Sivut

torstai 25. toukokuuta 2023

Woodlander tiipii-teltan koekokoonpano

 

Yleishavainto: helppo koota
Kokoonpano käy yksinkin ihan hyvin. Poiketen ohjeesta seuraavasti:  

a) Levitetään teltta maapohjalle, mielellään tasaiselle nurmikolle, niin leveälle kuin teltan pohja on. (Kalliolle pystytys on hankalampaa tai vie ainakin aikaa.)

b) Kiinnitetään maakiilat teltan kulmissa oleviin lyhyisiin lenkkeihin ja maaperän välille siten että kaikki maakiilojen välit ovat kireällä ja siten teltan pohjakangas myös. 

c) Kootaan teltan keskisalko kahdeksi eri pätkäksi. 

d) Möngitään keskisalkojen pätkien kanssa telttakankaan alle teltan oviaukosta. Nostetaan keskisalon toisella kappaleella telttakankaan keskeltä ylöspäin ja liitetään toinen pätkä salkoa edelliseen. Asetetaan salon alapää keskelle teltan pohjakangasta. Teltta pysyy jo näin toimien pystyssä. Mikäli ei ole kovin tuulista. 

e) Teltan ulkopuolella olevat nyörit asetaan säteettäisesti noin metrin - puolentoista päähän maahan painettuihin maakiiloihin. Kiristetään nyörit tasaisesti siten että teltasta ei tule toispuoleista. 

f) Seuraavaksi ylemmät nyörit. Ne voi kiinnittää samoihin maakiiloihin kuin alemmat nyörit tai viedä hieman kauemmas, minne nyörit riittävät, omiin maakiiloihinsa, erityisesti jos on tuulista säätä luvassa. 

g) Teltan hattu kiinnitetään tarroilla ylimmäiseksi. 

h) Viimeksi oikaistaan keskisalko ihan keskelle pohjakangasta mikäli tarvetta on. Teltta on käytettävissä tarkoituksiinsa.

 
Keskisalon alle laitoin pohjakangasta suojaavan tallan. Ei sisältynyt teltan varusteisiin vaikka se mainitaan ohjeessa.
 

Teltta pystyssä. Kuvan tuoleja mahtuu telttaan kolme kappaletta ja niille istujat. Näiden tuolien jalat eivät ole soveliaat telttakäyttöön.

Retkituolit
Taiteltavia retkituoleja mahtuu varmasti useita. Taiteltavia, selkänojallisia tuoleja, ainakin neljä. Riippuu koosta. Jakkaroita ja niille istujia ainakin se luvattu viisi aikuista. "Lattialle" mahtuu pyllyilemään enemmänkin kansaa.

Lattiamatto
Saatan harkita jotain kevyestä keinokuitumateriaalista leikattua kangasta joka levitetään joko teltan alle ennen pystytystä tai sitten sisälle pystytyksen aikana. Ehkäpä leikattu pala kevytpeitteestä riittäisi eikä painaisi juuri mitään.
 
Teltan "ovi" sisältä ulos katsottuna. Hyttysverkko on.

Teltan tuuletusaukko. Kaikissa aukoissa on hyttysverkko. Pohjakankaassa on noin 10cm tulvavara. Teltassa on kuusi sivua.

Teltta luontaisessa ympäristössään. Ensiyrittämällä tämän näköinen koottuna.

Huomio kiinnittyy kohtaan 5. Mistäpä metsässä henkilön äkkiä löytää teltasta huutelemalla.

Tilavaa
Erityisesti korkeussuunnassa lähellä keskisalkoa. Myös matalalla makuulla oleminen on tilaa säästävää. Totesin että makuutilaa on hyvinkin viidelle aikuiselle koska uloskäynnin kohta pitää pitää avoinna.

Nopeaa
Kokoonpanoa harjoittelematta ekalla kerralla otti varttitunnin. Toki se sisälsi ohjeiden lukemisen ja sisäistämisen. Hieman kauemmin, kuin lukeminen, meni nyörikerien purkamiseen. Maakiilat oli helppo painaa paikalliseen hiesumaahan. Tilaa teltta vaatii, minimissään, halkaisijaltaan noin kuusimetrisen ympyrän. Enemmän on parempi. Jos kokoonpanija on alle 175cm pitkä niin teltan hattu kannattaa laittaa ennen pystytystä tarrakiinnikeisiinsä.
 
Purkuohje puuttuu
Telttaa purettaessa naruja ei kannattane samalla lailla keriä vaan antaa olla sinällään ja sulloa suojapussiin. Purkamisesta ei ohje kerro mitään. Sen voin kertoa että kannattaa viikata ainakin jonkin verran ja katsoa malliksi minkä muotoinen ja kokoinen on teltan kuljetuspussi. Se on litteä ja ohut. Vetoketjussa ei ole lukitusta vaan se pyrkii avatumaan kun pitäisi saada se kiinni. Siihen voi avuksi hankkia paikalle henkilön alkuperäisen ohjeistuksen kohdasta viisi. Teltan purku ja pussitus kesti yhdeltä henkilöltä noin 10 minuuttia harjoittelematta etukäteen. Käytännössä varsin nopeasti.

Teltan hattu
Sen liepeessä kiertää jousimainen rakenne. Kun telttapaketin avaa se singahtaa sieltä ja on jo silloin melkein pyöreä. Malli Nuuskamuikkunen. Pakatessa se väännetään väkisin kahdeksikoksi ja sitten vielä kaksinkerroin. Pyrkii pongahtelemaan käyttömuotoonsa. Tarrakiinnitys huolettaa jos tulee oikein kova tuuli.

Käyttökokemukset puuttuvat vielä
Pystytetty teltta haisi hieman sisältä joltain kemikaalilta mutta haju sittemmin lieveni. Todennäköisesti kankaasta irronnutta hajua. Teltta oli koekokoonpanon ja purkamisen välillä pystyssä vain alle tunnin kun oli muita hommia kesken.
 
Lisävarustelua
Olen rakentamassa keskisalkoon pyöreää pöytää jonka voi lukita mille korkeudelle tahansa. Kun istutaan se voi toimia tarjoilupöytänä ja ylös nostettuna se ei ole tiellä. Hyvin ylös nostettuna se estää osittain ilman poispääsyn yläosan tuuletusverkon kautta tai rajoittaaa ilman kiertoa tarpeen mukaan. Siitä myöhem
min. Pöytä on maalausta vaille valmis. Teen sille myöhemmin pikakiinnikkeen.
 
Kevyemmät maakiilat
Veistelin koivupuusta uudet ja jämäkät maakiilat painavien metallikiilojen sijaan. Painoa tulee vähemmän ja ovat lyötävissä kovaankin maahan. Tein niitä yli tarpeen ja eri kohtiin eri mittaisia. Jonkinlainen vasara tai puunuija olisi avuksi.

Veistämäni maakiilat teltan pystytykseen. Eri mittaisia eri tarkoituksiin. Kevyet.
 
Teltta ja maakiilat kävivät napapiirillä
Juhannusalusviikonloppuna poikkesin pikipäin parin yön leirinnän napapiirillä. Teltta hoiti hommansa. Molemmat yöt sujuivat hyvin. Teltan kasailin yksin omaan pussiinsa vaikka olikin yön jäljiltä kostea. Arvelin että illalla kotona Tampereella laitan autotalliin kuivumaan. Näin tapahtui. Maanantaina taittelin sievästi että tuli litteä paketti. Tapahtuman nimi, lyhennettynä, on ACGR.

Mitä pitää varoa
Pystystys karkealle hiekka- tai sepelipinnalle vaatii jotain alle pehmusteeksi. Säästää pohjakangasta reikiintymiseltä. Siistille ja tasaiselle nurmikolle muovitettu kangaspohja sopinee sinällään. Mahdollisten sisätilakalusteiden jalkojen kunto kannattaa tarkistaa. Putkijalka tai hyvin kapea tai kulmikas osa, muovinenkin, saattaa puhkaista pohjakankaan melko helposti. Varsinkin jos maaperä on pehmeä.
 
Pidempi koitos
Reissu Norjaan jossa majoitukset osin hotelleissa ja leirintäalueilla. Noin viikko poissa kesämökiltä joka aika käytettiin autolla matkailemalla Vuoreaan ja takaisin. Ilman kiirettä. Säät vaihtelevia mutta mitään myrskyä ei ilmennyt. Kolme yötä katon alla, toiset kolme teltassa. Telttailu osoittautui huomattavasti edullisemmaksi. Ruoatkin laitettiin itse telttailupaikoilla. Teltta oli pystyssä Kemijärvellä, Inarissa ja Kuusamossa. Vain yhdessä paikassa oli lievästi sateista. Se ei haitannut laisinkaan. Sisällä oli kuivaa ja ilmanvaihto toimi. Kokemus kertoo että jos teltta on kostea sisältä on kosteaa ja kylmähköä viimeistään aamuyöstä. Nyt ei ollut. 

Varusteet
Lähinnä em. pyöreä pöytä keskisalossa osoittautui käteväksi. Erityisesti rouvan kannalta. Radion lisäksi siinä oli öiden yli henkilökohtaisia hyödykkeitä sekä muuta pikkutavaraa joiden ei toivottu katoavan muiden kamojen sekaan.
Teltan alle pysytysvaiheen alussa laitettu taiteltu pressu, siten että sen reunat jäivät teltan mittojen sisäpuolelle niukasti, oli hyvä sijoitus. Siksi että mahdollinen sade ei pressua myöden virtaisi teltan alle. Se ei kuitenkaan estänyt, jostain syystä, sitä että pari pikkureikää teltan pohjakankaaseen ilmestyi. Aion paikata ne. Toistaiseksi tyytyväisyys hinta-laatu-suhteen on korkealla. Erityisesti se että liikkuminen teltan ulko- ja sisäpuolella sujuu pystyasennossa. Retkituoleja voi käyttää teltan sisällä. Periaatteessa myös pukkisänkyjäkin voisi käyttää. Tosin, olen todennut, patjan maanpinnan tasossa olevan selälle miellyttävämpi kuin em. pukkivuode.


Hankintapaikka Motonet

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti