyys monille tarpeellinen valinta. Aiemmin tein jo "kiertotien" tontille koska jyrkkiä takaportaita on hankala erityisesti vanhemman väen kulkea. Anoppi silti kulkee. Kaide, kuulemma, olisi hyvä olla. Sellainen tulee kunhan ehdin tekemään ja rahoittaja on asialle myötämielinen.

Etupihan laatoitus
Vanha patio oli perustettu hiekkapohjalle ja oli noin 6 neliömetriä kooltaan. Pintamateriaalina 50 x 50 cm betonilaattoja. Vesi oli syönyt hiekan ajan kanssa pois laattojen alta ja siksi laatoitus oli epätasainen. Laatat ehyitä. Niistä laatoista, pääosin, tein etupihalle metriä leveän laatoituksen sorapohjustuksella. Lisäksi on luonnonkiveä jatkeena. Tarkoitus on tehdä vielä kuistille menevä esteetön luiska mutta se ei tapahdu enää tänä vuonna. Toivoakseni.

Pation kivijalat ja kiviportaat rannan suunnalta katsoen.

Patio liki valmiina eli katettuna jo olemassa olleilla pihakalusteilla. Tyhjä etualue huutaa lisäkalustoa. Vaikka iso kaasugrilli?
 
Nimikilpailun tulos
Sen voitti nimikeksintö Rötväri. Tulee, ilmeisesti, maalin nimestä Rödfärg. Voittajanime esittäjälle onnea Kajaaniin! Palkinnoksi tarjoamme kaksi yötä aittamajoituksessa puolihoidolla.

Kalusteet perintöä
Kalusteisiin en ole ottanut kantaa. Vain korjannut jos ovat vaurioituneet kuten lahoamisen osalta. Pölkyista tehty pöytä ja penkit ovat ookoo mutta keinun väri hieman riitelee. Läheltä katsoen sinertävä. Se on kyllästettyä puuta ja varsin vanha. Sen ehkä voisi maalata soveliaalla värillä. Joko samalla punaisella kuin patio tai kenties valkoiseksi. Ehkä jopa kaksiväriseksi. Saisi maalinjämät käytettyä pois.

Pöydän yläpuolelle päivänvarjo
Hankintalistalle on laitettu 2 - 3 metriä halkaisijaltaan ja vähintään kaksi ja puoli metriä korkeudeltaan oleva päivänvarjo joka sateensuojaakin voi edustaa, säistä riippuen.

 Portailta pääsee Mökin terassille, vasemmalta suoraan patiolle.
 
Muutakin muurausta
Mökille syntyy erilaisia reittejä yleensä siksi että ihminen etsii reitin joka on suorin tai mukavin. Paransin hieman kyseistä seikkaa laittamalla laastia sopivan kiven alle sopivaan paikkaan. Laasti Nekalan Rauta-Otrasta.
 
Maalaus
Maali on Bilteman hyllystä 10 litran purkissa litrahinta noin 2,5€. Kyseessä on punamultamaali. Välineet samasta paikasta.
Maalaus kahteen kertaan. Ensimmäisellä kerralla laudat maalattiin päältä ja sivuilta irtotavarana ja katkottiin sopiviin mittoihin. Toinen maalaus vain yläpinnalle kun patio oli valmis. Yli kolmenkymmenen asteen lämpötilassa maali imeytyi hyvin kuiviin lautoihin ja kuivui käsittelykuivaksi noin tunnissa. Kuivuttuaan maalia ei irronnut edes märkiin jalkapohjiin. Pinta jäi karheaksi raakalautapinnaksi eikä ole liukas märkänäkään. Maalia jäi vielä pari litraa mahdollisiin korjaus- ja muutosmaalauksiin.
 
Ajankäyttö ja muut materiaalit
Kaksi päivää kaivuutöineen ja puutöineen. Lisäksi yksi aamupäivä kiviportaiden muuraukseen ja viimeistelyyn. Ruuveja kului eri tyyppisiä puuruuveja. Nekin Biltemasta. Nauloja en käyttänyt.
Materiaaleista oli jo yllä selvitystä mutta kieltämättä edullisia markettijuomia kului melkoisesti johtuen hautovasta ulkolämpötilasta. Myös grilliherkkuja oli tarjolla ranteiden vahvistamiseksi.

Aiempi puurakenteinen "kuivan maan laituri"
Joitakin vuosia aiemmin tein perinteisen maalla olevan mutta veden ylle ulottuvan auringonotto- ja onkimispaikan. Se on sittemmin saanut nimen Tyynelä. On nyt kuudetta vuotta käytössä ja kunnossa. Toki vaatii kevättulvan jälkeisten ylivuotisten kaislojen ja muun karikkeen pois haravointia sen alta. Maalipinta on hyvässä kunnossa.

Varaosia rakenteisiin
Aitan kuistin katon alla on pieni puuvarasto jossa on aiempien rakenteiden materiaaleja säästössä. Sitä varten jos jokin paikka ei olekaan enää kunnossa niin on varaosia tarjolla. Muutama pidempi "pattinki" näkyy räystään alitse ja niiden päällä on muuta puutavaraa. Palikat kuistilla ovat myös tarpeellisia.
 
Oikaistussa ja uudelleen katetussa Aitassa on uusi katto.

Tilaustyönä
Paikallinen rakennusmies kävi poistamassa osin lahonneen pärekaton ja korvasi sen aaltohuopakatolla. Kestää olosuhteita paljon pidempään kuin aikanaan silloisen tulevan appiukkoni ja minun yhdessä tekemämme pärekatto. Pärekatto kestää aukealla paikalla varsin hyvin mutta metsässä, kuten tämä rakennus on, se kerää sammalta, jäkälää ja kariketta jotka sateen kera mädättävät päreet. Aiemmin nuorimman veljeni kanssa oikaisimme tunkeilla Aitan kallistuman mutta muu vinous hoitui pois tuulivoimalla.
Aitta toimii kahden hengen vierashuoneena. Aitassa on myös stereolaitteet ja valaisimia mutta sähkö pitää vetää roikalla sähkökeskuksesta noin 15 metrin matkan.
 
Tyylikäs takka
Tilaustyönä on myös teetetty varaava takka Mökin olohuoneeseen. Perikunta on ollut varsin innostunut Mökin kunnostuksesta ja minulle se on tarjonnut ajankulua ja vähälle käytölle jääneen järjen vaivaamista. Onhan tämä erilaista kuin aikanaan avaruusalusten ja lentokoneiden kokoonpano.

Seuraavia hommia
Pation ohi vievä luonnonkivistä tehty portaikko Tyynelään pitää kunnostaa ja tehdä siihen kaide. Voi olla että teetetään tilaustyönä paikallisella sepällä teräksestä. Hän teki jo pari vuotta sitten uuteen takkaan tyylikkään takkasetin ja savupeltiin hienon nupin.
Myös takaportaisiin on tehtävä kaide mutta sen taidan tehdä puusta itse. Sointuu paremmin maisemaan eikä ole kylmä käden alla.

Huussi nykyaikaiseksi
Tarkoitus on hankkia jonkinlainen kompostoiva tai polttava järjestelmä. Huussille ei mene myöskään sähköjohtoa joten ehkä kompostoiva malli on tuleva ratkaisu.
Myös esteetön polku on sinne mahdollisesti tehtävä. Nykyinen kulkureitti on kapea, rinteen suuntainen mutta muuten soma.
Huussi on samaa rakennetta varaston ja liiterin kanssa. Jos käymälästä pitää tehdä esteetön niin rakennusta pitää jatkaa noin metrillä. Tarvitaan rakennusmateriaalia: kivijalkojen valuaineet, kattopeltiä sekä ruuveja. Lisäksi pitäisi olla toisesta reunasta ohuempaa limilautaa että näyttäisi samalta kuin muu rakenne. Myös ovi pitää levittää mutta siihen riittänee noin 0,3 metriä leveä pariovi toiseen laitaan jossa oma avauskahvansa. Sekä luiska rapun tilalle. Onnistuu kyllä jollain aikavälillä mutta pitää katsoa haluaako perikunta myös. Mökin omistajista yksi kulkee pyörätuolilla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti