Sivut

torstai 15. joulukuuta 2022

California T3 1000 Blower Tappokytkin ei tapa

 

Miksi tappokatkaisin ei toimi
Ei toimi siksi että yksi johdin oli irti tinauksestaan oikealla puolen. Siksi kokeilin ensin kaikki konstit mutta kahvarungon aukaistuani löytyi vika ja toinenkin sekä pari muuta. Se toinen oli että kaasuvaijeri ei ollut enää kunnossa. Pitänee tehdä uusi ja hieman pidempi vaijeri varalle mutta tällä kertaa korjasin vanhan. Siksi kahvakotelo piti avata. Selvisi samalla että kiinnitysruuvien muovin puolella olevat vastakierteet olivat entiset. 

Yksi kotelo, monta toimintoa
Sekä vaijerin että tappo- ja starttinapin mekanismit ovat samassa kotelossa. Vaijerit ja nipat ovat kulutustavaraa. Pyörässä on kahvakytkimet kahta tyyppiä: paininkytkimiä ja liukukytkimiä. Rakenne hieman hentoinen. Toimivat kun pitää puhtaana. Releistämällä kestävät pidempään kun niiden kautta kulkee vain herätevirta kulutusvirran sijaan.

Alapuoliskossa on keltainen käynnistysnappi. Punainen on ns. tappokytkin.

Tappokykin ei toiminut
Vika oli yksinkertainen: johdin oli poikki tinauksen vierestä. Korjasin johtimen tinaamalla siihen jatkoa kytkimen napaan asti. (Sininen kutistesukka.) Perusjuttuja vanhoissa pyörissä että johtimet kovettuvat ja tinaukset pettävät. Pyörällä sentään ikää yli neljäkymmentä vuotta. Osa johtosarjasta on uutta mutta tämä osa ei. Sen katkaisijan digitaalinen tulo on joko 0 tai 1. Ei käy/käy. Pyörän tärkein nappi virtalukon ohella. 
 
Kytkennät ovat fiksusti
Kytkentäkaavio on siten suunniteltu että kun tapponappi on asennossa 0 niin silti startti pyörittää moottoria mutta se ei käynnisty. Sivutukikin saa olla alhaalla ja käynnistymistä ei tapahdu mutta startti pyörittää. Paria hommaa helpottaa myös se että sytytystulpat ovat säädettäessä irti. Toki vaihde pitää olla vapaalla. Erinomainen kytkentä moottorin säätöjä tehdessä: sytytyksen ajoituksessa sekä venttiilien säädössä. 
 
Analogisen moottorin säätö
Ei tarvitse pyörittää ajoituksensäätöaukosta ruuvarilla kahta koko kierrosta venttiileiden säätöa ajatellen tai laturin kopan irroituksen jälkeen kampiakselin päätymutterista vaan starttinapista napsutellen. Muistanette mihin suuntaan moottori pyörii. Siihen suuntaan pyörittämällä tehdään myös säädöt. Virranjakajan osalta merkkikohdalla tulee oikean puoleisen sylinterin kärkien avautumiskohta. Virranjakaja lukitaan siihen asentoon. Sitten säädetään vasemman sylinterin kärkipari kohdalleen. Sillä on erillinen säätövara. Samalla kertaa voi voidella ohuesti pyörijän keskihuovan ja ehkä kärkilevyn alla olevan keskipakosäätimenkin. Joka vaatii hieman purkamista. Tyypillistä on että kohteen huoltamatta jättäminen aiheuttaa tehohäviötä.
Mainittakoon että paljon ajetussa pyörässä voi keskipakosäädin toimia väärin koska jouset ja niiden kiinnikkeet ovat kuluneet. Myös jouset voivat olla venähtäneitä Käytännössä sytytys menee liian aikaiselle kierroslukuun nähden. Ne vaivat ei digitaalipyörässä, kuten tässä yksilössä, vaivaa lain.

Muoviosat
Valitettavasti muovisista osista (Johtimet ja muut muoviseokset.) ovat pehmentimet haihtuneet. Tarkoittaa sitä että muoviosat ovat sikistyneet eli kutistuneet ja ovat usein muuttuneet kovin "rapeiksi". Kovettuminen riippuu muovilaadusta. Käsitellessä pitää olla varovainen. Mieluimmin uudet johtimet. Uusia, samanlaisia, kytkimiä ei juuri ole olemassa. Vaihtoehtona on ostaa uudemman malliset kytkimet tai tarvikkeet. Oikea puoli. Vasen puoli. Lisäksi tarvitaan vielä em. kytkimien oheen kaasukahva. Tulee hieman hintoihinsa eli sen eteen yritän pysyä alkuperäisyydessä. Lisäksi aikautensa alkuperäisten laitteiden harrastus, alan miesten keskuudessa, saa arvostusta.

Muille vanhojen pyörien ropaajille
Jos on alumiinisiä, silumiinisiä tai ehyitä muovisiakin kahvakytkimiä, merkistä riippumatta, niiden arvo kasvaa harvinaisuuden neliöön. Eli sieltä räystäsvuodosta katon alle.

Starttinappi, se keltainen
Jännä juttu että siinä on kaksi toimintoa joista toinen ei ole käytössä. (Kolme kytkentänapaa joista yksi, kuvassa vasen, ei ole käytössä.) Kuvasta näkyy että vasemmalle painallus ei vaikuta mitään mutta oikealle painallus keinukytkimestä käynnistää moottorin. Tähän pitää keksiä jokin mukava toiminto. Yksi johdin vain pitää lisätä. Mikähän se olisi? 
 
Sähkökytkinten ylläpito
Puhtaus päältä ja sisältä on hyväksi. Lisäksi voitelu aika-ajoin. Ei öljyä eikä rasvaa. Puhdistus paineilmalla ja pieni pruuttaus silikonia. Alumiinirunkoistenkin puhdistus pitää tehdä hellästi sillä niiden sisäosat ovat muovia ja puhtaus pitää ne kunnossa. Itselläni on varalla muutamia ohjaustangon kytkinkokonaisuuksia. Osan pyöristäni olen myynyt mutta niihin hankkimani varaosat ovat jääneet minulle hyllyjä täyttämään. Useimmille ei kelpaa edes ilmaiset varaosat. Syynä ettei ole tilaa säilytellä tai ajatus on että ei ole koskaan tarvettakaan. Itse tarvitsen T3, Cali3, joidenkin japsipyörien osia sekä, tietenkin, 1400 Californian kulutusosia. Siihen on jo iso laatikollinen osia joka riittänee loppuiäkseni kuten pyöräkin. Muiden mallien osia en enää tarvitse. 
 
Oikean puolen kahvakytkimen muoviosat
Irrallaan näyttivät yhdessä hyvältä mutta kun ne laittaa ohjaustangon ympärille niin ei enää näytäkään hääville. Muovi on sikistynyt eli ylä- ja alaosa ei kohtaa toisiaan vaan jää väliin rako. Tyypillistä vanhoille muoviosille. Päätin tehdä jotain. Kaksi tapaa: avartaa osien välistä aukkoa niin että puolikkaat yltävät toisiinsa tai sitten niin että lämmöllä muokkaan osat lähemmäs toisiaan ja käytän puristimia. Todennäköisesti pitää tehdä molemmat jutut. 
 
Muoviosien keskinäinen liitos
Ylä- ja alaosa on liitetty kahdella tavanomaisella peltiruuvilla. Arvatkaapa oliko muovissa kierteet enää kunnossa? Niin, eipä olleet eli kiristäminen ei auta. Päätin vaihtaa kolmemilliset ruuvit ruostumattomiin koneruuveihin, koko M4. Pitää olla uppokantaiset sillä ruuvit ovat upotuksissa. Jouduin sorvaamaan kuusiokoloruuvien kantoja alkuperäisen ruuvien kantojen halkaisijalle. Lisäksi alaosan reiät 4,2 mm:n halkaisijaan ja yläosaan M4 kierteet. Eli piti ryhtyä näpertelemään.
 
Osat irtaallaan ohjaustangosta istuvat hyvin toisiinsa.

Kuvassa monta ruuvia
Kuusiokolokantaiset ovat etummainen, josta kanta on kavennettu, on puolikkaiden kiinnitysruuvi. Toinen ei näy. Taaempi kuusikoloruuvi lukitsee kahvarungon ohjaustankoon. Sormiruuveista toinen on kahvajarru eli ruuvi jolla saa kahvan pysymään säädetyssä asennossa. Toinen samanlainen on kahvan tyhjän liikkeen säätöruuvi. Molempia hallitaan oikean käden peukalolla.

Puristimet puristavat ja lämmitys pehmensi muovin ja rako pieneni. Epäselväksi on jäänyt että mikä on nakertanut kotelon reunaa.

Takasivu vaatii lisätoimenpiteitä alaosaan että sen saa istumaan yläosan kanssa.

Lisätoimi veitsellä
Ohjaustangolle tein tilaa laajentamalla hieman kytkinkotelon vastaavaa kohtaa. Pieniä lastuja pois veitsellä ja hieman santapaperia. Kutistunut muovikotelo istui ohjaustangon ympärille hieman paremmin.

Kaasukahvan puoli on hyvässä asennossa ja puristimet pitävät lämmitetyt osat paikoillaan.

Kolmella puristimella homma hallintaan. Huomenissa näkee onko lämmityksestä ollut apua.

Uudelleen irti ja auki
Koska yllä kuvattu toimenpide kahvakytkinten runko-osan siistimiseksi ei ollut riittävä niin piti hieman tehdä uutta sovitusta sekä parantaa kahvan kiinnitystä ohjaustankoon.

Tämän paremmaksi en saanut. Saa kelvata.

Reiät ohjaustankoon
Alunperin on tarkoitettu että pidätinruuvit suoraan kiristettynä ohjaustangon kromipintaan pitäisi kahvakytkimet oikeassa asennossa. Ei oikein toimi se. Porasin ohjaustankoon reiät joihin pidätinruuvien kartiomaiset päät osuvat. Ei tarvitse kiristää kovaan ja kahvakytkinten asento on pysyvämpi.

Vasen kahvakytkinrunko
Samat oireet kuin oikealla. Kahvakytkin pyörii ohjaustangon ympäri vaikka ruuvit ovat kireällä. Erona oikean puolen kytkinrunkoon on että muovissa olevat kierteet ovat ehyet ja alkuperäiset ruuvit tallella.

 
Valonvaihtimen kytkin.
 
Valonvaihdin
Kytkimen rakenne oli hieman purkautunut ja siksi se ei toiminut koska kytkinnastat eivät koskettaneet toisiaan. Arvelin jo tekeväni ns. rautalankapatentin mutta osaa koossa pitävän metallipannan uudelleen taivuttelu ja paikalleen asennus korjasi asian. Kuvassa pannasta näkyy päätykoukut ja pätkä yläpintaa.

Kahvan sisäinen eriste. Oikeallakin on mutta hieman erinäköinen.

Vasen kytkinpaketti avattu. Vasemmalla näkyy vaurioitunut valonvaihdin.

Paketti kunnostettuna ja kiinnitettynä.

Vasen kytkinkotelo etualaviistosta kuvattuna.

Vasemman kahvakytkimen kiinnitys- ja lukitusruuvit.

Seuraavat toimenpiteet
Alkuperäiset tekstit ja muut merkinnät ovat kuluneet pois. Pitänee hankkia noin 0,5 mm:n kärjellä varustettu maalikynä jolla voisi piirrellä tekstit ja symbolit uudelleen näkyviksi.

Jatkoa seuraa...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti