Sivut

tiistai 5. maaliskuuta 2024

Suven -24 ajelut ja tapahtumat omalta kannalta suunnitellen

 

Poissa kotoa
Aikaistahan tämä on vielä laatia reissuja mutta parempi suunnitella jo hyvissä ajoin ettei tarvitse selitellä yllättäviä äkkilähtöjä. On ikäänkuin yleisesti saatavilla olevaa tietoa. Pitänee selittää Rouvalle että katsoo blogistani jos ukkoa ei ole
saatavilla.

Oman Kerhon ajelut
Joskus huhti-toukokuussa on oma kerhoni, kymmeniä kertoja, eli LCR-mc järkännyt suositun porukka-ajelun lounaineen tai päivällisineen jonnekin yllätyskohteeseen ja sen jälkeen Kerholla saunailtaan juomineen sekä jotain purtavaa. Tarkoittaa että pyörä jää Kerholle talteen. Siitäpä sitten kuulaassa kevätillassa lähden nyssellä Tampereen keskustan pubien kautta iloisella mielellä viimeisellä kyydillä kotiin. Syksyllä sitten on kauden päättäjäisajelu. Silloinkin pyörä jää Kerholle. Usein koko talveksi. Tässä ajelu muutama vuosi sitten.

Rasitteena matka
Kerho on asuinpaikasta noin 20 km:n päässä. Jos pyöräni ovat siellä niin sinne pitää mennä joko julkisilla, autolla tai, kuten usein keväällä: polkupyörällä. Reitti kulkee silloin Tampereelta Pirkkalan kautta Rajasalmen sillalle, siitä Kalkkuun ja eteenpäin Ylöjärvelle Hopeatielle missä Kerho sijaitsee. Matka kuntoilumielessä ja Venus Special saa kuljettaa.

Omat ajelut
Lahteen mp-museolle pitänee ajella ihan tarkoituksella. En ole käynyt katsomassa edes uutta laajennusosaa. Muutoin tullee ajelluksi Tampereen ja Ylöjärven väliä melko taajaan eli asunnolta Kerholle ja Verstaalleni parin kilometrin lisäyksellä. Henkilökohtaista ajokauden avausajelua pitänee suunnitella myös. Se voi toteutua jonkin muunkin ajelun yhteydessä. Ajokausi alkaa California 1000 Adamantilla käytännön syistä. Sen kanssa ei tarvitse pelätä keväisen asfaltin irtosoraa renkaiden alla.

Siirtynyt haave
Vielä vaiheessa oleva vuoden -82 -mallinen, sittemmin tonnisella "kanttimoottorilla" varustettu mekaanisesti ahdettu California 1000 T3 Blower DII (Digital Injection & Induction) saattaisi valmistua kesäksi jos puhtia riittää. Sitä ennen on yksi toinen kunnostettava pyörä saatava kuntoon ja myyntiin. Riippuu miten kevät tästä etenee ja oma kunto suo. Sähköt ovat osin tekemättä ja testaamatta. T3:sen digitalisointi toi enemmän kuin tuplamäärän sähköjohtimia rakenteisiin. Sulakkeitakin on joka lähtöön.

Kevään ensimmäinen ajelu
Kerholta otan alle talven aikana huolletun California 1000 Adamant kolmipyörän. (Kuvassa vielä keskentekoisena.) Kuten jo monina vuosina ennenkin. Sitä ennen pitää käydä sairaalassa syynissä ja mahdollisesti hoidossa. Se voi rajoittaa kevätkauden toimintaa mutta jää nähtäväksi. Ovat aika näppäriä siellä Sydänpolilla. Toivoakseni. 

Toinenkin pyörän nouto
Se tapahtuu vähemmän hikisesti sillä ajan C. Adamantin Kerholle parkkiin josta otan alleni 50000km:n huollon saaneen California 1400 GTS:n. Touringcustomien aatelia. Huollon tein, luonnollisesti, itse. Piti tehdä jo keskitalvella kun ei tiedä missä kunnossa on keväällä kun pitää olla lasaretissä. Mutta varautunut olen jo pidemmän aikaa laihduttamalla yli 30 kg pois ja lisäämällä kevyttä liikuntaa jo silloin kun vaivojani ryhdyttiin seuraamaan ja suunnittelemaan toimenpiteitä. Pitääpä mainostaa pikkuveljillekin että voivat käydä syynissä saman vaivan mahdolliseksi havaitsemiseksi. Jos sitten eivät lue uutista tästä. Kaksi kolmesta pikkuveljestäni ovat myös motoristeja. Ja varsin hyvää matkaseuraakin ovat olleet. Nuorimmalla ei ole ollut kiinnostusta mp-puuhiin ja se on hyvä sillä hänen kanssaan voi puhua muustakin kuin tekniikasta.

Kokoontumisten aloitus Nummijärvellä
Toukokuun 24 - 26. Ollut rauhallinen ja iloinen tapahtuma hyvillä bändeillä säestettynä sekä suht lähellä Mansesta katsellen. Jonkin uuden reitin yritän keksiä mikäli säät sallivat hieman laajempaa kurvailua. Kun monet tiet olen jo kokenut. Jaa,a millähän pyörällä lähtisi? Annan sään ratkaista pyörävalinnan. Sataa: C- Adamant, kuva alla, Cali 1400 jos on varma pouta. Toivoakseni vanha kaveriporukka tulee myös paikalle. Viime keväänä ei ollut rantamökissä ruuhkaa. Parantakaa tapanne!

 

 Ajokauden avaus- ja lopettajaispyörä jossa on valmistamani erikoiskeula.

Pohjoiset Guzzit Jokijärvellä
Kesäkuun 14 - 16. Mukavan mittainen matka eli kolme istuntoa. Lähtiessä aamiainen ja tankkausten yhteydessä välipalaa niin matka etenee. Aamusella pitää lähteä ja iltasella olla perillä. Pyrin ajamaan kolme- ja nelinumeroisia teitä niin ei tarvitse liikkua raskaamman liikenteen kanssa samoilla väylillä. Tarkoitus olisi tavata pohjoisempia tuttavia ja naapurimaiden edustajia. Tässä lyhyt juttu edellisestä. Tähän matkaan otollisin pyörä lienee 1400 California. Aiemmin samoilla seuduilla. Jos hyvin käy niin pääsee reistaamaan kuinka pärjää vanhalla keskikouluruotsilla. Pyrkii sanat olemaan hakusassa eikä kielioppikaan taida olla edes entisensä.

Tässä lisää ja laajempaa tietoa Gruppo Moto Guzzi Finlandian menoista.

Mökillä kolmesti vuodessa
Keväällä toukokuussa viikko, kesemmällä 3 - 5 viikkoa ja syksyllä syys- lokakuussa
vajaa viikko.
Ehkä sinnekin pyörällä keskikesäksi. Vaimo voi ajaa edellä kuormakamelilla eli talouden pakettiautolla tarpeelliset välineet mukanaan. Voin sitten kurvailla omia reittejäni. Piharakennuksen remonttia on tiedossa. Kattopellit uusiksi ja huussiin modernisointia. Lattian vajaan tein jo aiemmin. Täällä ei tule isommin kieliongelmia sillä vanhastaan ymmärrän jossain määrin savoa. Hiljoo ja kovvoo.

Mökiltä rientoihin
Jos mökkiaikana sattuu itäisiä mp-kokoontumisia niin mikäs on lähtiessä joko öitsemään tai pikaisesti päiväkäyntinä. Jälkimmäinen tulee halvemmaksi. Riippuu hieman säistäkin. Sadepäivä Mökillä saunaa lämmittäessä ja lueskellessa hyviä kirjoja grillikyljysten ja hyvien juomien seurassa voittaa sateessa moottoripyörällä ajamisen. On jonkinlainen lähtökynnys siis olemassa.

Pyörän pesu Mökillä
Järvivesi on erinomaista moottoripyörän sekä auton pesuun: ei lisäaineita eikä kalkkia vaan pehmeää, lievästi hapanta vettä joka muuttuu hyväksi pesuaineeksi pesushamppoon lisäämisen jälkeen. Viimeksi huuhtelu järvivedellä. Ei jää mustaankaan pintaan kalkkijäämiä näkyviin tai muita värivirheitä. Autokin tulee pestyksi jossain välissä. Kerran vuoteen sentään. Kevyen kevytpesun autoon saatan tehdä jo Kerholla kunhan kevät etenee sen verran että ollaan reilusti plussalla ja rapakelit ohi. Jos on säitä ja aikaa niin auton vahaus voisi olla paikallaan vaikka Mökillä.

Remontointi Mökillä
Ilmeisesti kesäkuun lopun ja heinäkuun tietämissä. Loppumaton sarka. Sitä riittänee aina. Puutavaraa pitää käydä ostamassa kuten myös kiinnitystarpeita. Minä naulaan ja naputan. Kuvaannollisesti, äänellisesti ja käytännössä. Nykyään käytetään ruuveja ja akkuväännintä. Ei kuulu paljon ääntä. Naapurikaan ei häiriinny. Sirkkelin jätin jo syksyllä Mökille. Liiteri- varasto- ja huussiyhdistelmään katto. Rouva hoitaa muut fasiliteetit kuten kauppakäynnit, ruuanlaiton paitsi ei nuotio- tai grillikypsennystä, perussiivouksen ja organisoinnin. Itse noudatan määräyksiä. Sekä syvällistä rentoutumista näissä syysmaisemissa.

Bella Italia
Italialaisille ajoneuvoille. 20. heinäkuuta. Mustialan kartanolla. Yhden päivän tapahtuma. Kannattaa lähteä, varsinkin pitkämatkalaiset, hyvissä ajoin että jää aikaa perehtyä näyttelyyn ja osallistumaan kilpailuihin. Itselläni ei kummoinen matka. Tankillinen riittää eestaas. Tai ehkä ei, riippuu silloisesta ajoneuvosta.

Guzziralli -24
Elokuun alussa 2 - 4 päivinä Gasthaus-Camping Koskenniemessä. Benellit ja Guzzit ovat tervetulleita ja saa sinne tulla katsomaan muunkinmerkkisillä. Koskenniementie 66, 19600 Hartola. Guzziporukan muutkin kokoontumiset löytyvät tästä.

Yyteri
Elokuun 9 -11. Vuosikymmenet sitten viimeksi itse Yyteri Meetingissä. Toki Yyterissä muutoin on tullut poiketuksi. Silloisesta käynnistä mukavia muistoja. Lämmin ulkoallas ja tarjoilu toimi. Centaurolla olin liikkeellä. Paluumatkalla lähti ajokortti Länsi-Aureessa kohtuullisen ylinopeuden vuoksi loppuvuodeksi. Hiukan tuli maksettavaakin. Itse pyörään, sen mekaaniseen ahtimeen tai erikoisiin äänenvaimentimiin saati takalokasuojan olemattomuuteen sekä rekisterikilven sijaintiin vasemmalla takahaarukassa ei mp-poliisikaan puuttunut.

Siinähän sitä jo vähän alkua suvipuuhiksi.

Omat menot
Voi olla että tulee joitakin lisäyksiä, ehkä muutoksia myös. Kesä- heinäkuun vaihteessa varmaankin Mökillä Enonkoskella kokonainen kuukausi. Mutta voi sieltäkin reissuun tai päiväajelulle lähteä. Jos Rouva ajaa kuormakamelia lähden jollakin pyörälläni omia polkujani seuraamaan samaan osoitteeseen. Mökiltä ei ole pitkä matka Karjalaan tai muualle Savoon. Savonlinna ja Heinävesi ovat isompia lähitaajamia. Savonrannallakin voi poiketa. Varkaus ei paikkakuntana ole kovin kiinnostava. (Tosin on siellä suvisin ollut suht kiinnostavia taidenäyttelyitä.) Itään Kiteelle voisi nättinä päivänä ajella. Kerimäellä on mukava puistokahvila kirkon kupeella. Monella paikkakunnalla on motoristituttuja. Savonlinna on, tietenkin se pääkohde, jossa saa hyvää ruokaa vaikka Kalastajan Kojulla tai lihaisampaa Majakassa. Jos sattuu janottamaan niin sillankulmalta löytyy laajalla olut- ja viskivalikoimalla varustettu pub Sillansuu. Toki paljon muutakin tarjontaa on erityisesti Oopperajuhlien aikaan. Se on lyhyt aika jolloin moni palveluntarjoaja tekee merkittävän osan vuoden tuloista. Rantaa kulkien lähempänä linnaa on ulkoilmaravintoloita myös. Torin ympärillä on useita ruoka- tai juoma- ja majoituspaikkoja vaan pikku kävely linnan suuntaan rantaa myöden sallii taas poikkeamisen ravitsemuksen luo. Viime suvina on ollut myös ns. popup-ravintola Tallisaaressa. Tai ainakin olutkioski.

Rouvan menot
Jos Rouva menee itsekseen niin jää itselle harrastusaikaa. Toisinaan pitää olla seuraksi. Itse en niin oopperasta perusta joten odottelen siinä lähistöllä...

Tätä blogia on jo vilkaistu yli miljoona kertaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti