Sivut

keskiviikko 3. tammikuuta 2024

Vanha dieselauto ja hirmupakkanen

 

Mielenkiintoinen yhtälö
Vuoden 2024 ensimmäisellä viikolla on kylmä. Toki tankissa on talvilaadun dieseliä. Se on vähimmäisvaatimus kovalla pakkasella ajamiseen. Toinen on että onko polttoainesuodatin vaihdettu ja milloin on. Omalla kohdalla sattui niin että unohdin vaihtaa sen hyvän sään aikana. Nytpä muistan heti, kun säät lämpenevät lähemmäs nollaa. Osanumero Motonetissä lienee tämä: 19-5928

Tarvitseeko ajaa pakkasella
Ei välttämättä. Rouva kulkee kuitenkin vain julkisilla ja itsellä on ajoa vain harrastuksiin eli Verstaalle tai Kerholle hieman yli parinkymmenen kilometrin päähän. Joskus kiertelen myös kirpputoreja löytöjen toivossa. Niitä on tullut tutkittua eli osa vaatetuksestani, kuten pari nahkatakkia, nahkaiset ajohousut, yksi polkupyöristäni ja merkittävä osa vinyylilevyistäni on niistä peräisin.

Lämmin talli
Se saattaa viedä harhaan sillä tallissa on noin 10 astetta lämmintä pakkasillakin. Auto siis käynnistyy kuin palmun alta mutta pidemmälle ajettaessa ilmavirta jäähdyttää tehokkaasti ja polttoaine saattaa saostua ja useimmiten juuri polttoainesuodattimeen. Pitkään pakkasessa seisonnan jälkeen myös tankkiin ja siirtoputkiin. Toki arktinen laatu ei sitä tee mutta tankissa lienee tavallista talvilaatua. Tänä aamuna ainakin yksi auto pihakadun varresta ei käynnistynyt. Diesel sekin.

Jäähtymisen esto
Tankissa olevan polttoaineen jäähtymistä ei estä mikään mutta jo se että moottori saavuttaisi kovalla pakkasella edes tyydyttävän käyntilämpötilan on tehtävä toimenpiteitä. Yksi helpoimmista ja tehokkaimmista on estää ajoviiman kulkeminen jäähdyttimen kennon läpi. Siihen olen laittanut joka talveksi pahvilevyn maskin taakse. Se ei estä kaikkea ilmavirtaa mutta heikentää sopivasti jäähdytystehoa. Asiaa voi seurata jäähdytysnesteen lämpömittarista. Muutenkin moottori tykkää käydä lämpimänä. Esimerkiksi voitelu toimii paremmin ja kulumista ei tapahdu niin paljoa kuin kylmän moottorin käydessä.


Pahvilaatikko muuttui maskiksi.

Talviajo moottoripyörällä
Sille ei ole muuta estettä tai hidastetta kun että moottori kuluu moninkertaisesti nopeammin kuin lämpimillä säillä. Voitelu ei toimi yhtä hyvin pakkasella. Varsinkin moottori jossa ei ole itsesäätyvää jäähdytystä on kovilla. Vesijäähdytteinen moottori ei anna jäähdytysveden kiertää jäähdyttämässä mutta ilmajäähdytteisessä
jäähdytys on todella ylitehokasta.

Tänään ei näy Aamulehteä
Epäilenpä että talvisää on haitannut jakelua. Sehän on ulkoistettu ja tumma kaveri jollain ihan pikkuisella ja vanhalla autolla sitä duunaa postiluukkuihin. Juuri nyt kuulen hissin nousevan. Olisiko lehti tulossa? Joka tapauksessa kovasti myöhässä. En ole vielä luopunut tavasta juoda aamukahvit ja lukea lehden alusta loppuun paitsi en urheilusivuja. Kello on jo kohta kymmenen aamupäivällä, aurinko noussut vaan ei kuulu ei näy lehdenkantajaa. Kaipa asia on niin että luen nettiversion päivän lehdestä. Ja vanhaa tietoahan se kannettu lehti on nykytilanteessa. Pitäköön tunkkinsa!

Seuraava aamu
Lehtipoika toi kaksi lehteä. Kahvia kului tuplamäärä kun oli, aikajärjestyksessä, kaksi lehteä luettavana.

Palttoo päälle ja baanalle
Nojatuolista on luovuttava joksikin aikaa että pääsen muutaman kilometrin lenkille sillä muutamaan päivään en ole saanut liikuntaa. Tekosyynä ulkolämpötila. Suuntaanpa naapuritaajaman pikku pubiin moikkaamaan tuttuja. Mutta vasta iltapäivän hämärissä. Matkaa ei tule kuin noin neljä kilometriä eestaas mutta se saa riittää näillä säillä päivän suoritukseksi. Kun ottaa muutaman oluen pois niin ei tarvitsekaan eikä saisikaan ajaa autoa. Siirrän Verstaalle menoa vielä muutaman päivän...

Kerrostalossa
Kulmahuoneisto ylimmässä kerroksessa reilut 70 neliötä. Lämpötila sisällä on laskenut kun ulkona on miinus 22 mutta sisällä plus 20. Ei juuri palella mutta pelkillä kalsareillakaan ei pärjää. Vällyjen alla ookoo.

Rouva leipoi ja kokkasi
Tiskit jäi. Hoitelin ne tässä ohessa puhtaiksi. Mukavaa kun aika kuluu hitaasti ja kaapissa on ruokaa. Taitaa mennä koko viikko näin. Kaipa tällainen ylellisyys tuoreelle työeläkeläiselle sallitaan.

Viikko sisässä
Ihmisasunnossa kuitenkin. Kaikenlaista viihdytystä ja ajankulunkia. Kirjallisuutta, lehtienlukua, nettiselaimen tarjoamaa viihdettä, tv-uutisia, jne. Kuluu se aika näinkin. Poislukien pari reissua kahden kilometrin päässä olevaan pubiin kun en nurkan takana olevasta olutlähteen paikasta niin perusta. Hinnatkin kovat. Nyt on perjantai eli saunailta tulollaan. Kaapissa pari vahvaa pilsneriä. Ehkä teeveestä tulee jotain mielenkiinnostavaa lähetystä. Kuuntelin luureilla Alex Harveyn vanhempaa tuotantoa. Yksi levy oli amerikkalaista etelän bluesin tyylistä. Ei ollut silloin vielä löytänyt omaa tyyliään. Tässä sen sijaan on asiallista rytkettä. Skottipoika omalla alallaan. Hallitsi myös country-tyyppisen ilmaisun.

Pilkkisäätä odottaessa
Ovat jäät ainakin vankkoja näiden pakkasten jälkeen. Pitänee kaivaa haalarit ja muut pilkkivälineet kuntoon. Kohta päivä alkaa pidetä sen verran että saa olla oikein eväitten kanssa jäällä. Kantopuut, tikut, lenkkimakkaraa, sinappia ja pieni konjakki. Siinä se eläkeläisen päivä sitten menee.

Verstaspaussi
Projektit seisovat vaan käyttöpyörät ovat työn alla tai ovat jo olleet huollossa. Ehkäpä Verstas- ja Kerhommat, tauon jälkeen, taas innostavat. Mutta ei niitäkään aina jaksa. California Adamantin takajarrusatuloiden ihmettelyä. Aiheesta joskus, kuvien kanssa, toisessa jutussa tuossa alla.

06.01.-24 iltasella
Sentään parin päivän sisään tulee sellaiset säät että ulkonakin viihtyy. Talvi on kuitenkin lusittava mutta kolmen kuukauden päästä alkaa jo mp-hommat olemaan valmiita. Sitä ennen jo, pitää tehdä monta asiaa: yksi on jo tehty ajokelpoiseksi, kaksi toistaiseksi tekemätöntä. Ei tosin mitään vaikeaa. Pientä kunnostusta ja tarkastelua. Projektit sitten erikseen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti