Sivut

perjantai 12. toukokuuta 2023

California 1400 GTS Pesu, vahaus ja valolaitteiden toiminnan syynäys

 

Viat, liat ja kulumat
Pestessä tulee eteen kaikenlaista. Tulee katseltua lähemmin onko kaikki paikat kunnossa. Jarrupalojen ja -levyjen vahvuus, valojen, kromien, maalipintojen, renkaiden ja kaikkien vipstaakien toiminnot. Paljon muitakin kohteita kuten johtimien, letkujen ja pleksin kunto. Siinä se iltapäivä menikin rattoisasti. Pesuhommat Kerholla mutta muut jutut asuinpaikan autotallissa tai sen edustalla.

Valolaitteiden tarkastus
Ei pelkästään näkemisen vaan näkymisen vuoksi. Että muut liikenteen "pelurit" havaitsevat. Toki ajelen suht varovaisesti mutta silti pitää lakisääteisten laitteiden olla toiminnassa. Lisäksi on joitain lisävaloja. Suunnitellut olen takavalojen jakamista leveämmälle takalaukkujen ulkosivuille tai päälle. Pitäisi löytää sopivat vilkkuaihiot kuten vanhanajan autojen lokasuojien päällä olleet valot. Tai vain ledipalkit takakaatumarautaan.

Kaukovalo kunnossa. Muovinen "lasi" on jo hieman saanut kiveniskemiä. Vahalla voi asiaa hieman helpottaa. Joissain fiksausliikkeissä näitä voi hiotuttaa sileimmiksi.

Kaukovalo ja lisäkaukovalot. Ponumeetingin tarra.

Lähivalo. Parkkiledit sivuilla palavat aina.

Kaukovalo ja sumuvalot. Sumuvalot saa palamaan myös erikseen kuten huomiovalot ja myös lyhyiden valojen kera. Kytkentäni ei taida olla ihan laillinen...

Parkkivalot ovat ledit ajovalojen pullistumissa. Persoonallinen valaisin.

Sivuheijastin. Toisella puolella myös. Vanne odottaa paikkamaalausta ja vahausta.

Vilkku vasemmalle. Yllättäen hehkulamppu.

Vilkku oikealle.

Suunnittelijan kukkanen
Merkittävä rakenteellinen ero etu- ja takavilkkujen välillä. Jos kaikki vilkut olisivat ledeillä tarvittaisiin hieman enemmän komponenttejä. Sen sijaan, kun virtapiirissä on hehkulamppuja niin tavallinen, edullinen vilkkurele käy. Säästö se on pienikin säästö. Toinen etu on se jos hehkulamppu etuvilkuissa lopettaa hommansa niin sen suunnan merkkivalo mittaristossa ei enää toimi.

Pyörän muotoilullinen kikka: pystylinja keskellä pyörää. Vipukytkin sivukotelossa takasumuvalolle.

Kolme jarruvaloa: ylin on takalaukun mukana tullut lisävaruste. Samat valot toimivat himmeämpinä takavaloina paitsi lisäjarruvalo ei.

Takasumuvalo ledeillä. Syksyn sameisiin säihin. Osin omavalmiste lediasennuksineen. Varsin kirkas.
 
Oikea takavilkku.

Vasen takavilkku. Vilkut takana, kuten jarruvalotkin, ovat led-toimisia.

Kiveniskemä vuoden ekalla ajomatkalla. Hiekkakuormurin lavalta. Levy menee maalaukseen. Samalla toinenkin. Ehkä uusi väri? Samalla uudet reunalistat.

Lika tiukassa. Ei lähtenyt kynnellä raaputtamalla. Ehkä hyönteisen edesmenojälki viime suvelta. Odottaa toimenpiteitä. Kiillotusliinasta jäi nukkaa. Tuuli vie aikanaan.

Kromauksissa sävyero. Mistä johtunee? Lämpötilaero? Pakokäyrä on kaksikuorinen. Siitä taapäin on kromattu suojapelti.

Johtosarjassa sanomista. Kangasteippi pelastanee. Edellyttää pientä purkamista. Suojasukat kutistuvat vanhemmiten. Onkohän tämä sitä? Oikealla lisävalojen hallintakytkin.

Pitkin ajokautta syyniä
Olen aina ennen pidempien, tai lyhyempienkin ajeluiden ja reissujen lähtöjä, hyvissä ajoin, katsellut onko sanomista. Renkaat ja ilmanpaineet tietenkin katson mutta myös pienemmät asiat voivat olla tärkeitä kuten kaikki valot. Se voi olla ainoa asia josta autoilija havaitsee moottoripyöräilijän ajoissa.
Sama juttu reissun jälkeen. Pestessä on hyvä tiirailla onko jossain puutteita kuten jarrunesteiden määrä, jarrupalojen paksuus, vuodot, ym. Luen tietokoneavusteisesti myös keskusyksikön vikalogit. Ehkä teen myös joitakin säätöjä. Tietokonehommissa olen laiskistunut. Myöskään pyöräni eivät ole tuottaneet siinä suhteessa ongelmia että olisi tarvinnut vikalogin luentaa.
 
Seuraava huolto
On 60.000 km tarkastus. Vaihdan laturin hihnan ja tietenkin moottoriöljyn suodattimineen sekä uudet liemet vaihteistoon ja perään. Samalla RVS-käsittelyn uusinnan vaihteistoon nyt ennen öljynvaihtoa kunhan säät ovat lämpimät. 
 
Pikkunäpertelyt ja takastukset perusteellisesti
Talven aikana on aikaa tehdä näitä öljyjuttuja Kerholla. Jos ei tule tänä kesänä uusi 10.000 km täyteen kuten edellisinä kesinä niin huoltokin siirtyy. Harmillisesti ehkä juuri kesäkaudelle. Mutta tehtävä se on jos haluaa ajaa huolettomasti. Toisaalta ei ole haitaksi vaihtaa öljyjä vaikka useamminkin kun talvella on siihen aikaa. Olen hyvin tyytyväinen pyörääni. Ei ole vaihtofiilistä eikä Guzzilla ole mitään vastaavaa, ainakaan vielä, tarjolla. Nykyisin henkiseen mielialaani sopii tehokas Raskas Tourer. Toki 1400 California on niistä keveimmästä päästä. Vaan onhan mulla muitakin pyöriä...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti