Muutoin olen sitä mieltä että...

 

Kotimaa, kielistä huolimatta
Pohjoismaat ja, vähintäänkin, myös Baltit, jos synnyttäisivät nykyään vakaammin yhteisöä joka tukisi alueellisesti laiskanoloista Natoa mutta rivakammin "meidän leiriä". Olen vain entinen reservin ylikersantti Ilmavoimista. Vaan kai ajatella saa... 

Kauan sitten
Aikanaan palvelin Ilmavoimissa ja teknillisessä aliupseerikoulussa, ihan säkällä, sain korpraalin arvon sieltä lähtiessa. (Olin ainoa ei-ylioppilas.) Palvelin Rovaniemellä Hämeen Lennostossa ja lentäjät kertoivat että noin varttitunnissa olisivat Neuvostoliitossa. Oletan että siinä oli sanaton sopimus että "härkkiä voi" mutta raja on raja. Aina naapurin ilmavaivat eivät erottaneet kenen koneet lensivät ja missä. Silloin meillä oli hävittäjäkoneina Migejä ja Saabeja. (Harjoituskoneina ranskalaisia Fouga Magistereitä. Alkeiskoneina Saab Safirit.) Ystävällistä se oli silloin kun oli molemminpuolinen sopimus Kekkosen kehittävästä ja edistävästä yhteistyöstä rajan kahta puolen. Kunhan "poitsut" hieman kokeilivat... Taisivat naamaltaan tuntea toisensa "Tsuhnat ja "Igorit", eivät vaan...

Tuurilla
Muutoin, oma varusmiespalvelukseni oli, sijoitukseltaan, pääosin sattumaa mutta loppuvaiheiltaan syventymistä Ilmavoimien Teknillisessa Aliupseerikoulussa Kuorevedellä lentokonetekniikkaan varsin hartaasti. Tavan maalaispoika. Vaikka en sinne hakenutkaan. Sittemmin teinkin työhistoriani, pääosin, ilmailun piirissä ja, sittemmin, ennen eläkettä, hyshys-firmoissa. Jopa avaruusalustekniikassa ja, viimeksi, militäärisuojarakenteissa. Tutkasuojausta ym. Sitten ennenaikaiselle eläkkeelle!

Eläkkeellä
Jäi muutama vuosi tuottavaa työtä väliin työmatkan vuoksi Nokian Rounionkadulla hirvikolarin vuoksi. Yritin väistää. Hirvi kuoli. Silloinkin olin töissä eräässä hyshysfirmassa koska turvallisuustietoni olivat ookoo ja aiemmin olin ollut Valtion kirjoilla. Mutta lopulta jäin eläkkeelle kuusikymppisenä. Ei selkä ja pää kestä. Nyt kestää, varoen, vuosia myöhemmin. Vaan eipä tarvitse miettiä ansiota. Pilkkisäät eivät nyt suosi. Jäät huonot sanoi Koljonselän rannassa asuva nuorin veljeni. Sinne suuntaan viikonvaihteessa klapihommiin.

Diabetes
Se selvisi varsin myöhään. Yli viisikymppisenä vasta mutta oireita oli jo lapsena ja minua pidettiin laiskana lapsena kun sammahtelin kesken päivää. Siihen tyydyin enkä ymmärtänyt että vikaa olisi. Toki, olin kuullut että monet sukulaisistani sairastivat diabetestä mutta siitä ei puhuttu, eikä oireista kerrottu, koska se oli, silloisen tarinan mukaan, itse hankittua kun oli syöty liikaa pullaa, sokeria ja namuja. Niin minulle kerrottiin kun olin kuusvee. Itse vain sinnittelin ja pärjäilin. Välillä painoin teini-iässä yli satakolmekymmentä kiloa ja ajoittain laihduin kymmeniä kiloja. Nyt olen noin 84-kiloinen, sataseitsemänkymmentäkuusisenttinen, liki seitsemänkymppinen ja verensokerit ovat, pääosin, rajoissaan. Mittaanpa nyt. Arvio on että hiemän ylhäällä. No ei. Ookooalueella: 4,6 millimoolia sokeria litrassa verta eli hieman alhaalla. Odotetusti. Iltapalan aika.

Muistiongelma
Sellainen, kuulemma, kehittyy. Minusta se on taantumaa. Nyt on muistia sen verran että saan ajaa moottoriajoneuvolla. Asiat siinä mielessä kunnossa. Kartta on päässä. Mieliala on hyvä, joskus, jopa, reipas. Jos minulta kysytään niin on ollut koko elämäni muistiongelma: en muista muiden nimiä tai menneitä tapahtumia. Naamat kyllä. On tullut hieman outoja kohtaamisia kun ei tiedä edes etunimeä vaikka naamat ovat hyvin tuttuja ja tiedän heidän taustointaankin. Riippuu tapauksesta.

Olin pidempi ennen hirvikolaria
Pari senttiä. Hirvikolarissa Nokialla Rounionkadulla selkäranka lyheni. Kaksi lantion yläpuolista niveltä rusentuivat ja yläselässä myös pikku vaiva. Ei jäänyt pahoja. Vain oikean jalan tunto- ja liikeaisti ovat kadoksissa edelleen. Oli mielenkiitoista opetella kävelyä uudelleen. Kiitoksia Kankaanpään Kylpylän henkilökunnalle ja kuntouttajille tuesta ja kyvystä kävellä. Toki olen ollut toisessakin tapauksessa mutta vain kohdalle sattuneessa eläinkolarissa. Läheltäpititilanteita on ollut muutama. Motoristille normaalia kehäkolmosen tällä puolen.

Pyörän päälle
Vaan hankin, eläköityessäni, moottoripyörän joka sopii ruodolleni. Tai pari. Kun ei kärsi luopua, parhaaseen aikaan elämästä, silloin kahdeksasta pyörästä. Nyt on vain neljä... Anteeksi, viisi.
Se sopivin on italialainen 1400 California GTS kaikkine ihanine mukavuuksineen. Siitä en herkästi luovu. Toki muillakin ajelen... Vaan vanhahan se nyt on. En vaihda. Säästyy varat, niin, ajamiseen. Varalla on California Adamant Trike. Sen tein silloin kun en ollut edes kunnolla kävelykykyinen mutta Verstaani oli liki. Onneksi on ollut ihmisiä tukemassa. Kuntoilen edelleen. Mielelläni ajan polkupyörällä parinkymmenen kilometrin lenkkejä. On tullut naapurikylien pubit tutuiksi. Kuntojuomaa, nääs.

Noin muutoin muulloin
Aktiivinen moottoripyöräilyssä erään yhdistyksen myötä olin, äkisti, Suomen Motoristien (Smoto ry.) puheenjohtaja ja siitä sitten Brysseliin pidemmän pöydän ääreen. FEMA. Siitä kerron, ehkä, myöhemmin. Toki muissakin ja muiden moottoripyöräjärjestöjen kokouksissa ja pippaloissa on tullut "oleskeltua". Kuten FIM.

LCR-mc
Perustajajäsen. Vaikka olen ensimmäiseksi jäseneksi kirjattu yhdistyksen puheenjohtana ja olen ollut politiikassa maasamme ja EU:ssa mukana pitkän aikaa mutta myöhemmin asunut Italiassa, Belgiassa ajoittain että Suomessa eri paikkakunnilla ja ollut aktiivinen paikallisissa seuroissa. Enkä tullut maksaneeksi, näin jälkeenpäin todettuna, Kerhoni jäsenmaksua muutamaan vuoteen, Udinen Rokabanda mc:n jäsenenä olin silloin kun harrastus ja työt veivät Italiaan. Osa töistä oli Feman juttuja. Sitä oli, Brysselin ohella, myös Italiassa. Varsinainenkin työ vei ulkomaille satunnaisesti. Silloin olin tekemässä eräitä avaruusaluksia. Myöhemmin toista. Muutoin vain tavallisia sotilaskoneita kuten Horneteja. Redigo-valmistus teko oli taloudellisesti tuottavaa. Lähes kokonaan kotimaista suunnittelua oleva suihkumoottorilla varustettu alkeiskoulutuskone mutta moottori muualta. Kaksipaikkainen, rinnakkainistuttava. Sittemmin niitä on viety, muunmuassa, Meksikoon. Projekti loppui kuin seinään kun tuli Elisabethin Hornet-kiima. Sitten tehtiin niitä. Asunto oli halpa ja palkkaakin sai. Parhaita poikamiesvuosiani. Tippa tulee linssiin.

Niihin aikoihin (90-luku)
Vähemmän tekemisissä oman Kerhoni kanssa. Vimpyn jäsen ja Jämsäläisetkin motoristit tulivat tutuiksi. Sieltä oli jonkin aikaa mukana eräs fiksu mimmi mutta meiltä ei onnistunut yhteisasuminen. Ohessa touhusin GMGF:n toiminnassa. Olin jossain vaiheessa hallituksessakin.

Jatkuu kun on vasta 90-luvun alkua...