Heti aluksi ilmoitus
Huomasin Gruppon ja erään toisen keskustelupalstan jutuista että lukijat ovat sitä mieltä että on olemassa vain yksi valmistamani trike eli kolmipyöräinen moottoripyörä. Guzzipohjalta olen tehnyt kaksi alusta loppuun asti valmiiksi ja niillä on Testmill-hyväksyntä ja katsastus takana eli ovat liikennekykyiset sekä eri omistajilla. Eroavat teknisesti kuitenkin toisistaan eräässä suhteessa.
Lisäksi olen osallistunut muutaman muun triken valmistamiseen ja liikenteeseen saattamiseksi. Kirjoitan tämän siksi että olen aiheen ohessa saanut moitteita siitä että valehtelen oman trikeni kyvyistä ja ominaisuuksista. Kahta aivan samanlaista trikeä en ole tehnyt vaikka maallikon silmään saattaisi siltä vaikuttaa. Kokonaisuutena omistan, enää, viisi moottoripyörää henkilökohtaisesti.
Toinen valmistamani ja edelleen omistamani trike on kuvassa.
Saatanpa tehdä tempauksen
Kävin ajovarusteitani läpi. Varsin isoja kokoja vanhoissa tekstiilipuvuissa sillä sairastuttuani olen laihtunut "parhaista päivistä" rapiat kolmekymmentä kiloa. Niiden pöksyjen ja takkien alle mahtuu vaikka useampi pässinpökkimä tikkuri.
Kun pakkanen saa
En aja ennen kuin on tasaisesti pakkassäätä. Loskakeleillä lienee ikävä liikkua muun liikenteen seassa. Sellainen 5 - 10 astetta miinuksella ja poutaa niin on suhteellisen helppo tyyräillä. Mitä kovempi pakkanen niin sitä parempi pito. (Olen ajanut useita talvia sekä työ- että muita matkoja säällä kuin säällä. Ei aina helppoa mutta haasteitahan olen kaivannut. Yksi reissu oli Turun hyvästä kaupungista lähtö vesikelistä. Sittemmin, Rautavaaralle matkalla, sää vaihteli.)
Ajoneuvo
Se on, tietenkin, California Adamant eli valmistamani kaarteissa kallisteleva trike. Siinä on kitkarenkaat alla takana ja edessä asianmukainen moottoripyörän rengas. Moottoripyörille kun ei ole erityisiä vaatimuksia millainen rengastus pitää olla alla. Kunhan on urasyvyyttä.
Lämpöongelma
Tai siis lämmön puute. Pakkasella on haittapuolensa. Öljyn lämpö ja samalla moottorin käyntilämpötila ei ole ilmajäähdytteiselle moottorille suunnitelluissa rajoissa. Käyntivälykset ovat suuremmat sillä metallit, erityisesti alumiini, kutistuu kylmyydessä. Myös metalli on hauraampaa kylmässä mutta, kokemukseni mukaan, se ei ole ollut varsinainen ongelma eikä haittoja ole ilmennyt siltä osin. Sen sijaan öljy kärsii sillä siihen sekoaa varsin runsaasti vettä talviajalla ja erityisesti silloin kun ollaan nollan tietämillä lämmön suhteen eikä voitelu siksi toimi suunnitellusti. Vesihöyry absorboituu öljyn sekaan ja sitä kertyy varsin runsaasti öljyyn eikä haihdu sieltä alhaisen käyntilämpötilan vuoksi. Siksi syntyy oljyn ja veden emulsiota joka saattaa aiheuttaa voiteluongelmia ja huohotusjärjestelmän tukkeumia. Näitä kaikkia olen kokenut. Jousitus toimii eri tavalla kylmässä sillä öljyn viskositeettilukema nousee korkeaksi kylmällä säällä. Aikanaan talvikäyttöpyöräni, uutena ostettuina, kestivät vain kahden talven ajot ja moottoriremontti oli edessä. Sininen savu pakoputkesta on siitä enne. Männät ja männänrenkaat piti vaihtaa ja venttiilit hioa.
Sata astetta
Öljyn lämpötila pitäisi olla, ainakin osasta matkaa, yli sata astetta että vesi haihtuisi öljystä mutta sitä ei tapahdu edes silloinkaan kun ilman lämpötila on lähellä nollaa eikä ainakaan alemman ulkolämpötilan aikana. Tässä suhteessa nestejäähdytteinen moottori ei kärsisi kovastikaan koska sen jäähdytysjärjestelmä pysyy automaattisesti suljettuna kylmänä aikana ja jäähdyttää vain silloin kun termostaattiohjaus sen sallii. Ilmajäähdytetty on parhaimmillaan kun ulkolämpötila on kahdenkymmenen asteen paremmalla puolella.
Ajettavuus
Todennäköisesti kitkarenkaat eivät pidä lumella kuin prosentteja siitä mitä ne pitävät asfaltilla eli ennakoida täytyy kurveissa ja kulmissa sekä muun liikenteen aktiivinen seuranta talven liukkaudessa. Kitkarenkaat jotka trikessä ovat, ovat tarkoitettu talviajoon eli kesällä autossa ne kuluisivat kovin nopeasti mutta kevyessä trikessä takarenkaina ovat ookoo. Näillä on menty kolme ajokautta eli noin 9000 kilometriä. Toinen pari on valmiina varastossa.
Kokemukset
Trikellä en ole talviajanut mutta kaksipyöräisillä paljonkin. Aloitin, puolivahingossa, 850 GT:llä. Olin Hämeenkyrössä kaverille, Rainer Mäkipäälle, laitamassa hänen 1972-mallista Guzzi 850 GT-Californiaa. Siinä oli kytkinongelmia. Kuntoon tuli. Oli iltapäivä pitkällä ja hämärä laskeutui kun lähdin silloiseen osoitteeseeni Kuorevedelle. Alkumatka sujui loskasäässä mutta Tampereen jälkeen viileni ja lunta kertyi vauhdilla tielle.
Orituvan liittymässä tapahtui
Pysähdyin kahville ja tankkaamaan. Tankatessani viereiselle mittarille ajoi maastoauto. Sen kuljettaja ryhtyi minulle irvailemaan ajokelistä ja siitä miten maasturilla pääsee vaikka minne. Sain tankkaukseni tehtyä hieman ennen kun hän. Tein lähtöä pöperölumessa hiljalleen kohti liittymää E65:lle kun kyseinen nelivetokuski veti reippaasti ohi kaartaen liittymässä jyrkäkösti. Autonsa lähti liukumaan sivuttain ja ajautui ojaan ja samalla kallioleikkaukseen. Ruttua tuli oikeaan kylkeen ja katon sivuun. Pysähdyin, laitoin pyörän sivutuelle ja menin katsomaan kävikö mitään.
Syyllinen löytyi välittömästi
Huutamisesta päätellen minä olinkin syyllinen kun olin ajanut väärin risteyksessä ja hän oli joutunut väistämään ja sen vuoksi autonsa oli ajautunut kallioleikkaukseen ja syy on vain minussa. Päätin lähteä jatkamaan matkaani koska ei mitään fataalia ollut sattunut ja pyöräni rekisterikilpikin oli sopivasti lumen peittämä. Jälkeenpäin en ole asiasta kuullut. Nyttemmin kyseinen liittymä on eri kohdassa ja tiekin on useampikaistainen ja kallioleikkaus on tiestä kauempana.
Loppumatka
Nuoskalumi muuttui hiljalleen pakkaslumeksi kun matka eteni. Hitaasti ajelin eli mopedilla olisi ohi päässyt mutta en, kaatumisen pelossa, raaskinut entisöimääni pyörää turmelemaan. Matkaa kesti aikansa. Ei juurikaan ollut muuta liikennettä. Pyörän sain vuokraamaani autotalliin puolilämpöiseen tilaan sulamaan ja kuivumaan. Se jäikin, sillä pyörällä, viimeiseksi reissuksi sille vuodelle. Jatkoin 650 Tutto Terranolla talviajoa sivuvaunun kera. Kiitoksia Simonmaan Patelle Velorexin lainasta. Kuoreveden Halliin Rombolle kiitokset TT:n laturin uudelleen kääminnästä. Ei jäänyt työmatkat tekemättä.
Työmatkat Lentokonetehtaalle
Vilppulasta Kuoreveden Halliin. Myöhemmin Mäntästä Kuoreveden Halliin. Sittemmin asuin Hallissa. Ja jälleen Mäntässä. Kesä- ja talviajoa. Paras talviajopyörä oli silloinen Neuvostoliittolainen (Ukrainalainen) kaksipuolikas yksisylinterinen kaksitahtinen MZ-kopio. Hyvä peli jossa oli Boschin sähköt ja Bingin kaasutin.
Majoituksessa tapahtui
Siitä myöhemmin mutta vuokraamassani Kuorevetisen kerrostalon (Myöhemmin purettu) alakerrassa, parhaimmillaan oli kaksikin autotallia vuokralla. Kummassakaan ei ollut autoja. Työmatka oli lyhyt: neljäsataa metriä Portille ja saman verran työmaalle silloisella pienellä teollisuusalueella. Silloin tehtiin potkuriturpiinilentokonetta nimeltä Redigo. Hyvä fiilis oli sitä tehdessä eli tykkäsin ja tili karttui. Morsiammen tekele, majoittui Helsingissä vaikka tapasimmekin Savonlinnassa. On, nykyään, yhtiökumppaninin vaimona. Myöhemmin siirryin valmistamaan, ensin Horneteja ja sitten avaruusaluksia kuten XXM ja yhden toisenkin, kahteen kertaan. (Kävin muunmuassa, kouluttamassa sveitsiläisiä asentajia tarkkuustyöhön. Vimpyn Tallilla vietin viikonloput Vilppulassa paikallisella Kerholla Umpimähkässä. Siellä oli minulla muutama projekti. Niistä, ehkä, myöhemmin. (Bemaria, Ducatia, Gagivaa ja Guzzeja, ym.) Samaan aikaan oli Nainen joka tykkäsi minusta. Ehkä tein himokkaalle Naiselle väärin sillä minulla oli himo sekä räplätä että ajaa korjaamieni harvinaisten pyörien päällä tutkimattomia matkoja. Tosin ei lahje kastunut siinä. Paitsi sateella.)
Sittemmin
Lento- ja avaruusaluksille sain sanoa hyvästi ja olihan ne jo nähty. Siirryin Tampereelle, keskustan kupeeseen asumaan. Työpaikka löytyi, parin kuukauden rokulin eli vilkkaan kesäloman jälkeen hyshys-firmasta eli taas puolustusvälineremmistä. Osa hommista oli sarjatyötä josta en paljon perusta niin ymmärsivät yskän ja sain tehdä pari vuotta mielenkiintoisia hommia. Sieltä jouduin pois sairastuttuani.
Uusi tapaaminen
Löytyi nykyinen vihitty vaimo. Hieman yllätyksekseni homobileista johon minut oli kutsuttu. Pari mimmiä olivat siellä sopankeittäjinä. Helketin kylmä viikonloppu mutta pakkasnestettä oli riittävästi. Lähtiessä ei dieselauto ei käynnistynyt. Neito pyysi minut asunnolleen pitämää pakkasta ja loppu onkin sittemmin selvillä. Häätkin pidettiin Itä-Savossa laajana yksityistilaisuutena jossa oli motoristituttuja ympäri maan ja muualtakin. Rolls Roycella ajeltiin koppalakkinen kuski ratissa. Suurkiitos siitä. Jäi taatusti mieleen.
Avioliitto
Kokolailla menestyksekästä. Itse liiton solmijasta, harras Kirkon hengenmies, on tullut, vähintäänkin etäiseksi ystäväksi. Kulkumies kun olen tottunut olemaan niin ikääntyneenä avioiduttua on ollut opettelemista. Mutta aisan yli en ole hyppinyt vaikka houkutusta, toisinaan, on nykyään harvemmin, on, ratunnaisesti, ollut kun pikkuisen pubissa poikkean ja vain bändiä kuuntelemassa niin saan seuraa. Vaan eihän se ole misujen tiedossa että olen otettu jo. Annan sen heille anteeksi. Se olisikin mielenkiintoinen sarka tutkia sillä tiedän, ja kaveritkin tietävät, musiikki- ja muun makuni ja monet tamperelaiset bänditkin tietävät. Moog Konttinen ja muutama muukin solisti nappaa. Mm Pate. Viimeksi, muutama päivä sitten, olin Vanhassa Montussa Yövartijat - bändin keikalla. Ei ole valittamista. Vaan olihan osa, kuten komppikitaran taitaja, vanha tuttu. Toki, hänellä, oli myös soolo-osuuksia. Pitää mainita ettei tule riitaa.
Tampere ja ympäristö sukuni suhteen
Rajat ovat "hiutuneet" sillä kansa tuntee, ainakin omasta katsantokannastani, että ollaan samaa sakkia. On vanhaa kansaa, tulokkaita monista maakunnista vaikka lännestä vähemmin. Hyvin on tulokkaatkin, ainakin parin sukupolven jälkeen, asettuneet ja puhuvat jo ymmärrettävää tamperetta, mansea. Helppo on täällä kulkea. Tai sitten olen poikeava sillä nenä on edelleen kokolailla keskellä päätä eikä kummoisia tuskia ole ilmennyt ennen aamua. Ylöjärvi, paikka johon olen kirjattu itäneeksi, on, historiallisesti, hieman omituinen. Äitee on pohjalainen Kun Virrat vielä siihen maakuntaan kuului. Nykyiset Kuljun ja Taivalpohjan kylät ovat olleet, aikanaan, eri pitäjää eli Teiskoa. Se johtui siitä että vesi- ja jäätiet yhdistivät alueita enemmän kuin metsät. Tässä Länsi-Teiskon yhteydessä se tarkoittaa sekä Näsin- että Koljonselän itärantaa. Myöhemmin, Länsi-Teisko liitettiin Kurun pitäjään mutta Taivalpohja ja Kulju liitettiin Ylöjärven kappeliseurakuntaan. Teisko, itäpuolella järveä, jäi Teiskoksi. Silloin oli myös muita pikkupitäjiä kuten Aitolahti ao. alueella. Sukuhauta on edelleen Teiskon kirkkomaassa. Sinne lie matka. Aikanaan. Vaan pirujako siitä jos muuta tekevät.
Asuminen Tampereella
Osaan, jo, paikallista venkoilua. Aloitin opiskelun 16-kesäisenä Mansessa Ylöjärven yksityskoulun jälkeen. Rehtori Leena Hämeen kanssa, aika-ajoin tuli säätöä. Rauha hänen muistolleen. Mukava on täällä Tampesterissa kulkea. Ei mikään metropoli mutta, ainakin taiteellisesti, ja tieteellisesti, merkittävä monien tieteenalojen ja kirkkojen kirkonkylä. En ole uskovainen totutussa kontekstissä.
Aika etenee, ei kulu. Aikaa voi mitata eri menetelmillä. Miljoona vuotta on, eräässä mittasuhteessa pikku vilaus jos katsellaan maailmakaikkeuden aikaa. En usko että maailma on "luotu" vaan se on luonnonlakien kaikessa kauheudessaan ja ihanuudessaan vain tilannejuttu ja sattumaa. Aika, kuten me sen tunnemme, on ihmisten keksimä määre mutta ihmiskunnan ikä, lienee, vain vilaus kokonaisuudessa. Toistaiseksi. En ole ennustaja.
Ei jaksa. Tänään enää.
Ehkä jaksan, kun joudan tähän: lisää pukkaa kun kun tulee. Nyt pitää jatkaa, tällä kertaa, Linnan Väpin kirjan menneen sodan draamaa. Hän oli siellä. Henkilökohtaisesti, kokemukseni mukaan, varsin harvasanainen. Petteri, poikansa, oli kaverini. Myöhemmin tiemme erosivat. Niin ne sukupolvet etenevät.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti