Sivut

tiistai 25. lokakuuta 2022

Dacia Logan Van Tdi katsastus -22

 

Armas aika
Syksyllä, syystalvella olen talouden käyttöauton katsastuttanut joka kerta samassa paikassa eli Sääksjärven Autokatsastuksella. Ei ehkä halvin mutta lähellä. Asiallinen palvelu ja kahvikin kohtuullista. Samassa paikassa olen teettänyt myös joidenkin moottoripyörieni muutoskatsastukset. Osallistuva ja neuvova henkilöstö eikä kiireen tuntua.

XII kerta katsastuksessa
Ajoneuvo on ikääntynyt ja kolhiutunut mutta toimintakunnossa. Pientä ruosteen alkua etulokasuojien takareunassa. Tuulilasi on hajonnut kerran ja se vaihdettiin jokunen vuosi sitten läheisessä Naumasen Autohuollossa mutta sen jälkeen on tullut kiveniskemiä kolme kappaletta jotka on korjattu ihan nurkan takana Carglass-lasikorjaamossa. Vakuutuksen piikkiin. Katsastustoimi tapahtui vauhdikkaasti eikä tälläkään kertaa löytynyt mitään vikaa.

RVS-käsittely
Tein omatoimisesti jo muutama öljynvaihto sitten yllä mainitun metallin lisäaineen laiton Dacian moottoriöljyn joukkoon. Vaikutus oli selkeä: kierrosherkkyys nousi ja kiihtyvyys parani selvästi. Vaikutti edullisesti kulutukseen. Tulen tekemään uusinnan jossain 180.000 km kohdalla mikäli ajoneuvo on vielä silloin käytössäni. Moottoripyörissäni ei vaikutus ole ollut näin merkittävä kuin vaihteistojen yhteydessä. Suorahampainen, 6-pykäläinen, vaihteisto. California 1400, hiljeni merkittävästi. Pyörä on vielä tuore eli ajettu 50.000 kilometriä eli vasta alkumatkassaan. Näistä eri 1400-versioista ei ole vielä merkittävää vikalistausta sillä sellaisesta en ole kuullut tai lukenut. Muissa Guzzeissani on viisivaihteiset vinohampaiset. Ne eivät juurikaan melua joten vaikutusta äänen perusteella on vaikea tunnistaa. Aika näyttää. Mainittakoon että moottoripyörien vaihteistot ovat synkronoimattomia.

Jarrut tasan, päästömittaus otti aikaa
Jarrut, iskunvaimentimet ja ohjausnivelet sekä päästömittaus saavuttivat tavoitteensa eli kaikki toimi. Tosin päästömittaus ei oikein tahtonut tuottaa alussa tulosta. Johtunee kylmänäajosta kaupunkialueella koröttelyä eli pakoputkisto kerää nokea. Kunnon polkaisu hetkeksi täydelle kierrosluvulle niin vaaditut lukemat jäivät sallitulle tasolle eli päästöt ovat lailliset. Pitäisi ajaa enemmän matkaa ja saada silloin kone kuumaksi. Syylärin eteen laitan pahvilevyn kun menee pakkaselle. Jarruillakin olisi hyvä tehdä täysjarrutus suuresta nopeudesta silloin tällöin.

Vuosi seuraavaan
Katsastus on jälleen ensi vuonna näihin aikoihin. Sinne on vielä matkaa enkä ollenkaan epäile että Dacia ei läpäisisi tulevaakin katsastusta. Toki tarkistan, eli teen katsastukseen valmistavat toimenpiteet jossa kaikkien rakenteiden toimivuuden katson ennalta, vaihdan uudet öljyt, katson että kaikki valaisimet toimivat, pyyhkijänsulat kunnossa, pissapojassa jäätymätöntä pesuainetta, tankki täynnä polttoainetta koska tyhjällä tankilla ei takaiskarit kelpaa katsastuksessa kun perä on liian kevyt, renkaiden kunto pitää olla ookoo ja eturipustuksen puslat ja nivelet ovat kunnossa.

Mitä on tehty aiemmin
Tuulilasin vaihto ja kunnostukset oli tuolla aiemmin mainittu. Muita on ollut sisätilanlämmittimen piirilevyn komponenttivika. Korjausosa maksoi tasan 1€. Yhden vastuksen vaihto. Kaveri tinasi. Etujarrulevyt uusittu koska olivat jo liian ohuet ja jarrupalat myös tänä vuonna toimestani. Pikkujuttu. Osat maksoivat muutaman kympin. Jarrut ovat Brembo-merkkiset. Katsastuksessa 2014 todettiin välys oikeassa ohjausnivelessä. Hylkäystä ei tullut mutta piti käydä näyttämässä että on vaihdettu. Vaihdoin sen itse mutta varoiksi käytin ohjauskulmien tarkastuksessa Naumasen Autokorjaamolla. Siihen meni rahaa useampi kymppi vaikka ei tarvinnutkaan säätää jäljiltäni. Sain mielenrauhan. Muita niveliä ei ole tarvinnut vielä vaihtaa. Alustan tukivarsihommat ovat kevytrakenteisessa autossa melko helppoja.

Laatua romania/ranskalaisittain
Pitkäaikainen "pitoauto" taloudessamme. Tavarat ja rakennustarpeet kulkevat vaivatta mökille kuten myös kauppareissut ja vaikka muuttohommat. Kun Dacia hankittiin niin monet sanoivat että ei se kestä ja remonttia on remontin perään. Eipä juuri ole ollut ja mitä on ollut niin pääosin olen voinut tehdä pikku korjaukset itse sekä suurimman osan huolloista. Jakohihnan vaihdatin Naumasen korjaamolla 100.000 km kohdalla. Itse tein 140.000 öljynvaihtohuollon. Olen koulutukseltani autonasentaja vaikka en sitä duunia ole kovasti tehnytkään. Enemmän lentokoneita. Kumpaankaan remonttihommaan ei ole nykyään työvälineitä. Vain Guzzeihin on kohtalainen työkaluvalikoima. Vanhemmiten pitää hieman kaventaa professiota.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti