Sivut

Ongelmaosia

Koostan tähän artikkeliin kummallisuuksia, omituisia vikoja, valmistusvirheitä ja ajan kanssa syntyneitä väliaikaisratkaisuja sekä pikakorjauksia jotka ovat jääneet elämään ja vaikeuttamaan/helpottamaan motoristin eloa hänen jalossa harrastuksessaan.


Sähkölaitteet


Liitin joka on karannut liitoksestaan. Lisäksi jälkiasennettu abikoliitinpari.

 Johtimet jotka eivät mene minnekään. Punainen johdin jännitteellinen.

 Johdin hiertänyt metallirakenteeseen.
 Aiheuttaa omituisia vikoja ja toimintahäiriöitä.

 Ruskean johtimen vieressä on kulkenut johdin joka on oikosulun vuoksi sulanut.
Tulipalon vaara lähellä.

Viimeistelty ja varmistettu pikakorjaus.

Amerikkalainen sähköjärjestelmä.
Liian tiivistä, johdot hiertyneet ja yksi rele menettänyt kuorensa.


Pyörät ja jarrut


Hitsattu pyörännavan laippa. Kestääköhän?
Pinnan reikäkin tullut hieman eri kehälle.

video
Tämän verran oli huonosti tehty pyörännavan hitsaus vetänyt jarrurumpua soikeaksi.
Se tuntuu jo jarrutuksessa. Onneksi rummussa oli vielä varaa sorvata se pyöreäksi.


Moottori ja voimansiirto

 Joku Järki-Jaakko oli vaihtanut pienempitehoisen vaihtovirtalaturin alkuperäisen tilalle. Koska laturi joutui tekemään kovasti töitä niin laturin koppaan on hyvä laittaa jäähdytys. Oikein suppilo ottamaan ilmaa sisään.

Tämän kaltaista hitsausjälkeä ei olisi kannattanut edes tehdä.

Vettäkö vaihteistossa?

 Ehkä on puuttunut oikea avain ja siinä sivussa ammattitaito.

 Tätä hitsari ei ole kehdannut korjata. Mikä on hyvä näin jälkeen päin ajatellen. Sillä ammattitaidolla.

Vettä moottorissa?

Ehjä nokka.

 Ei ehjä nokka. Koitettu kuitenkin hioa.

Jälkiasennettu kannenpultti?

 Irto-osa seikkaillut sylinterissä ja vähän muuallakin.
Kunnostettavissa.

 Järki-Jaakko jälleen asialla. Mäntien numerointitapa tämäkin. Lovet melkein läpi männän laen.

Kun kokoaa moottorin niin unohtuneen jakoketjun ohjurin saa paikalleen kun vähän palastelee sitä.
 
Tässä taas on ollut Pakkeli-Paavo asialla. Öljypohjan tiivistämiseksi kun on ensin vedetty pultit niin kireälle että öljypohja on repeytynyt.

Öljyputki on saanut kipeää. Jäljellä vain aivan pieni reikä.

 Kiertokangen osat eriparia.

Metallilastuja ja hitsiknöölejä kammenkaulassa.

Kiertokangen laakerin alle hiukan oluttölkkialumiinia niin välykset pienenee.
Eikö?

Pittingiä ison vaihteen rattaassa.
Tällä jos ajaa niin tarvitsee korvatulpat ja taajan öljynvaihdon.

Enokunnanmutteripatentti. Rautalankatehosteinen kytkin. Ilmeisesti kytkinlevyt ovat kuluneet ja kytkin ruvennut luistamaan niin on tarvittu vähän lisäosaa vahvistukseksi.

Sama rautalanka toiselta puolen kytkimen purkamisen jälkeen.

Niittaustaidot hitsaustaitojen veroiset.

 Jos alunperin ei ole ollut O-rengasketjua niin hankalaa on sovittaa se.
Kytkimen työntötanko vaaravyöhykkeessä.

Kuvat ovat muutamasta eri pyörä- ja moottoriyksilöstä. Harva on mekaanikko syntyessään eivätkä kaikki koskaan.  

Alin kuva on vuonna 2009 kunnostamastani Benelli 750 Seistä. Omistaja halusi O-rengasketjun. Välitys piti muuttaa tiheämmäksi koska tuolla rattaalla ei ketju mahtunut pyörimään.


On aika hurjaa kuinka huonoon kuntoon jotkut motoristit päästävät pyöränsä.
Tässä erään pyörän takapyörän laakerointi. Osa kuulista oli irronnut jo ajon aikana. Tämän perusteella olisi kyllä moottoripyöriä syytä katsastaa. Vaikka en moista toimintaa kannatakaan.

 Pinnojen kiristäminen on tarkkaa puuhaa.

Tämän navan suhteen on mennyt sen verran vikaan että napa on taipunut liian kireiden pinnojen kohdalta. Pahimmillaan tilanteen jatkuessa voi napa murtua.

Kaikki edellä kuvatut viat osissa aiheutuvat muusta kuin itse osien heikosta laadusta. Kyse on siis ammattitaidottomuudesta, välinpitämättömyydestä ja haluttomuudesta.
Osa virheellisistä korjauksista ja laiminlyönneistä olisivat johtaneet pahimmassa tapauksessa vakavaan liikenneonnettomuuteen. Näiden tapauksien pois karsimisen vuoksi moottoripyörille pitäisi olla jonkinlainen kuntosyyni säännöllisesti.

 Tyypillinen vaurio isolohkoisen Guzzin viisivaihteisessa vaihdelaatikossa: sysäyksenvaimentimen jousi on katkennut.

Vikaa ei ajossa juuri huomaa mutta tämä vaurio johtaa helposti toiseen. Vika on helppo löytää purkamatta kun koittaa millainen vapaa liike takapyörässä edestakaisin on vaihde päällä.


Muut ongelmat

Oikealla alkuperäinen pakoputken kannatin ja vasemmalla uusi tarvike.
Kumpi lienee helpompi asentaa?

Halvalla ei saa hyvää. Edullinen pakoputkipaketti. Käyrät ja äänenvaimentimet yhtä rakennetta ja äänenvaimentimet osittain asennettu väärin päin. Sen huomaa vesireikien asennosta. Keskimmäinen vaimennin on väärin.
Muutenkin viimeistelyn taso oli heikkoa. Kromaus ohut ja tehty hitsiroiskeiden päälle.


Pikku Guzzin kardaanin nivelristikko


Riippuu ajotavasta ja alkuperäisosan laadusta milloin kardaanin ristinivel pitää vaihtaa. Suosittelisin tarkistuksen tekemistä jo 50000 km kohdalla. Jos vikaa ei ilmene voi silti purkaminen, puhdistus ja voitelu olla tarpeen.

Pikkulohkoguzzissa kardaanin nivelen pettäminen vauhdissa voi olla hyvin vaarallista. Nivelen hajotessa se rikkoo oman pesänsä ja toisinaan myös vaihdelaatikon takaosan korvakkeen jonka varassa takahaarukka on. Jos näin käy niin pyörä menettää silmänräpäyksessä ajo-ominaisuutensa.

Unohdettu osa

Kyseessä on paikka jota monikaan huolto tai pyörän omistaja ei noteeraa mitenkään vaikka sekin tarvitsisi säännöllistä huomiota osakseen.
Kerran kahdessa vuodessa, jos pyörällä ajetaan normaalit 15 -20000 km kesässä, riittää huoltotarpeeksi. Huoltamattomuus voi koitua sen muiden osien ennenaikaiseen kulumiseen. Liittyy myös läheisesti jo aiemmin esitetyn vaihteistossa piilevän sysäyksenvaimenninjousen kestävyyteen.

Kyse on tästä osasta. Suurin osa Moto Guzzi Californian omistajista ja muidenkin mallien kanssa touhuavista muistavat puhdistaa näkyvät spoorit liasta ja voitelevat ne säännöllisesti.
Ongelma tulee siinä että pitäisi voidella myös spoorien sisäpuolella oleva liukulaakeri.
Kuvasta näkyy että sisäpinnalla on voitelu-urat. Sinne pitäisi säännöllisesti saada hieman vaseliinia.
 

Jos vaseliinia ei laiteta tähän kohtaan käy näin kuin tässä on käymässä: Luikulaakeri ruostuu ja pahimmassa tapauksessa jumiutuu kokonaan jolloin navassa olevan sysäyksenvaimentimen toiminta estyy. Tämä heijastuu iskurasituksena koko voimansiirtoketjuun kuljettajan huomaamatta. Tässä osassa on jo näkyvissä kulumisen merkit: Voitelemattomista voitelu-urista on jo jääneet harjanteet tähän holkkiin sekä syntynyt pintaruostetta.


Tämä rengas liittyy rakenteeseen. Se pitää sysäyksenvaimentimen rakenteen nipussa.
Lisäksi sillä on toinen tehtävä: sen pinnassa on kitkamateriaalia jonka tehtävänä on vaimentaa navassa olevan sysäyksenvaimentimen toimintaa ettei esimerkiksi kovassa kiihdytyksessä takapyörän pito heikkenisi yllättäen. Tämän osan kitkapinta on jo loppuun kulunut ja vaatii uusintaa.


Sysäyksenvaimentimen toinen puoli. Siinä on rakenne joka pitää väleissään 12 kpl kumivaimentimia. Sysäyksen aikana ne litistyvät sivuttain ja painavat kuvassa näkyvää laippaa ulospäin jolloin kitkavaimennin tulee kuvioon mukaan. Jos keskiö on jumissa miin tätä toimintoa ei tapahdu ja isku välittyy voimansiirtoketjua myöden moottorin suuntaan.


Tässä kolme kumivaimenninpalaa yhteensä kahdestatoista. Joskus nämä kumit ovat aivan puruina ja vaimennin ei siis ole kyennyt toimimaan ollenkaan. Kannattaa siis aika ajoin tarkistaa.


Tässä koko takapyörä sysäyksenvaimennin ja laakerointi purettuna. Kyseisellä pyörällä on ajettu n. 80000 kilometriä kyseistä sysäyksenvaimentimen laakeria huoltamatta. Harmillista jos vähällä kilometrimäärällä joutuu vaihtamaan osia jotka oikealla huollolla kestäisivät loppumattomiin.

Mekanismi oli kuitenkin toiminut suhteellisen normaalisti muita vaurioita ei vielä ollut aiheutunut.
Tämän kohdan huolto on helpoin tehdä renkaan vaihdon yhteydessä.
Kun takapyörä on irti avataan sysäyksenvaimentimen lukitus joka on pieni peltilipare kiinnitettynä M6 kuusioruuvilla. Sen jälkeen lukitusrengaspihdeillä irrotetaan kitkavaimennin. Tämän jälkeen irtoaa sysäyksenvaimentimen laippa spooreista nostamalla jos se ei ole ruostunut jumiin. Kumipalat ovat irtonaisia tämän jälkeen, ne pestään ja pesät puhdistetaan.
Laippa ja spoorit on helppo pestä irtaallaan.

Kumien paikalleen laitossa auttaa kun käyttää samaa voidetta kuin rengasasentaja laittaa renkaan reunaan sitä vanteelle väntäessään. Jos muuta ei ole niin saippuavesikin ajaa saman asian mutta sitä ei pidä laittaa paljoa ettei sitä mene voideltuihin paikkoihin.