Sivut

keskiviikko 18. lokakuuta 2023

Dacia Logan Van vuosikatsastus, hylkäys ja hyväksyntä.

 

Mielenkiintoinen vaiva
Jarrut toimivat niin kuin pitää. Oikean puolen takapyörän rengas oli kulunut "nahoille" poiketen muiden renkaiden kulumisen suhteen merkittävästi. Tein havaintoja Verstaalla sen jälkeen kun katsastuksessa tuli hylkäys ja annettiin muutama tunti aikaa laittaa ajoneuvo kuntoon eli tuli punainen tarra tuulilasiin. Samaa kertoi se että rengas oli kulunut, kiistämättömästi, hylkäyskuntoon, koska sen akselointi on vastustanut pyörimistä. Jarrulla ei ollut tämän asian suhteen mitään tekemistä. Jarru on kunnossa. Ensimmäinen katsastushylkäys kolmeentoista käyttövuoteen.

Katsastajan mielipide
Kuulemma jarru laahaa ja siksi takajarrun jarrurumpu kuumenee ja se selittää myös renkaan nopean kulumisen. Toisaalta jarrutesti kertoi epäämättömästi että jarrut toimivat moitteettomasti. Tämän eron voi kiistää jo päättelemällä. Jos näin on niin jarru olisi kuumentunut hyvin kuumaksi. Testasin ajamalla reilut kolmekymmentä kilometriä moottoritietä rajoituksen mukaan eli 100 - 120 km/h nopeutta. Jarru kuumentui vain lievästi mutta laakerikeskiö kävi kuumana. Tosin ei vesi siinä kiehunut mutta haihtui nopeasti kun asiaa kokeilin. Selkeä laakerivaiva. Kiistämättä vaivaa oli ollut jo pitkään koska rengas oli kulunut alle sallitun rajan kun muut renkaat ovat vielä kelvolliset. Vika siis laakereissa.

Parasta asiassa
Se että vaivan ilmitulo tapahtui. Kun vaiva on korjattu niin on turvallista ajella. Jos asiaa ei olisi huomattu olisi renkaan kuluminen vain jatkunut ja laakerin lopullinen hajoaminen olisi keskeyttänyt matkan.

Verstaalle
Auto nostimelle ja takapyörä irti. Sitten akselimutteri auki. Jarrurumpu irtosi suhteellisen vaivattomasti. Erityistä kulumaa siinä ei esiintynyt. Ei urautumista tai reunavallia. Rumpujarrun "hihnat" eli jarrukengät, kuten muukin välitön ympäristö, oli niin kuin pitääkin ja kitkapintaa riittää vielä pitkäksi aikaa jarrukengissa. Muutenkin oli oikein siistiä.
Verstaallani on kaikki mahdolliset työkalut tämän vaivan tutkimiseksi ja selvittämiseksi. Selvitys oli helppo. Erittäin helppo: korroosio laakerissa. Takapyörän laakerit olivat saaneet reilun vuosikymmenen ja ulkona säilyttämisen aikana hyvän ruostepinnoitteen. Vaihdoin laakerit. Parinkympin osat. Uudet laakerit paikalleen ja sopivasti vaseliinia. (Kävin Käyttöautossa kysymässä laakereiden hintaa ja saatavuutta. Muutaman viikon odotusaika ja hinta 180€. Säästin valuuttaa ja kallista aikaa melkoisesti.)

Punaisen tarran syyt
Vai kaksi: kyseisen pyörän rengas on kulunut alle sallitun ja sama takapyörä pyörii tahmeasti ja kuumenee. Kuluminen, verrattuna kolmeen muuhun renkaaseen, on ollut ilmeisen pitkään. Jos olisi kysymys jarrun laahamisesta niin jarrukengät eli "hihnat" olisivat kuluneet kovasti. Tästä päättelin että jarrussa ei ole vikaa. Vika oli vain laakerissa. Uusintakatsastuksen hinta oli 10€.

Ilta-ajelu ja huomenen riento

Auton vein katsastusaseman pihaan ennen kuin punaisen tarran antama ajolupa päättyy puoliöin. Tavaratilassa kuskasin polkupyörän jolla ajelin parin baarin kautta kotiappäin. Vaikka olikin maanantai niin hyvin oli tuttaviani tiskin ääressä. Alan aktiviteetti auttaa. Huomenissa ajelen paikalle sähköbussilla joskus puolenpäivin, kävelen muutaman sata metriä katsastusasemalle auton avain taskussani katsomaan kuinka nyt käy. Ilmeisesti jarrutesti uusitaan ja totuus selviää. Jos ei niin taitaa tulla lisäremonttia vaan en vielä tiedä mistä syystä mutta arvailla voi. Yksi syy voi olla se että laakerivian vuoksi jarrukenkien automaattisäätö ei vielä ole säätynyt ihan kohdilleen. Se olisi vaatinut paljon jarrutuksia vaan mistäpä nyt mittaa ottaa. Laitoin nastoitetut talvirenkaat, vain talven vanhat, alle niin ei ole ainakaan kulutuspinnasta kyse. Tosin renkaat ovat ns. ylinastoitetut. Mutta, ehkä, katsuri ei siihen asiaan kajoa. Tänä talvena tulee, todennäköisesti, vain vähän ajoa. Pääosa siitä Verstaalleni ja takaisin noin 3 - 5 kertaa viikossa.

Tulevia toimenpiteitä

Vilkaisen kevään tultua millainen on vasemman takapyörän laakeroinnin kunto. Samalla selviää jarrujenkin kunto sekä puhdistus ja automaattisäädön toiminta. Automattisäätö toimii käsijarrua käytettäessä. Säätö on mekaaninen vivusto jarrurummun sisällä. Yksinkertaista ja toimivaa. Autoa tarvitaan mutta vähän ajoa: vasta himpun yli 150.000km. Merkittävimmät matkat ovat mökkireissut ja oma talvikauden ajosuoritus Verstaalle ja takaisin mistä kertyy edestakaista matkaa reilut 40km. Muu on satunnaisajoa kuten kauppareissuja isompiin marketteihin tai sukulaisiin.

Leima tuli
Eli auto jälkitarkastuksen jälkeen hyväksytty maantieliikenteeseen yhdeksi vuodeksi. Asiaan ei vaikuttanut pari kiveniskemää tuulilasissa. (Menossa jo toinen tuulilasi alkuperäisen hajottua kiveniskemästä.)

Katsastusasema
Sääksjärven Autokatsastus Lempäälän Höytämöllä. Kaikki katsastukset olen tehnyt siellä kuten moottoripyörieni muutoskatsastukset että kaikki muutokset ja lisävarusteet tulevat merkityiksi Traficomin tiedostoihin. Ilman jälkimmäistä toimenpidettä poliisi olisi ottanut pyöristäni kilvet pois väärin perustein. Tämä katsastusasema ei ole halvin asemista mutta ei kalleinkaan. Tässä yksi: California 1400 GTS katsastus poikkeavaan rengastyyppiin. Tämä valinta antaa renkaalle kestoa useamman vuoden ajot eli noin 30.000km sen sijaan että alkuperäisrengas lähtee vaihtoon jo 6000 - 7000km:n ajon jälkeen. Myös pitoa on enemmän.

Jälkimaininta
Ajoneuvo toimii odotetusti. Jarru toimii ja laakerointi toimii. Mitään valitettavaa ei ole ilmennyt. Käyttö lähes päivittäistä. Ajo pääasiassa moottoriteitä myöden, kuten on oletettavissa, koska asuinpaikka on lähellä Tampereen Itäistä ja Läntistä kehätietä sekä Kolmosmoottoritien varressa. Auto on kesät kadunvarsiparkissa ja talvella autotallissa. Huonoilla säillä ei juurikaan ajeta. Ei ole erityisen pakollisia asioita koska kauppakeskukset ja muut palvelut ovat osittain kävellen suoritettavia. Pisin ajomatka on hieman auki 500km suuntaansa Mökille ja siksi tämä auto juurikin on hankittu: pitkällä tavaratilalla varustettu pakettiauto.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti