Sivut

tiistai 4. huhtikuuta 2023

California 1400 GTS Sytytystulppien tarkastus ja kaksitahtiöljy

 

Kevätkäynnistystä ennakoiden
Viimeistään kuukauden päästä ajetaan. Tosin ajokauden aloitan California 1000 Adamantilla eli kolmipyöräiselläni. Rapakelit ja karhea asfaltti eivät kiinnosta ajella varsinaisella matkapyörälläni kun mihinkään pidemmälle en ole menossa. Kumit kuluvat. Takana on uusi kumi 205/16-55 kokoa. Etukumi oli jo viime kauden ja jatkaa. Metzeler Marathon merkkejään.

Venttiilikopat esiin
Siksi koska ennen ensimmäistä käynnistystä, pitkän seisonnan, ennen ja jälkeen, laitan pienet liraukset kaksitahtiöljyä männän päälle. Se leviää männänrengasuriin ja ensikäynnistys kauteen saa liukkaan alun. Eikä nykyaikainen kaksitahtiöljy karstoita saati juurikaan savuta.

Venttiilikopan koristekansi irrotettuna. Sisäsivu alhaalla jossa tulpanjohtojen läpivienti.

Varsinainen venttiilikoppa kun koristekansi on irrotettu. Tulpanhatut.

Tulpanhattujen ja johtimien puhdistus
Eivät olleet erityisen likaisia. Vuoden aikana ja kymppitonnin matkalla, ei pahasti ole kura lentänyt. Pientä pyyhintää kyllä piti tehdä. Yleensäkin puhtaus on hyväksi rakenteista riippumatta. Alumiini ja maalipinta kiiltää siinä missä kromi ja ruostumaton teräs. Käytössäni on moottoripyöriä joilla aloittelen ja lopettelen ajokauden. Ne voi kurastaa kevät- ja syysajeluissa. Tällä Isolla Calilla ajelen sydänkesän kuten parit kokoontumiset ja mökkireissut.

Koristekopan siivosin myös sisäpuolelta. Koppaa ei ole lakattu vaan kiilto on puhdasta alumiinipintaa. Tässä vielä pyyhkiämättä.

Tulpanhatut irrallaan, johtimet ja koristekopan läpivientikumi vielä siivoamatta.

Tulpanhattujen irrotus
Tässä pitää olla tarkkana. Jos tulpanhattu vaurioituu tai johdin siitä irtoaa niin on korjaamaton paikka ja tulee hintoihinsa. Hatut ovat tiukassa. Itse olen saanut etusormen ja peukalon puristuksella hatut ylös: ensin hieman pyörittelyä edestakaisin ja sitten määrätietoinen veto mutta tulpanjohto ei saa kiristyä sillä jos se irtoaa tulpanhatusta niin ei hyvä. Netistä luin että paksuhko nyöri kierretään tulpanhatun lierin alle, solmitaan ja sitten vain nostetaan. Saattaa toimia vaan en ole kokeillut kuin näppivoimillakin onnistuu. 
 
Pitkä magneettihylsy
Se on välttämättömyys kun tulppia irrotetaan ja asennetaan. Tulpat ovat pitkäkierteiset ja pienikokoiset.
Tulpanjohtimet pyyhitään puhtaiksi. Läpivientikumi tarkistetaan ja pyyhitään puhtaaksi kuten tulpanhatut ja venttiilikoppakin. Ei tule sateella sytytysvirran läpilyöntejä. Läpilyönnillä on ikävä tapa, kun se kerran on käynyt, että vuotoa ei saa kuntoon vaan vaatii uudet kaapelit ja puhtaat pinnat.

Tulpan kiristys
Ohjekirjassa tai tulpan pakkauksessa on maininta tulpan kireydestä. Tarvitaan tulppahylsyn lisäksi momenttiavain. Sillä tulee, sopivasti voideltu, tulppa oikeaan kireyteen. Tulpat helposti ylikiristeään jos ei ole kokemusta tai momenttiavainta.

Mahdolliset rasvaiset kohdat
Bräkleeniä tai vastaavaa liuotinta niin rasva pakenee. Kuivalla, puhtaahkolla rätillä pyyhiskelin isommat ravat. Jos venttiilikopan tiivisteet vuotavat niin pitää vaihtaa uudet. Yhdessä kopassa on seitsemän kumitiivistettä. Itselle hankin niitä varastoon vastaisen varalle. Alkuperäisiä olen käyttänyt useamman kerran uudestaan vaikka ohjekirja kehoittaa vaihtamaan uudet aina. Ovat pitäneet.
 
Kun tulpat olivat irti
Tarkistin kärkivälykset ja puhtauden. Nykymoottoreissa tulppa on koko ajan puhdas mutta kuluu. Jos tulppa on karstainen on oletettava että männän tai imuventtiilin johtimen kautta öljyä kulkeutuu palotilaan. Nykybensiinissä on etanolia pieni osa. Muutaman bensatankillisen välein, hellesäillä, laitan muutaman litran etanolia bensiinin sekaan niin tehoa tulee lisää ja moottori puhdistuu sisäpuolelta.

Koristekoppa ja tulpanjohtimien läpivientikumi.

Koristekansi paikoilleen
Ensin läpivientien kumilevy koristekopan loven "huulille" ja siitä liu'uttamalla paikoilleen. Koristekopan ruuvit kiinni. Jos haluaa varmistua että ruuvit aukeavat toistekin niin hieman kuparipastaa kierteisiin. Soveltuu myös muihin kuumiin kohteisiin kuten tulppien kierteisiin. Pieni hippunen riittää.

Koristekoppa siistittynä paikoillaan. Hieman jouduin alumiinikiillokkeella pyyhkäisemään kiiltoa pintaan.
 
Kiilloke kiilloittaa
Mutta ei ilman käsi- tai konevoimia. Itselläni on kiillotuskone ns. rättilaikoilla. Koristekopat eivät ole vielä tarvinneet kiillotuskoneen palveluita. Näin pienet ja valmiiksi sileät alumiiniosat on äkkiä pesty ja kiillotettu alkuperäiseen kiiltoon sopivalla kiillokkeella. Rannevoimilla.

Alumiini syöpyy helposti
Kiillotus ja vaha pitää alumiinipinnan sileänä eikä lika siten tartu. Jos kuitenkin tarttuu, kuten vääjäämättä käy, pitää mattaharmaaksi värjäytyneet kohdat kiillottaa uudelleen. Pyörä säilyy siistinä ja vaihtoarvo pysyy.

Tarpeita: kaksitahtiöljy sylinterin öljyämiseen syksyin keväin, oikealla ruisku sitä varten, keskellä 5 mm:n kuusiokolo venttiilikoppien ruuveille ja tulppahylsy magneetilla sekä lopputuubi alumiinin kiilloketta.

Muuta
Moottori ja vaihteisto sekä perä myös ovat saaneet RVS-käsittelyn. Käyntiääni kaunistui, suorahampainen vaihteisto vinkuu hiljaisemmin ja perävaihde käy viileämpänä. Tehoa ei siis muutu lämmöksi enää niin paljon kuin normaalisti. Polttoainetta säästyy. Vaikutus tulee hiljalleen tuhansien kilometrien myötä. Ei läheskään heti. Jos ajokuntoa riittää niin sadantuhannen kilometrin kohdalla uusin käsittelyn. Myös keulaan arvelin ainetta lirauttaa.
 
Ajokautta odotellessa
Pitihän sitä koekäynnistys tehdä sillä uutta litium-akkua täytyi mielenkiinnosta testata. Käynnistys oli normaali. Pyörän "aivot" ovat sen verran hitaat että virran kytkemisen jälkeen pitää muutama sekunti odottaa ennen kuin painaa käynnistys/sammutusvipua. Hyvin käynnistyi ja vieno 2-tahtikäry tavoitti nenän. Oikein mukava kevään aloitus. Öljynpainevalo sammui ja muita valoja ei mittaristoon syttynyt eli suvi voi tulla koska vaan.
 
Ennen ekaa ajoa
Koska akku on ollut irti pyörän virtapiiristä niin pyörä on talven aikana unohtanut viime suvena laitetut asetukset. Asiaan pitää varata ainakin puoli tuntia niin saa asetukset sellaisiksi kuin on tarve tai halu. Tarkoittaa siis pyörän käyttöpersonointia että kaikki toimii niin kuin on tottunut.

Venttiilien säätö ja muu huolto
Moottoriin olen suorittanut RVS-käsittelyn. Käyntiääni hivenen hiljeni, kierrosherkkyys parani ja venttiilien säätöä ei ole tarvinnut tehdä kuin erittäin harvoin ja silloinkin lähinnä sadasosamillejä. Tarkistan välykset 20.000 km:n välein.
Muutoin käytän stetoskooppia jolla kuuntelen kunkin venttiilin välykset ulkoa päin. Hiljainen venttiili vaatii välitöntä säätöä. Kilinä kertoo liian isosta välyksestä. Uutuuden jälkeen ei säätöjä ole juuri tarvinnut muuttaa. Uutuutta lukuun ottamatta olen tehnyt kaikki huollot itse. Helppoja ja selkeitä toimia ja huolto/korjaamokirja on varsin selkeä. Interaktiivinen netissä.
 
14.04.-23 Ison Calin käyttöönoton aikaistumisen arvio
Kuljettajalla selkävaivoja. Tuli äkkiarvaamatta kesken ajelun California 1000 Adamantilla. Tiedä sitten oliko pyörän syytä vai jokin muu syy. Lääkitys päällä ja pari päivää lepoa. Torstaiksi pitää saada itsensä kuntoon koska silloin on itselle tärkeä päivä. Valitettavasti tulevan viikonvaihteen aikana säät muuttuvat epävakaammiksi. Tällä tietoa. Toisaalta, olisi hyvä saada oikein kunnon sateet että tiepöly kaikkoutuisi.

Muutenkin kiinnostaa
Nimenomaan akku- ja latausasia. Pystyykö 1400 Calin laturi tuottamaan riittävän jännitteen. Se selviää kunhan a) selkäsärky helpottaa, b) säätila on otollinen.

Natossa
Mikä on ajellessa tulevana suvena Natomaan tantereella. Mökkikin on lähellä itärajaa. Kun asia on kunnossa ja naapurista ei tiedä niin näin on hyvä. Sanoo ex-ylikersantti. Reservi- ja nostoväki-ikä on jo takana. Seuraan katseella.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti