Sivut

sunnuntai 2. huhtikuuta 2023

Corona MC Ajokauden Avaus

 

Menneenä yönä Tampereella
Corona mc, oletettavasti yksi maamme vanhimmista jatkuvasti toiminnassa ollut mc-kerho ellei vanhin toimiva, järjesti, ainakin itselle, ajokauden avajaiset ensimmäinen - toinen huhtikuuta. Vieraina lukemattomien mc-kerhojen jäseniä ja muita omasta mielenkiinnostaan paikalle päätyneitä. Käytännön syistä kuvia ei ole kuin bändeistä. Henkilökuvauksesta mc-maailmassa olen kieltäytynyt jo kauan sitten. Ei tule sanomista. Toki omalla Kerhollani kuvaan suht vapaasti ja joskus jopa pyynnöstä, omaa väkeä ja vieraita luvalla tai luvatta mutta kuvat jäävät omaan ja Kerhon käyttöön. Kuvat eivät siis helposti leviä ympäriinsä eli ei tarvitse huolestua. Kerholla, siellä otettuja, kuvia voi pyytää nähtäväksi paikan päällä isolta näytöltä. Kokoontumisajot ovat erikseen sillä ne tapahtuvat useimmiten julkisilla paikoilla ja ovat julkisia tapahtumia.


Liki ensimmäinen paikalla
Tapani on olla ajoissa. Niin nytkin. Hyvä tapa orientoitua paikalle kun näkee hiljalleen kerhotilan täyttyvän tutuista ja vieraista. Taas tuli lisää tuttavia ja, ehkä, myös myöhempiä ystäviä, jos ikää piisaa. Hapetin verenkiertoa kävelelemällä koko matkan Coronalle eli reilut 3 km.

Bändeistä kuvia
Niistä oli lupa ottaa kuvia. Kaksi eri kokoonpanoa joilla oli yhteinen rumpali. Ekassa, nelihenkisessä bändissä oli sukupuolitasapaino. Erityisesti tästä bändistä ja heidän saundeista pidin. Alempana huonosti äänitetty ääninäyte.

Illan ensimmäinen bändi. Jäi hyvin tyylisuuntansa mieleeni.

Vasemmalla oleva rouva
Hänen jutullaan olin pitkän aikaa. Kertoi yhtyeestään ja muusta. Itse kerroin hänelle harrastuksestani moottoripyöriin ja musiikkiin. Olosuhteet eivät vain suosineet kun muillakin oli asiaa minulle. Sellaista se on, bileissä. Muutoin jutut olivat pitkälti läpänheittoa mutta asiaakin toisinaan. Lisäksi syntyi uusi tuttavuuskin.

 Em. bändi livenä. 

Vanhoja tuttuja
Aina seitsemänkymmentäluvulta asti. On riemukasta tavata vanhoja opiskelu- ja muita kavereita saman harrastuksen parissa. Oman Kerhoni edustus oli yllättävän laaja: pressa, varapresu ja jäseniä paikalla ainakin viisi muuta minun lisäkseni. Nykyisin olen ymmärtänyt olla vähemmän vaatimaton siitä että olin perustamassa LCR-mc:tä Ylöjärvelle kavereiden kanssa vaikka matkani sittemmin vei ulkomaille muunmuassa töihin ilmailu- ja avaruusalustekniikan parissa. Jäsenikäni ei siis ole omassa kerhossani läheskään pisin sillä välillä olin Vimpy ry:n (Vilppulan Moottoripyöräilijät) jäsen pitkään ja Italiassa Rokabanda mc:n jäsenenä Udinessa. Heidän kielensä on hauskan kuuloista friulanoa. Mitään en ymmärtänyt. Huonolla englannilla kommunikoitiin.

Kävellen liikkeellä
Asun korkealla mäessä keskikorkean (6 kerrosta) kerrostalon ylimmäisessä kerroksessa joten Tampereen Nekalaan, Vihiojan varrelle, on piiitkä alamäki. Paluumatkalla siis ei. Hyvää liikuntaa vanhoille luille. Reilu kuusi kilometriä mennen tullen. Tosin hikoilematta mutta en palellutkaan. Pitkät kalsarit, vedolta ja viimalta suojaavat kamppeet. Pääasiassa mustaa nahkaa.

Kaupan kautta
Menomatkalla Coronalle poikkesin ostamassa olutta Koivistonkylän Prismasta. Kerholiivit päällä ja kangaskassissa jo kotoa mukaan otettuja juomia, joihin lisäystä hankin, ei katsottu hyvällä kassan jälkeen sillä paikalla ollut vartija kiinnitti huomiota kassini sisältöön. Selityksellä ja kassatyöntekijän todistuksella olin ostanut ne oluet jotka kassistani löytyivät sillä siellä jo olleet muut oluet eivät olleet heidän kauppansa olutvalikoimissa. Hyvä kun ovat tarkkana vaikka silti isoista marketeista nusaistaan päivittäin tavaraa isoillakin summilla. Epäilen kerholiivillä olleen vaikutusta vartijan toimintaan.

Kun muistaisi, enää, bändien nimet... Ehkä selviää perästä päin kuten tässä kuvassa.

Kun viimeinen bändi lopetti
Molemmat yhtyeet vetivät kaksi riittävän pitkää settiä. Musiikkityylit eivät jääneet epäselviksi. Viihdyttävää. Hyviä kontakteja nämät jos haluaa omallekin Kerholle esittävää ja hyvää soittoa.

Kenkää kengän eteen
Siis kävelemään kotiinpäin. Matkalla kaksi juottamusliikettä. Ajattelin poikkeavani yhdellä mutta mieli muuttui matkalla. Lisäksi ajankohta oli huono koska vain asuntoa lähellä oleva baari olisi ollut auki aamuyöhön. Jä sitten käymättä. Ehkä sosiaalisuus oli käytetty loppuun jo Corona-Clubilla.

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti