Omat duunit ja muut jutut

Melko usein kysytään
Miksi ajan kolmipyöräisellä vaikka voisin ajaa kaksipyöräisellä? Kyseessä on selkärangan murtuminen liikenneonnettomuudessa ja liikuntakyvyn osittainen menetys. Siinä syy. Sairaslomaillessa, reilut kaksi vuotta, suunnittelin sisäkaarteeseen kallistelevan triken, valmistin sen vuotta myöhemmin ja pääsin mukaan liikenteeseen. Sittemin ole tervehtynyt lisää ja kykenen ajamaan kaksipyöräistäkin kohtuudella.

Polkupyöräily ja kävely

Maksimimatkat polkupyörällä ovat noin 20 kilometriä. Katson sellaisen määrän riittävän pari kertaa viikossa. Tätä kirjoittaessani on maassa lunta. Ei ajosäätä. Kauppareissut kävellen ja satunnaisia kävelymatkoja lähiluonnossa kuten läheisen kosken ihailua näin kevätkautena. Kävelyreittejä, lähimetsissä, riittää. Pubireissut useimmiten kävellen. Turvallisuussyistä. Lähipub on lähellä mutta muut 2 - 5 kilometrin päässä. Sopivia kävelymatkoja.

Trikeä ennen

Vaikka en tietänytkään, aloittaessani, lainsäädännöstämme kuin hiukan pintaa havaitsin aika pian että ei ne muutkaan ole kuin ihmisiä. Kun esittää asiansa hyvin valmistautuneena ja, erityisesti, vakaalla rintaäänellä, on homma helppoa. Kollegani ja Suomen Motoristit ry:n pitkäaikainen toimihenkilö teki tiettäväksi minullekin että ei mitään turhia jorista vaan asiaa. Sain hänen luentoaan seurata Eduskunnan Liikennevaliokunnan kuultavana. Vakuuttavaa. Sain ajaa hänet ja hänen autonsa Helsingistä Mäntsälään. Äijä oli ihan puhki. Hanski edesmeni hiljattain.

 

Hupsutuksia

Lainsäädäntö ei ollut tähän lainkaan valmis.

Ei sekään helppoa ollut: tässä vähän alkua. Onneksi, tätä kirjoittaessani ystäväni, vaikka pikku kuumeessa, sallii itselleen hyvät bileet tämän kirjoitushetkellä. Teemu S. Lindfors tulkitsi ammoin, ajoneuvotekniset tarpeeni oikein. Hän on, myös, varsin hyvä bluesmuusikko. Jollei yksi hyvistä niin parhaasta päästä. Eikä lauluäänikään ole hupsumpi.

Ystävistä on suuri ilo. Kuten hiljattain edesmennyt Hanski, Santtu, hyvin hengissä, joka edustaa minua Teemun ikääntymisjuhlissa ja kaikki muut MMAF:n ja Smoton veteraanit.

Sittemmin, kuntoutuksen, useita kylpyläkeikkoja vakuutusyhtiön piikkiin, laihdutuksen ja muun henkisen sekä fyysisen pinnistelyn tuloksena sain, pääosin, liikuntakykyni takaisin. Kivutkin ovat, osaksi, lieventyneet. Sairastelun aikana jouduin luopumaan poliittisesta urastani ja työpaikasta. Siksi oli aikaa puuhastella Verstaalla. Vakuutusyhtiö, muutaman kuukauden taistelun jälkeen, päätti maksaa korvauksia jäljellä olevan työajan osalta. Kalliiksi se tuli itsellenikin: julkisella puolella ei oikein tapahtunut niin piti yksityislääkäriltä hakea todistuksia. Rahaa meni laskuihin mutta sitten sitä alkoi tulla toisesta vakuutuksesta. Vaan ei tule enää kun olen eläkkeellä ikäni puolesta. Mutta kuoppaan asti on ylläpito jollain tasolla. Jos hyvin käy niin jää komia leski niinkuin Pohjanmaalla sanotaan.

Siitä työpaikasta

Monta hommaa kunniakasta oli mutta kaiketi huipukohta oli se kun tein avaruusaluksia Patrialla ja sen jälkeen, hetken aikaa ESA:lla. Sittemmin hirvikolari riisti normityönteon puolustusvälinetyön parissa ja parin vuoden kuntoutuksen jälkeen eläkkeelle. Pitäisikö lähteä politiikkaan?

Vakuutusyhtiön kuntoutus: kevyttä lenkkeilyä tai jumppaa joissa ei edes hiki tullut. Parasta olivat allastreenit. Se friskasi. Muuten oltiin kuin Ellun kanat. En siitä isommin kärsinyt jos en toipunutkaan. Kehitin itselleni treenin: hiton pitkät baarikierrokset. Ei niin että baarissa olisi oltuna kauaa vaan ne baarien väliset matkat. Kävellen tai polkupyörällä. Bussit on nössöille. Kilometritolkulla. Suosittelen jos ei ole muuta kimmoketta liikuntaan. Samalla tutustuu uusiin ihmisiin. Eikös se jo kiinnosta...

Kohta alkaa

Motoristeillä on kevätajeluita kuten omalla Kerhollanikin ja niillä muilla Kerhoilla joihin jäsenenä kuulun. (LCR-mc, MP69, GMGF, Rektum-mc ja pari muuta.) GMGF:n kautta kuulun Smoton jäsenistöön välillisesti sekä useassa muussa porukassa pyörin. Tampereen seudulla on useita vakavasti otettavia ja varsin vanhojakin mp- ja mc-yhdistyksiä. Aina on jossain jotain toimintaa...

Ajokaudenavajaisjuhlia oli jo jokunen ja on siellä, täällä ja joihinkin kutsusta.

 

Lunta pukkaa

Kerkisin jo ajokauden avaamaan muutaman sadan kilometrin riennoilla. Nyt sataa lunta, 21.4 aamuyöstä. Jatkunee, vielä päivän, pari vaan kyllä se siitä. On hienoa lähteä juuri huolletulla eikä edes ihan sataatuhatta kilometriä ajetulla pyörälläni baanalle kunhan on otollista. Ehkä pitää Vappuun asti kärsiä. Valkoviinikin loppui juuri. Pers.

Talviajo

Harrastin sitä useamman vuoden ja kävin useissa motoristiriennoissa. Vaikkei luulisi niin kyllä kaksipyöräisellä voi talvellakin olla sosiaalinen. Ehkä mieleenpainuvin niistä oli Talviralli Jokioisissa. Silloin tapasin ystäväni Kekun jonka kanssa puuhattiin politiikkaa ja muutakin moottoripyöräilyyn liittyvää. Välillä oli näkemyseroja rankastikin mutta ne lienevät jo sulaneet, jos muistetaankaan. Kekulle terkut jos tätä lukee tai joku muu vie perille jos on hollilla. Pomona ensin oli Kekku ja sitten minä. Kekku, kavereineen, jotka asiaa tuntevat tuntevat, perustivat Smoto ry:n. Merkittävin matkamoottoripyöräjärjestö maassamme nykyään. Muitakin järjestöjä on. Pitää valita se joka on itselle paras. 

Kekku teki todella hienon uran, unohtamatta muita asiallisia herroja Forssan seudulta ja Varsinaissuomen motoristeja järjestöjen johdoissa. Smoton hallituksessa olin, myöhemmin, pitkään ja pari vuotta puheenjohtajana. Kekulla on myös toinen ura moottoripyöräilyn järjestötoiminnan alalla.

Puheenjohtajuuteni

Pysyi yhdistys, Smoto, pystyssä ja perusasiat kunnossa. Aikanani palkattiin myös työntekijöitä yhdistykseen. Tarkoituksena tehdä yhdistystä tunnetuksi vaan etenkin, järjestöksi joka pystyy maamme lakeja muuttamaan. Jossain määrin sekin onnistui. Itse istuin muutamassakin, jopa, valtiollisessa organisaatiossa kuten Liikenneturvassa ja mitä niitä olikaan. Moottoriliiton kokouksissakin kävin. Oli aika vierasta se touhu minulle. Toisaalta, suhteet pysyivät kunnossa ja viina virtasi. Yllätyin että Brysselissäkin kaivattiin. Ensin kävin Kekun kanssa ja sitten useamman kerran itseni kera. Yhdistyksen laskuun. Mitäpä valittamista minulla. Kokoukset olivat mitä mielenkiintoisimpia kun siellä oli liki kaikkien Euroopan maiden moottoripyöräjärjestöjen edustajat. Vain ranskalaiset jäivät kokouksissa vieraiksi mutta kyllä he baarissa puhuivat kohtuullista englantia. Viini kielen kirvoittaa!

FIM

Lähinnä kilpamoottoripyörilyyn keskittyvä järjestö. Toki alan tuntevia matkamotoristeja heiluu heidän porukoissaan melkoisen paljon ja on Euroopan isoin mp-järjestö. Myös kansainväliset suhteet ovat heillä kunnossa. On vain se pieni ero: matkamotoristit ovat, jos en sanoisi: erakkoja mutta omillaan toimeen tulevia. Itse en ole kokenut näin vaan pitää pysyä lainsäädännän mukana ja valvoa etujamme. Siksi nämä järjestöt maassamme. Yhteistyötä tehtiin aikanani yhdistysten välisesti ja uskon että nytkin on kontaktit kunnossa hallitustasolla. Toki ystävyys motoristien kesken on korkealla tasolla leiristä riippumatta. Jos on ongelma niin katsotaan voiko jeesata.

MMAF

Siihenkin ryhdyin niihin aikoihin. Teki asiantuntijoiden voimalla lakimuutoksia ja edisti moottoripyörien rakentelun sallivia lakeja merkittävästi. Hallituksessa taisin olla pari vuotta. Kokolailla alusta asti vaikka alkupää jäikin hieman hataraksi minulle. Ystäväni Santtu saattaisi valistaa sitä aikakautta. Santtu on nyt, tätä kirjoittaessani, bileissä eikä vastaa puhelimeen. T. Linforsille on järjestetty ohjelmaa. Tapaan hänet, todennäköisesti, tulevan suven aikana eräässä toisessa riennossa. Ajelee pyörällä jossa etupyörä on parisen metriä kuljettajan etupuolella.

Pienessä porukassa

Siinähän se tulikin. Jos menen naapurinpojalta, jolla on moottoripyörä, kysymään jotain Moottoriliitosta, FIM:istä, Fema:sta Smotosta tai vaikka, Mp69:stä niin vastaus olisi: häh, että mitä? Kun organisaatio vanhenee ja silloiset teinipojat ovat nyt viis - kuuskymppisiä niin ei se alle nykyajan parikymppistä oikein tavoita. Tarvitaan jotain ajankohtaista ja raikasta. Uudet keksivät uutta tai ainakin samaa uutta.

Ne duunit

Aloitin teurastamossa. Sitten tuli intti ja aliupseerikoulu jossa olin ainoa ei-ylioppilas. Hyvin meni. Herra Ylikersantti olen hautaan asti. Sen jälkeen, olisikohan ollut viikonloppu välissä, olin töissä Valmetilla Linnavuoressa Meridieselosastolla. Asunto, yksiö, riitti hyvin. Kylmä vesi pesualtaassa ja sauna kolmensadan metrin päässä. Saunaan pääsi työmaalla joka päivä. Kuului työetuihin. Toki elintaso nousi mutta otin riskin ja lähdin litomaan. Seuraavaksi olin puolitoista vuotta kuormurikuskina ja oli kiva mimmikin hoteissa mutta kaikki oli, jotenkin, löysää. Ei ollut riskiä, ei jännitystä, ei oikein kunnollista tavoitetta.

Sen jälkeen

Pitkälti valtion hommissa. Lentokoneita, avaruusaluksia ja lennokkeja joita voi seurata Ukrainan sotajutuista. Viimeksi ballistiikkaa yhdessä hyshys-firmassa. Sota on iso bisnes. 

 

Nyt, eläkkeellä

Parasta. Voi dokailla, jos tulot sallivat tai lähteä ajamaan moottoripyörällä jos säät sallivat ja ravintolaankin voi lähteä jos Rouva sallii. Saattaa tulla samaa matkaakin, joskus. Mikäpä tässä. Pari hitsin hienoa ja käyttökelpoista moottoripyörää tallissa eikä ongelmaa ole kuin rahojen riittävyydestä. Toisaalta: melkein aina olen päässyt haluamaani tapahtumaan. Jos en pääse niin ne samat rahat menevät paikallisen baarianteron kassaan. Olen liki yltiösosiaalinen persoona ja hieman viinalle altis. Tarjoatko?

Kahden litran viinitonkka

Pois on se mennyt. Nukkumaan lähden. Klo. on 04.00 kohtsiltään. Bileet adieu.