Ilman merkittävää asiaa
Lähdin kuitenkin alkuiltapäivästä California 1400:lla ajelemaan ja siitä sitten Verstaalle ilman isompia aikeita. Pöydällä odotti California Adamantin katkojan varakärjet joiden liikkuvan puolen kärjen jousi ja sitä myöden myös laahain oli irronnut kiinnityksestään. Kyseessä ns. tarvikekärkipari jossa em. osat ovat niittaamalla olleet kiinni. Niittasin ja viilasin sen kuntoon. Voi olla tarpeen jos kyseinen, vasemman sylinterin kärkipari, sattuu vioittumaan. Laitan sen, aikanaan, California Adamantin varustepussukkaan kun lähden pitkälle taipaleelle. Jos mökkimatkaa voi pitkäksi kutsua. Eestaas tulee helposti 1000 km.
On helppoa asentaan oikean puoleisen sylinterin kärkipari ja ajoittaa se. Mutta jos vasemmalle jääkin paljon säädettävää on myös oikean puolen kärkiparissa vikaa. Sen asetushan säädetään vain virranjakajaa kääntämällä mutta vasemmalla puolella se ei onnistu jos perussäätövara ei riitä. Näin jälkeenpäin miettimällä olisi pitänyt viilata molempien kärkiparien kiinnitysreikiä. Lähtökohta oli siis virheellinen itsellä.
Väärä mitoitus
Näyttää alkuperäiselle, tuntuu alkuperäiselle vaan ei toimi aivan oikein. Sytytys jää myöhäiselle teit mitä teit. (Käytännössä, ruuvikiinnitykseensä nähden, kärjet, osat vasemmalla, jotka katkovat sytytysvirtaa, ovat liian kaukana jakajan epäkeskon pyörimissuuntaan nähden.) Siksi, korjauksen lisäksi, viilasin säätöreiät isommiksi että on riittävästi säätövaraa. (Alunpitäen pyöreät M4 reiät.) Valitettavasti sekään ei riitä. Piti myös, samanlaisen, toisen kärkiparin suhteen, muokata ja viilata myös virranjakajan alkuperäistä säätölevyä.
Kärjet rasiassa suojassa.
Triken rakentamisen tarkoitus
Hankinta oli, aikanaan, tarkoituksellinen. Rakenne oma, tekniikka oma ja ajogeometria oma. Tapahtui vakava työtapaturma ja menetin osittain oikean jalan toimintakyvyn. Erinäisissä prosesseissa sairaalassa ei siihen tullut merkittävää apua eikä, kohdekohtaisesti, myöskään kylpylöissä jotka kuukaudet vakuutus maksoi. Mutta mukavaahan siellä oli. Voittaa kotiolot mutta kaksi viikkoa kerrallaan on maksimi. Muuten turposi pallit. Sain kuitenkin monia ohjeita jotka auttoivat. Auttavat edelleenkin.
Menetelmät
Hankintaan kuului yksi liki loppuun käytetty Moto Guzzi California 3. Tein siitä kolmipyöräisen jolla arvelin jatkavani menestyksellisesti motoristin taivalta. Siihen pyörään satsaan edelleen, viimeksi koneremontin suhteen. Vaihteisto on hieman erilainen eri hyllystä: kuusikymmentäluvun loppupään viisivaihteinen loota koska pyörän mukana ollut oli jo nähnyt parhaat päivänsä. Välitykset sopivat kokonaisuuteen. Vaihteisto kun on suunniteltu noin kymmennen hevosvoimaa tehottomampaan koneeseen ja on raskas käyttää. Sen etu on kunnolla karkaistut hammaspyörät eikä myöhempien tuotantojen rattaiden pintakarkaisu. Kulkee iloisesti nyt kun on muutenkin kokonaisvälitys tiuhempi. Tosin huippunopeus jää noin 160 km/h tietämille. Mutta mikäs kiire eläkeläisellä. Varalle varaosiksi on hankittu vielä rupisempi entinen Libanonin poliisilaitoksen vastaava Guzzi. Suomeen rekisteröity ehjä paperillinen runko joutaisi autotallistani tarvitsevalle. Ohessa tulee joitakin osia.
Muuta näpräämistä
Velipoika poikkesi Ison Brevan kanssa. Osti käytettynä halvalla (Vasta 80.000 km ajettu, ulkonäkö kuin uudella.) kun siinä oli häiriöitä. Häiriövalo syttyi uudelleen tämän tästä. Korjattiin häiriöt pois. Otti aikaa kymmenisen minuuttia ja osia tarvittiin alle yhden euron edestä. Vaihdettiin pääsulakkeen jalan liittimet uusiin. Toki työkalut ja osaaminen hommaan ovat arvokkaita. Osaamisen toimen arvioiminen on sitten eri asia. Velipoika on sen verran jo oppinut että useimmat viat, joita merkkihuollotkaan eivät ratkaise, eivät ole kummoisiakaan. Edes tietokonettakaan ei tarvinnut kytkeä OBD-väylään tämän vian selvittämiseksi. Tyypillinen juttu miten tosi pikkuvikaisen pyörän saa ostaa halvalla johon huollot eivät halua osallistua. Kerrottakoon että ostin silloiselta maahantuojalta tuliterän "pikkuvikaisen" vaikka ei sitä ääneen kerrottu, 1400 Californian 16.000 eurolla. (Lähtöhinta pitkästi yli 20.000€.) Tästä blogista voi lukea kuinka kävi. Pääasiassa hyviä kilometrejä. Vikana oli jälkiasennettu nippuside väärässä paikassa. Toki asian keksiminen otti aikansa. Mutta mikään reissu ei jäänyt tekemättä.
Ihan muu juttu
Kaveri roudasi taannoin työpöydälleni paineilmaporakoneen. Alumiinirunko, laadukas kolmileukaistukka ja ulkonäkö käytetty. Purin laitteen. Tuhannen täynnä likaa, laakerit finaalissa ja turbiinin lamellit jumissa. Purku pieniksi palasiksi ja pesu. Lamellit osoittautuivat ehyiksi mutta varsin kuluneiksi. Valitettavasti. Alennusvaihde eli planeettapyörästö oli ookoo kunhan sen pesin. Kuten muunkin rakenteen. Bräkleeniä ensin ja uä-pesu lopuksi. Sen jälkeen osat näyttivät riittävän siisteiltä. Kaksi uutta kuulalaakeria tarvittiin. Muutaman euron menoerä. Pesty rakenne uusin laakerein nippuun voideltuna ja paineilmaletku kiinni. Heti pörähti. Valitettavasti, lamellien kuluneisuuden vuoksi, teho ei ole parhaimmillaan mutta alle kuuden millimetrin terää kone pyöritti perusrautaan reippaasti. Turbiini voi kuntoutua kun sitä käytetään.
Paineilmaporakone on kone missä muutkin. Yleensä ovat hyvin kestäviä ja varsin voimakkaita. Käytännössä niitä pitää huoltaa. Kuvassa näkyy letkuliittimen ja kahvan välissä säiliö. Siellä pitää olla asianmukaista öljyä tai paineilmajärjestelmässä öljysumua tuottava laite. Kolmas tapa on porakonetta käyttöön otettaessa aina laittaa liittimeen tippa, pari asianmukaista voiteluöljyä. Voiteluöljy sekä voitelee että pesee poran koneistoa. Tällainen pikkupora sisältää nelisiipisen roottoriturbiinin lisäksi kolme kuulalaakeria, nelihammaspyöräisen planeettavaihteiston ja venttiilin. Koneen laakerit olivat vioittuneet voitelun puutteen vuoksi. Laakerien hinta oli alle kympin.
Harvinaisempi juttu
Nuoruuden ystävä, vuosikymmeniä myöhemmin, otti yhteyttä. Oli käynyt harmillisesti siten että purjeveneensä köli oli murtunut poikki. Mainitsi että hiilikuitua. Mielenkiinnosta kävin vilkaisemassa. Uretaania ja lasikuitua oli. Helpottaa ja halventaa uuden tekemistä. Hiilikuitu vaatii epoksia ja alipainekovetuksen. Lasikuitu onnistuu ilman säkityksiä ja alipainepumppua mutta vaatii tarkkaa tekemistä, polyesterihartsia kovettimineen ja karhennuskankaan. Niitä kyllä löytyy varastostani. Ehkä tästä vielä pääsee tällä suvella purjehtimaankin. Nuoruudessani opettelin senkin taidon kun isohkon veden rannasta olen kotoisin. Siinä välissä merimerkit ovat vaihtaneet värejään. Niitä en tunne mutta en perämieheksi aiokaan. Ehkä takakannella nautin viilennettyä valkoviiniä ja aurinkoa. Elämä on täynnä yllätyksiä.
Miksi osaan, autonasentajan koulutuksella, kaikenlaista. Olen maatalon poika. Tuli touhutuksi monenlaista kivaa ja jännää. Myöhemmin työelämässäkin oppi aina jotain. Aloittelin merimoottorasentajana, sitten kuormurikuskina ja maatalouskoneasentajana, työnohjaajana ja metsäkoneasentajana. Kivintä oli Redigo alkeissuihkukoneen rakentaminen. Hornetejakin kokoonpanin pari vuotta. Avaruusaluksiakin tuli tehtyä. Ei niitä pieniä mitä nykyään tehdään vaan kunnon pönttöjä. XMM ja Rosetta olivat hommien nimet. European Space Agencyn sivuilta löytää teelmät. Näin jälkeenpäin arvelen että johtui maltista, vakaista käsistä ja laatuhakuisuudesta mutta ei erityisestä työtehokkuudesta. Melko paljon oli keikkahommia Euroopassa. Pääasiassa töitä tehtiin Kuorevedellä. Myöhemmin toimin eräässä puolustusvälineyrityksessä ballistiikkahommissa ennen eläkkeelle jäämistä.
Käykää koulunne että ainakin jokin opittu asia on se joka johtaa aikuisuuden menestykseen. Kapitalismissa pitää tienata, sosialismissa ollaan pääosin köyhiä mutta jotenkuten hengissa. Siinä mielessä voi tasa-arvoa juhlia. Olen tavannut henkilöitä jotka sanovat että mikään ei kiinnosta. Useimmiten baarissa. Alkoholismi voi olla harrastus mutta ei pidemmän päälle ammatti vaikka sossu rahaa tarjoaa. Toisaalta, osa sakista on näitä vaikka kuin sparraisi. Monet älykkäitä kun aiheeseensa pääsevät mutta antavat periksi. Harmi. Vanhana baaritiskihöylänä ja ihmisystävänä tämän tiedän.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti