Sivut

perjantai 1. maaliskuuta 2024

Pumppu kuntoon

 


Laboratorio kutsuu perjantaina 16.2
Kaikenlaisia näytteitä pitää luovuttaa. Ei saa syödä mitään. Vettä voi juoda. Verta ja virtsaa tarvitaan näytteiksi ja muita kokeita tehdään. Onneksi heti aamusta. Sen jälkeen voi syödä aamiaista. Mustamakkara-annos punaisen maidon kera Kauppahallissa on todennäköinen. (Toteutui!) Pieni ostoskierroskin on suunnitelmissa jos kuntoa riittää. Sitten saattaa Vanha Monttu olla kohteena josta on suht helppo väijyä milloin viitosen tai viiskympin-nysse lähtee Peltsulle jos muistaa aikataulut. Bussin lähtöihin paras vahtipaikka on Osuusliikkeen ravintola torin laidassa. Bussit seisahtavat vain muutaman minuutin.

Nyt on 5 päivä maaliskuuta
Sairaala siis kutsui ja lähden tästä kulkemaan Sydänsairaalaan. Kertoivat että tunnin keikka jos ei ole erityisen hälyttävää. Haastattelevat ja vien mukanani kyselykaavakkeet arveltavaksi. Paikalla on oltava pikkaisen ennen kahta ehtoopäivällä. Sydänsairaalassa olen käynyt jo aiemminkin ja silloin laitettiin tämä prosessi käyntiin. Pahasti pelkään että voipi mennä kesä osittain pieleen jos joutuu hoitoihin. No, ei siinä voi hävitä kuin hoitopäivät sillä ne mahdollistavat, ehkä seuraavan kesän toimet vähemmän sairaana. Hyvänä puolena voi tästä reissusta sanoa että ei tarvitse pidättää eikä jättää syömättä kun testit on otettu jo. Ehkä testit ja näytteet kertovat missä mennään.

 Liikenne pelaa
Varsin helppo siirtymä: nysse kulkee muutaman sadan metrin päästä ja vaihdan Sorinaukiolla ratikkaan joka vie liki Sydänsairaalan sisäänkäyntiä. Helppo juttu ja lähden ajoissa. Otan jotain lukemistoa mukaani. Viimeksi, tosin, pääsin etuajassa vastaanotolle.

Kuudentena päivänä kolmatta
Eilen syynissä. Nopea toimitus. Vaiva on pysynyt ennallaan. Ei siis edennyt havaittavasti eli ei pahentunut. Puolen vuoden päästä uusi syyni. Kutsuvat paikalle. Hyvien uutisten ansiosta sallin itselleni baarikeikan eli käyn lounaan jälkeen Multisillan paikallisessa eli suoritan, lääkärin suositteleman pikku kävelyn, pari kilometriä sivu, rauhallisesti, kahdessa osassa. Nakkikeitto naamaan ja baanalle. Ehkä tilkka halpaa punaviiniä lähtiäisiksi henkiseksi tueksi.

Kesän asioista
Siis vasta syksyllä uuteen syyniin. Kesä mennee näillä pohjilla eli moottoripyöräily jatkunee ennallaan. Pyörä ovat huolletut jo joten vain odottavan aika on pitkä...


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti