Sivut

maanantai 14. marraskuuta 2022

Dacia Logan Van Tdi Talvirenkaat alle Kolmastoista kerta

 

Uudet talvirenkaat hankittu jo viime vuonna
Ajoa ei silti tullut talven aikana kuin hieman yli 3000 kilometriä. Kertareissu Itä-Savossa ja omat tarveajot kaupoille, tuttaviin ja Verstaalleni. 

Vanhat talvikumit
Kestivät käytössäni lähes kymmenen vuotta joista kaksi viimeistä talvea nastattomina. Nypin vähät jäljellä olleet nastat pois ja jälleen renkaat olivat tieliikennekelpoiset jälleen.

Vanhat kesärenkaat
Kesäkumeilla tulee ajoa noin 10.000 km kesässä. Niitä siis kuluu huomattavasti enemmän kuin talvirenkaita. Toki kesärengaskausikin on pidempi: maaliskuusta lokakuun loppuun. Säätila ratkaisee kuten uudessa laissa on mainittu. Talvipyöristä kesärenkaisiin ja takaisin vaihto on helppo homma ja aikaa lasketaan minuuteissa. Jos on kesäkumit alla ja lunta maassa niin voi mennä julkisilla tai kävellen.

Vasemmalla entinen eturengas. Oikealla takarenkaassa on pintaa.

Kuvassa näkyy
Että eturengas on kulunut kokolailla kulutusmerkkeihinsä asti. Kelpasi sentään pari viikkoa sitten katsastuksessa. Takarenkaana ollut on oikealla ja siinä on vielä vähintään 2000 - 3000 kilometriä kulutuspintaa takarengaskäytössä. Laitan keväällä eteen samanmerkkiset uudet renkaat ja nämä saavat jatkaa takakumeina. Verstaallani on rengaskone ja tasapainotuskone. 

Talvirengastus
Vuonna 2021 lokakuussa tein kaupat nastarenkaista Naumasen Korjaamon kanssa. Alkuperäiset Nokialaiset olivat meluisat ja nastoja puuttui niin paljon että eivät olleet enää lailliset. Jo syksyllä -19 nypin niistä nastat pois, laitoin alle ja katsastutin ajoneuvon ja ajoin sen ja seuraavan talven "Nokian kitkoilla" suht sujuvasti. Nämä toisenmerkkiset ovat kuvion ulkonäön perusteella kuin kopiot Nokian vastaavista renkaista. Toistaiseksi ei ole ostos harmittanut. Nastoituskuvio on erilainen kuin nokialaisessa. Siinä voi olla hiljaisuuden syy.

Rengasmerkki on GT Radial.

Rengaskoko 185/65R15.

Toista talvea aktiivikäytössä. Hyvin pyörii eikä pidä isompaa melua.

Talvirenkaat ajolleen
Tuntuu aluksi hieman vetelältä kesäkumeihin verrattuna mutta aina siihen on tottunut. Painetta voisi vielä lisätä hieman. Nyt on 2,4 baaria sekä edessä että takana. Nastoista on 100% tallella ensimmäisen talven jälkeen. Nastojen kovapalan ulkonema on melko iso. Jos on liian iso rengaspaine niin nastat kuluvat hieman nopeammin.

Heti tarpeen
Tampereella vesikelit mutta keskiviikkoiltana 16 marraskuuta Ylöjärvellä oli maa valkoisena. Verstaalta lähtiessä piti harjata tuulilasilta lumet pois. Tuntui turvalliselta lähteä sieltä kotiinpäin. Matkalla kotiin sade muuttui vesisateeksi Pyhäjärveä ylittäessä.
 
Kerhoilta Ylöjärvellä torstaina 17.11.
Verstaspäivän jälkeen viideksi Kerholle kahvinjuontiin ja keskustelemaan. Kolme ja puoli tuntia kului vilkkaasti. Sieltä lähtiessä pikkutiet olivat jäässä. Osittain myös kolmosmoottoritie Pyhäjärven ylitykseen asti. 
 
Sillat ja notkot
Vaikka tie on normaalisti kuiva pikkupakkasella voivat sillat olla jäässä koska järvet eivät ole jäätyneet vielä ja vedestä nouseva höyry jäätyy sillankanteen. Samoin notkopaikoissa voi esiintyä mustaa jäätä vaikka muualla olisi kuiva ajokeli.
 
Nastojen kuluminen
Jos tiessä on ohut jääkerros niin rengas on siinä liukas mutta nastat ulottuvat jään läpi. Tällöin tapahtuu helposti luistoa ja kylmä asfaltti hioo nastojen kovapaloja ja nastan pito heikkenee. Lumikelissä tai paksumman jään päällä ajettaessa nasta tai kumi ei kovin kulu. Myös muiden "raiteissa" ajo kuluttaa nastoja. Pääasia on että kiihdytykset ovat rauhallisempia ja jarrujen käyttö ennakoivaa sekä ajonopeus maltillinen. Näin kestää rengas että nastat pidenpään. Useita kymmeniätuhansia kilometrejä. Välillä Tampere - Ylöjärvi 3-moottoritietä myöden ajan noin 80 km/h vauhtia. Perillepääsyn ero satasen vauhtiin on vain muutama minuutti. Säästyy rengasta ja polttoainetta. Eikä tarvitse ohitella rekkoja. Näin näyttävät toimivan monet muutkin.

Kun lumi tulee
Voi moottoritieajossa nostaa ajonopeutta varsinkin kun pakkasta on paljon. Luminen pinta ei ole silloin erityisen liukas ja voimakaskuvioisissa renkaissa on silloin pitoa hyvin. Nollan lähellä lumi ja jää ovat liukkaimmillaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti