Sivut

torstai 1. joulukuuta 2022

Kaasuvaijeri pykii

 

Kaksi juttua
Kahvarungossa oli toinenkin vika joka ilmeni kun avasin vaijerin korjausta varten kahvarungon. Kyse oli tappokytkimestä.

Homman suorittaminen
Ei todellakaan kannata hankkia halpahallien työkaluja. Vaijerin katkomiseen tai ruuvin vääntämiseen tarvittavat, kelvolliset työkalut, löytyvät merkkiliikkeistä tai ainakin muista luotettavista lähteistä. Kympin sivuleikkureilla voi helposti tehdä viidenkympin virheen.

Vaijerista muutama säie oli poikki nipan juuresta.
 
Vaijerin lyhentäminen
Tarvitaan työkaluksi hyvä ja terävä sivuleikkuri. Vaijeria lyhennetään mahdollisimman vähän eli siitä kohtaa mikä todetaan riittävän ehyeksi ja missä kohtaa säikeet ovat kiertyneet siististi toistensa lomaan. Katkaistua osaa käytetään mittana kuoren lyhentämiseen saman verran. Juuri siististi katkaistu vaijeri vedetään kuoren sisään hieman pidemmälle kuin on katkaisukohta. Silloin kuori on helppo katkaista siististi. Sivuleikkurit toimivat tässäkin toimessa. Kuoren päätyholkki siirretään katkaistuun kohtaan. Sitten nippa tinataan vaijerin päähän. Asennus on valmis.
 
Mitä mukana matkassa
Itselläni on vanhemmissa pyörissäni pikku korjaussarja matkassa sekä aiheeseen liittyvät työkalut. Pikkuvaivan vuoksi ei tarvitse tilata kuljetusta. Jos ei ole varavaijeria mukana niin vanhassa vaijerissa on yleensä hieman lyhentämisvaraa tai sen reitityksen voi tehdä suoremmaksi. Vanhemmissa pyörissä, ennen vuosituhannen vaihdetta, on monissa vielä vaijereita. Nykypyörissä ei ainuttakaan.
Ei ole isokaan juttu ostaa pyörän merkkikohtaiset vaijerit ja pitää mukana matkassa. Jos ei osaa itse niitä vaihtaa niin joku muu voi osata. Eivät juuri vie tilaa.

Voideltavat ja ei voideltavat vaijerit
Vanhoissa pyörissä on tyypillisesti vaijeri on suoraan terässpiraalin sisässä, uudemmissa on teflonputki joka on liukkaampi. Spiraalityyppiä voi voidella, teflontyyppistä ei pidä voidella. Jos vaijerissa tai sen spiraalissa on ruostetta eli sinne on päässyt vettä niin kannattaa vaihtaa lähiaikoina.

Vuosien kuluttua
Nykypyörissä ei vaijereita enää ole. Kaikki toimii sähköisesti tai nestepaineella. Mutta vanhoissa on paljonkin vaijereita. Kahta tyyppiä: ns. vetäviä vaijereita kuten em. on ja pyöriviä vaijereita joita tarvitaan pyörittämään nopeus-, matka- ja kierroslukumittareita. Jälkimmäisten lyhentäminen on melkoisesti haastavampaa. Helpompi on ostaa uusi.

Nippasarja on hyvä olemassa pikaista korjausta silmällä pitäen. Kuvassa useita versioita.

Kaupasta löytyy
Muunmuassa Storm Motor myy vastaavaa korjaussettiä. Välttäviä nippoja löytyy Biltemasta. Vaan ei ole kaikkia osia. Silläkin, ja mielikuvituksella, voi korjata yhtä ja tätä. Mutta hyvät sivuleikkurit tarvitaan. Ei vie paljon tilaa ja kertahankinta noin 15 - 30€. Pullasormet tilaavat hinauksen huoltoon. Kertakäyttöhanskat matkassa pelastavat lialta.

Jelpannut olen
Joskus muinoin Itä-Savosta palatessa oli levikkeellä motoristi kyykkimässä pyöränsä vieressä. Silloin ei ollut matkapuhelimia kuin harvoilla. Koska havaitsin kohteen ajoissa niin kurvasin vilkaisemaan ja kysymään että onko jokin ongelma. Oli kytkinvaijeri pettänyt yläpäästään. Nuori mies oli harmissaan sillä hän oli pyöränsä noutomatkalla ja Mikkeliin olisi vielä matkaa. Pyytönsä oli että jos veisin hänet lähimmälle huoltoasemalle niin hän soittaisi kaverin peräkärryn kanssa noutamaan. Sanoin että voisin sen tehdäkin mutta eikö vaijerin voisi korjata? Katsoi silmät pyöreänä ja kysyi että mitenkä. Kerroin että on varaosat mukana. Ihmetteli että miten muka 850GT Guzzin osat voi käydä Yamahaan? Sanoin että tuskin mutta mukana on "yleismallin" vaijerinkorjaussarja ja sivuleikkurit sekä muutama muu työkalu. Sitten vain puuhailemaan ja alle puolen tunnin puuhauksen jälkeen oli vaijeri korjattu, väliaikaisesti, toki. Fiksusti kysyi onko hän jotain velkaa. Sanoin että kiitos riittää mutta vakuutin hänelle että kun näkee motoristin pulassa niin hänkin voi jelpata tilanteessa. Kiitteli ja lähti jatkamaan matkaa. En ole sittemmin tavannut. Tämä ei ole ollut ainokainen kerta vaan monet avut olen antanut vaikka vastakkaistakin palautetta olen saanut. Ymmärrettävää jos on paha hetki silloin.

Omat tarpeet mukana
Ei vie paljon tilaa jos on pyörän vaijerisarja mukana eikä vaadi merkittävää osaamistakaan. Tai sitten Autoliiton sopimuspaperit kunnossa.
Itsellä vaijerisarja on teipattuna sivulaukun kannen sisäpintaan. 
Uudemmissa pyörissä saattaa olla muita kulutusosia kuten laturin tai voimasiirron hihna. Ne ovat tilaavieviä enkä ole niitä kenelläkään nähnyt varaosana. Mutta voi olla muita kohteita kuten varasulakkeet ja valaisinten polttimot. Joissain ulkomaissa jopa vaaditaan että on joitakin varaosia matkassa kuten ajovaloihin polttimot. Melko paljon näkee ketjuvetoisissa pyörissä että ketjut ovat jo ohittaneet parasta ennen -päivämäärän. Samoilla rattailla voi ajaa kolmetkin ketjut vaihtokuntoon kunhan ei päästä niitä venymään liikaa ennen vaihtotarvetta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti